Kurssi laskee, pulssi nousee

Poikkeuksellinen maailmantilanne on aiheuttanut sijoitusmarkkinoilla suurta myllerrystä ja sijoittajissa huolta. Meille POP Pankkiinkin on tullut huolestuneita kyselyitä säästöihin ja sijoituksiin liittyen. Kannattaako siis myydä rahastot vai ehkä sittenkin ostaa lisää, kun halvalla saa? Se onkin sijoittamisen peruskysymyksiä, johon ei ole ihan helppoa vastausta.

Sijoitusten kohdalla toistellaan usein kyllästymiseen asti sitä, että maltti on valttia. Syynä on tietysti se, että sijoitusten tuotot yleisesti ottaen kasvavat ajan myötä, kun sijoitusten mahdollisen arvonnousun lisäksi saadaan hyöty myös osuuksien osinkotuotoista. Siksi kannattaa yleisesti ottaen sijoittaa pitkäjänteisesti jopa kymmenien vuosien tähtäimellä. Maltti on valttia siksikin, että kun sijoitusten tuloutus on tarkoitus tehdä vasta vuosien päästä, ei tarvitse niin suuresti huolestua väliaikaisista ja jyrkistäkään markkinaheilahteluista. Ei tuijotella varpaita, vaan sitä minne ollaan menossa. 

Monet vannovat tällaisen sijoita ja unohda -taktiikan nimiin. Ei sekään autuaaksi tee, ja sokea usko voi sekin olla vaarallista. Moni piensijoittaja on joutunut pettymään pahasti, kun on sinnikkäästi uskonut, että kyllä se kurssi vielä kääntyy. Jos sijoituksia ei ole hajautettu kunnolla ja kaikki munat ovat niin sanotusti yhdessä korissa, tappio kirpaisee erityisen ikävästi. Siksi moni suosii rahastoja, joissa alan tunteva salkunhoitaja hoitaa hajautuksen ja tekee sijoituspäätökset sijoittajan puolesta. Jokaisen on silti hyvä seurata markkinoita ja tehdä säästö- ja sijoitussuunnitelman mukaisia päätöksiä oman tilanteensa mukaan.  

 

Tuomiopäivän profeetat

Kristallipalloa ei ole meillä kenelläkään ja siksi moni onkin nyt huolissaan. Kurssit ovat pudonneet dramaattisesti kaikkialla maailmassa ja kautta linjan. Kukaan ei ole välttynyt tappioilta ja kurssialhosta ennustetaan pitkää. Niin hyvin hajautettua salkkua ei olekaan, etteikö se olisi ottanut nykytilanteessa vähän osumaa. Moni pelkää aivan ymmärrettävästi säästöjensä puolesta. 

Kokeneet ja pitkäjänteisesti toimivat sijoittajat ovat kärsineet nykytilanteesta siinä missä muutkin. Heidän säästösuunnitelmansa voi kuitenkin ulottua vuosien päähän, ja he saanevat mielenrauhaa siitä, että pitkäkin taantuma tai laskusuhdanne päättyy joskus. Johdonmukaisesti omaa suunnitelmaansa toteuttamalla voi silloin korjata laskusuhdanteen aikana halvalla tehtyjen sijoitusten arvonnousun. Moni rohkea sijoittaa tai valmistautuu nyt sijoittamaan lisää. Nykytilanteen tarjoamista mahdollisuuksista kirjoitti esimerkiksi POP Rahastoja hallinnoivan Sp-Rahastoyhtiön salkunhoitaja Johan Hamström kolumnissaan

Nykytilanteessa heikoimmilla ovat sijoittajat, jotka ovat nauttineet pitkästä nousukaudesta ja suunnitelleet nostavansa rahastosäästönsä lähiaikoina. Heidän hermojaan koetellaan päivittäin kurssien kehittyessä lähinnä alaspäin. Salkun arvon laskiessa aina vain enemmän pakkasen puolelle tarvitaan kylmiä hermoja. Päivittäin kursseja seuraavana säästäjänä tiedän tämän itsekin.

 

Milloin sitten kannattaa ostaa tai myydä?

Kuka tietää? Mielipiteitä on varmasti yhtä monta kuin sijoittajiakin. Toiset tuntevat markkinat mielestään hyvin, toiset sitäkin paremmin. Joskus parhaiten tietävät istuvat kotisohvalla kommentoimassa, joskus taas pörssisalissa sormi markkinapulssilla salkkua hoitamassa. Silti aina tapahtuu asioita, joita kukaan ei osannut ennustaa. 

Joitakin viikkoja sitten veteraanisijoittaja ja sijoitusoppaita kirjoittanut Seppo Saario kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei aio tehdä omille sijoituksilleen yhtään mitään: "on liian myöhäistä myydä ja liian aikaista ostaa". On parempi katsoa kuin katua. Mutta kuinka kauan kantti kestää, kun tilanne muuttuu päivittäin?

Tässä on se sijoittamisen suurin ongelma: jos omat päätöksensä tekee paniikissa markkinaheilahtelujen mukaan, reagoi vain muiden reaktioihin ja toimii aina liian myöhään tai liian aikaisin. Siksi täytyy tehdä päätökset itse omien ennakkosuunnitelmien mukaan ja olla valmis kärsimään mahdolliset tappiot - ja tietysti nauttimaan mahdollisista voitoista. 


Jälkiviisastelua

Sijoittaminen on aina riskipeliä. Rahastot ja salkunhoitajat auttavat hajautuksessa ja tarjoavat tietoa asiantuntevilla tilannekatsauksilla, mutta eivät hekään riskiä voi poistaa. Myymällä kurssien laskiessa voi menettää pitkäjänteisellä odottamisella mahdollisesti saatavat voitot, mutta saada mielenrauhan siitä, ettei ainakaan menetä ihan kaikkea. Kylmähermoisesti odottamalla ja kurssialhossa lisää sijoittamalla voi sen sijaan saavuttaa hyvät tuotot kurssien aikanaan noustessa. Molemmat ratkaisuista ovat yhtä lailla järkeviä. Toisille mielenrauha on suuria tuottoja arvokkaampaa.

Kannattaako nyt siis ostaa vai myydä? 

Molempia, sillä jokaisen sijoittajan tilanne on yksilöllinen. Tee siten kuin parhaaksi katsot sen tiedon varassa mikä sinulla on, oman säästö- ja sijoitussuunnitelmasi, aikataulusi ja taloudellisen tilanteesi huomioiden. Osta ja myy kun katsot sen parhaaksi. Älä usko sokeasti villapaitaisia tuomiopäivän profeettoja äläkä kravattikaulaisia myyntimiehiä. Älä riskeeraa enempää kuin voit hävitä. Hajauta huolellisesti eri aloille, erityyppisiin rahastoihin, eri maantieteellisille alueille ja eri riskiluokkiin. 

Seuraa tilannetta. Harkitse vaihtoehtojasi. Älä hätiköi.
Sulje silmät ja hengitä syvään. Tee sitten päätös ja pysy siinä.

 

Tuomo Karvonen
Kirjoittaja on sokerihiiri, joka suunnittelee sijoittavansa jäätelöfutuureihin