Hyppää sisältöön

Liikeideakilpailu palkitsee huippuinnovaatioita Joensuussa

Joensuun alueella kannattaa yrittää. Näin ainakin vakuuttavat Business Joensuun yritysvalmentajat Janne Pakarinen ja Kari Pulkkinen. Ja kieltämättä Joensuu kuulostaa paikalta, jossa yrittäjän on hyvä olla.

Molemmilla Business Joensuun yritysvalmentajilla on vankka yrittäjätausta. Janne Pakarinen aloitti opiskelukaverinsa kanssa yritystaipaleensa nuorena ”prässihousumyyjänä” ja perusti oman IT-alan yrityksen. Yrittäjyyttä kesti lopulta 18 vuotta. Kari Pulkkinen lähti yrittäjäksi vuonna 2005 ja on ollut perustamassa pariakin yritystä.

‒ Yritysvalmentajana on tärkeää, että ymmärtää yrittäjiä aidosti ja on itse miettinyt niitä asioita, joiden kanssa yrittäjät ovat tekemisissä päivittäin. Paras oppi oli ehkä se, että yrittäjän vastuu on valtavan suuri. Pienessä yrityksessä kukaan ei ole tuuraamassa, jos jätät asiat tekemättä, ja se näkyy heti kassavirrassa, Kari Pulkkinen sanoo.

Business Joensuu on Joensuun kaupungin omistama palveluyhtiö, joka tarjoaa yrityksille valmennusta eri tilanteisiin, vuokraa Tiedepuiston toimitiloja sekä kokoustiloja, ja auttaa rahoituksen saamisessa. On harvinaista, että vastaavalla toimijalla on oma sijoitusrahasto. Business Joensuulla on käytössään kaksi sijoitusrahastoa, jotka toimivat kanssasijoitusperiaatteella.

Business_Joensuu_toimitilat2

Yritysvalmentajat näkevät, että alueella on paljon nuorta energiaa ja uusia innovaatioita muun muassa monien oppilaitosten ansiosta. Lisäksi kaupunki on tukemassa paikallista yrittäjyyttä. Joensuussa otetaan lämpimästi vastaan myös muualta tulevat, potentiaaliset yritykset.

Potkua liikeideakilpailusta

Business Joensuun vuosittain järjestämä Start me up -liikeideakilpailu takaa, että uusien innovaatioiden virta ei tyrehdy. Kilpailussa palkitaan parhaat liikeideat, ja joka kerta osallistuvia ideoita on toista sataa. Kilpailuun voi osallistua helmi-maaliskuussa ja tänä vuonna palkintopotti on historiallisen suuri. Voittajaidealle on luvassa yli 60 000 euron suuruinen palkinto.

‒ Kilpailusta on poikinut myös menestyviä yrityksiä. Matka ideasta tuotteeksi on kuitenkin monihaarainen polku. Kilpailu antaa monelle sen tarvittavan kipinän perustaa oma yritys, Janne Pakarinen sanoo.

Viime vuonna voittajana palkittiin pohjoiskarjalaisen Viestra Oy:n liikeidea, joka tarjoaa ratkaisun maakaapeleiden sijaintitietojen keräämiseen ja tallentamiseen. Yrityksellä on kiinnostusta viedä ideaansa myös kansainvälisille markkinoille.

Miten tavallista on, että yritykset ponnistavat Pohjois-Karjalasta ulkomaille?

‒ Kyllä täältä voi lähteä ulkomaille siinä missä muualtakin. Elämme hyvin globaalissa maailmassa. Ja tietyillä aloilla, kuten pelialalla, yritykset ovat kansainvälisiä jo valmiiksi, Pulkkinen sanoo.

Joensuun_Tiedepuisto_ylhaalta_2_1200px

Joensuun alueella erityisesti metalli- ja ohjelmistoteollisuus, metsäbiotalous sekä fotoniikka ovat vahvoja aloja. Fotoniikasta Joensuu tunnetaan kansainvälisesti hyvin laajasti. Lisäksi alueella on muutamia suurempia ”veturiyrityksiä”, kuten John Deeren metsäkonetehdas. Nämä ovat suuryrityksiä, joiden ympärille on muodostunut muita vahvoja toimijoita, kuten erilaisten alihankkijoiden verkosto.

‒ Ulkomaille lähteminen on oikeastaan kaksiteräinen miekka: se on sekä suuri mahdollisuus että riski. Monille yrityksille on pärjäämisen ehto, että hakee markkinoita myös kauempaa. Meidän tehtävämme Business Joensuussa on auttaa yritystä niin, että kansainvälisille markkinoille pääsisi mahdollisimman vähin kolhuin. Meillä on esimerkiksi kansainvälistä verkostoa aika paljon jo valmiina, Pulkkinen jatkaa.

Yrittäjyyden henkiset esteet

Monia yrittäjyys saattaa samaan aikaan kiehtoa ja pelottaa. Toisaalta vapaus vaikuttaa omaan tekemiseen kiinnostaa, mutta yrittäjyydessä on tietysti omat riskinsä.

Mitkä ovat yritysvalmentajien mielestä ne suurimmat henkiset esteet lähteä yrittäjäksi?

‒ Hyvä kysymys. Paljon riippuu ihmisen senhetkisestä tilanteesta. Hyvästä palkkatyöstä voi olla korkea kynnys lähteä yrittäjäksi, Kari Pulkkinen miettii.

‒ Joillain henkiset esteet yrittäjyyteen voivat ulottua pitkänkin ajan taakse. Muistan omasta nuoruudestani 80-luvun Suomessa sen, että yrittämään ei todellakaan kannustettu. Päinvastoin, monien vanhemmat saattoivat varoitella, että et sitten ainakaan ryhdy yrittäjäksi, Janne Pakarinen sanoo.

‒ Monilla este lähteä yrittäjäksi voikin tulla lähipiiristä, jos vaikka läheiset lyttäävät ideasi täysin. Sitten ihmisillä on toki luonne-eroja ja joillekin yrittäjyyteen liittyvät riskit, kuten esimerkiksi lainan ottaminen, saattavat olla liikaa, Pakarinen jatkaa.

Pulkkinen sanoo, että yksi heidän tavoitteistaan yritysvalmentajina on viestiä eteenpäin, että kaikilla on mahdollisuus lähteä yrittämään.

‒ Tänä päivänä on ollut havaittavissa selkeä muutos ja yrittäjäksi ryhtyminen on yhä tavallisempaa. Tähän ovat osaltaan vaikuttaneet esimerkiksi yrittäjyyden uudet muodot ja varmasti sukupolvienkin välillä on eroja, miten yrittäjyyteen suhtaudutaan.

Business_Joensuu_toimitilat

Business Joensuu

• Joensuun Kaupungin omistama palveluyhtiö, jossa toimii myös yrityskiihdyttämö.
• Toiminut nykyisessä muodossaan vuoden 2019 alusta alkaen, kun Joensuun Tiedepuisto Oy ja Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö Oy JOSEK fuusioituivat.
• Töissä noin 45 asiantuntijaa monipuolisilla taustoilla ja vankalla yritysosaamisella.
• Vuokraa Tiedepuiston toimitiloja ja kokoustiloja yritysten käyttöön. 43 000 neliön toimitiloilla on yli 90 prosentin käyttöaste.
• Tarjoaa palveluja ja valmennusta tukemaan yritysten kasvua ja kehitystä.
• Kaksi useamman miljoonan euron sijoitusrahastoa, josta toista hallinnoi itse.
• Järjestää vuosittain Start me up -liikeideakilpailun. Tänä vuonna kilpailun raadissa on mukana POP Pankkikeskuksen toimitusjohtaja Pekka Lemettinen.

 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä