Kiitollisuuden metsässä muistellaan hyvää ‒ Kenelle sinä istuttaisit puuntaimen?

Hyvän muisteleminen ja kiitollisuuden kokemukset ja ovat tärkeitä etenkin silloin, kun elämä näyttää nurjan puolensa ja mieli painuu matalaksi. Kiitollisuuden on todettu tekevän ihmisistä positiivisempia, avoimempia sekä seurallisempia, sillä kiitollisuus on voimakkaimpia myönteisiä tunteitamme. Mikä parasta, kiitollisuus on tarvittaessa aina mielemme ulottuvilla.

Kiitollisuus on siitä poikkeuksellisen tunne, sillä sitä voi kokea käytännössä mistä vain; auringon pilkahduksesta, ylimääräisestä vapaa-ajasta tai vaikka kotiovella iloisesti odottavasta lemmikistä. Mielestäni elämä on täynnä mahdollisuuksia kiitollisuuden kokemukselle.

Iloon, onneen ja kiitollisuuteen on myös meillä POP Pankissa monta syytä. Meidät on valittu jo peräti kahdeksan kertaa Suomen parhaimmaksi pankiksi. Haluamme kiittää asiakkaitamme ja loistavaa henkilökuntaamme, joista koemme molemmista myös syvää kiitollisuutta. 

Jäimme pohtimaan, kuinka laittaa hyvä kiertämään ja kiitollisuus kasvamaan. Näistä pohdinnoista syntyi ajatus Kiitollisuuden metsästä, jonka toteuttamiseen saimme kumppaniksemme 4H-liiton. Yhteistyössä 4H-liiton kanssa istutamme Oulun lähettyville metsän, joka syntyy kiitollisuuden tarinoista.

Kasvatamme jokaista kiitosta kohden yhden taimen, joiden istuttajiksi palkataan paikallisia nuoria. Näin paitsi työllistämme nuoria, myös mahdollistamme monelle ensimmäisen kosketuksen työelämään. Lisäksi metsä tulee toimimaan hiilinieluna myös tuleville sukupolville, sillä jokainen taimi tulee aikanaan sitomaan noin 230 kiloa hiilidioksidia.

Kiitollisuus on taito, jota voi harjoitella ja kehittää. Kiitoksen antamista ei pidä pihdata eikä kiitollisuuden kokemusta karttaa. Olen itse kiitollinen hienoista kotikulmiemme lenkkimaastoista, joita kuluneina kuukausina on tullut kierrettyä useaan kertaan.

Nyt on sinun vuorosi aloittaa. Käy jättämässä kiitoksesi 15.6.2020 mennessä.

Hanna Siimes

Kirjoittaja vetää POP Pankin markkinointia ja hänet tavataan vapaa-ajallaan useimmiten metsästä.