Äiti anna rahaa

Nuoria pohdituttaa monet erilaiset omaan ja perheen talouteen liittyvät kysymykset.

Uudet lenkkarit, rahaa uuteen puhelimeen – nuoren menot ovat monet. Siirryin POP Pankille viime vuoden lopulla kulutustuotteiden parista. Nuorilla on tässä maailmassa vahva vaikuttajan rooli esimerkiksi sen suhteen mitä perheen ostoskoriin päätyy. Nuorten innovatiivisuus synnyttää entistä enemmän yhteisöllisyyttä ja kestäviä arvoja esiin nostavia trendejä. Näennäisessä ostoshuumassaan nuori kuitenkin kokee huolta perheensä taloudesta sekä rahan riittämisestä.

Osallistuimme POP Pankki Suupohjan digikonttorin POP Easyn asiakasvastavan Katja Ylisuvannon kanssa vastausklinikallamme nuorten parissa työskenteleville suunnatuille Puhu rahasta -etämessuille. Messukysymykset koskivat muun muassa korttien myöntämisen perusteita nuorille, pankkialan työskentelymahdollisuuksia sekä ASP-tilisäästämistä. Tämä kuvaa, miten erilaisia nuoria koskevat kysymykset voivat olla. Tämä myös osoittaa, että nuoret tietävät asioista paljon, ainakin niin sanotulla otsikkotasolla. Tästä on hyvä lähteä syventämään tietoa, kun asia on ajankohtaista. Pääasia on, että rohkaistuu kysymään ja ottamaan asioista selvää.

Puhu rahasta -messujen järjestäjä Mun talous -verkosto erilaisine materiaalipankkeineen on hyvä esimerkki, miten monipuolisesti Suomessa tuetaan nuoria taloustaitojensa kehittämisessä muun muassa eri oppilaitosasteilla. Jos nuorilla on vaikutusta perheen talouteen, niin perheellä on vaikutusta nuoren rahaa koskeviin ajattelumalleihin.

Puhuin meillä erään toisen pankkiasiantuntijamme kanssa nuorista ja rahasta messuihin valmistautuessa. Hän mainitsi erään äidin huokaisseen, kun nuori oli jälleen pyytänyt viestillä rahaa. Juttukumppanini oli kysynyt, voisivatko vanhempi ja nuori miettiä tietyn rahan summan laittamista tilille kuukausittain, jolloin nuori voisi ottaa vastuuta rahan riittävyyteen kuukauden aikana. Tämä malli sopii jollekin, toiselle taas toinen – nuoret haluavat yhteisöllisyyden lisäksi tulla huomioiduksi ja ymmärretyksi omana itsenään. Annetaan heille siis osaamisemme ja kokemuksemme ohella aikaamme, se voi tarjota kummallekin arvokkaan ahaa-hetken.