Hyppää sisältöön

Finanssivalvonnalta POP Pankkikeskukselle moitteita operatiivisen riskin hallinnasta

POP Pankkikeskus osk on saanut Finanssivalvonnalta seuraamusmaksun ja julkisen varoituksen koskien yhteenliittymän operatiivisen riskien hallintaa sekä ohjaus- ja valvontavelvollisuutta. Moitteet perustuvat Finanssivalvonnan huhtikuussa 2019 tekemään tarkastukseen. Huomautuksen kohteena olleilla asioilla ei ole ollut vaikutusta asiakkaiden pankkipalveluihin.  

- POP Pankkikeskus suhtautuu vakavasti Finanssivalvonnan julkiseen varoitukseen. Olimme käynnistäneet merkittävät parannustoimenpiteemme jo ennen Finanssivalvonnan tarkastusta. Kehitämme jatkuvasti yhteenliittymän ohjaus- ja valvontajärjestelmiämme vastaamaan alan säätelyn vaateita. Tämän vuoksi olemme lisänneet merkittävästi muun muassa riskienhallintaresurssejamme ja kehittäneet käytäntöjämme viimeisen parin vuoden aikana, sanoo POP Pankkikeskuksen toimitusjohtaja Pekka Lemettinen.

 

Lisätietoja:

Pekka Lemettinen, toimitusjohtaja, POP Pankkikeskus, 040 503 5411 

Maija Hyötyläinen, viestintäpäällikkö, POP Pankkikeskus, 050 572 9679

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä