Loma on mukavaa, mutta arki parasta

Blogi_KY_1

Blogi_KY_1

Seuraatpa sitten sosiaalista mediaa, puhetta työpaikan käytävällä tai salakuuntelet keskustelua julkisissa kulkuvälineissä, niin se sama jokavuotinen puhe alkaa kesäkuun alussa. Nimittäin lomapuhe. Kaikki kyselevät lomasta ja sen alkamisesta. Yhden jos toisenkin suusta kuuluu, kuinka sitten loman alkaessa teen sitä ja tätä. Kaikki tuntuvat alkavan elää, kun loma koittaa.

Toki loma on kivaa aikaa. Aamulla voi rauhassa nauttia aamupalan ja lukea sanomalehdenkin. Voi ex tempore keskellä päivää hilppasta lenkille. Lämmittää saunan lenkkeilyn jälkeen ja tämäkin yhä keskellä päivää. Jos luomi alkaa luppasta, niin antaa vaan valahtaa kokonaan kiinni. Lomalla kun on aikaa pienelle siestallekin.

Lomalla voi antaa aloittamansa kirjan tarinan viedä mukanaan ja upottua useaksi tunniksi kirjallisuuden saloihin. Tai vaikka sulattaa sen pakastimen, joka jäi sulattamatta viime kesänä ja joka odottaa jo tämän kesän marjasatoa.

Mutta - minulle arki on sitä parasta. Olisihan se aika hurjaa, jos vuodesta vain yksi kuukausi olisi kivaa ja muuten aika menisi lomaa odotellessa. Teen lomani aikana töitäkin. Se ei haittaa. Suurimman osan vuodesta elän kuitenkin arjessa ja sen tiimellyksessä.

Myös arki voi olla niitä rauhallisia aamupaloja tai pikkuretkiä veneellä tai koukuttavia kirjoja. Sinä itse päätät. Laitat aamulla kellon herättämään 15 minuuttia aikaisemmin ja käytät ekstra-ajan hitaaseen aamupalaan. Tai töistä kotiuduttuasi pakkaat piknikeväät reppuun ja suuntaat lähipuistoon tai -saareen retkelle. Kaikki ovat sinun omia valintojasi, mitä haluat tehdä. Odotatko vain viikosta ja kuukaudesta toiseen uutta lomaa vai elätkö tässä ja nyt?

Ihanaa lomaa ja vielä ihanampaa arkea toivotellen
Kristiina

KY_2
Kristiina Ylikunnari
Viestintäpäällikkönä POP Pankkiliitossa