Hyppää sisältöön

POP Pankin tilastotietoa: vapaa-ajan asuntojen lainojen hakeminen on kuumimmillaan kesä-elokuussa

POP Pankin tilastot viimeiseltä kymmeneltä vuodelta osoittavat, että vapaa-ajan asuntoa varten haetaan lainaa keskimäärin reilu 46 000 euroa. Myönnettyjen mökkilainojen määrissä on jonkin verran vuotuista vaihtelua, joskin vuoden 2014 jälkeen lainojen määrä on ollut hienoisessa nousussa.

POP Pankissa vapaa-ajan asuntojen laina-aika suhteessa lainan määrään on kasvanut muutamalla vuodella. Keskimäärin vapaa-ajan asuntolainan laina-aika on 12,5 vuotta. Iältään keskivertomökkilainaaja on 48 vuotta. Aktiivisemmat vapaa-ajan asuntolainaajat sijoittuvat Pohjanmaalle, Keski-Suomeen ja Varsinais-Suomeen.

–  Lainasumman ja -ajan kasvu selittynee sillä, että vapaa-ajan asunnoilta toivotaan nykyisin aiempaa enemmän niin mökin koon kuin sen varustuksenkin suhteen, toteaa POP Pankin liiketoimintajohtaja Jaakko Pulli.

– Rahoituksellisesti mökkilaina rinnastuu asuntolainaan, ja mökkilainaa haetaan myös samalla tavalla kuin asuntolainaa. Jos kyse on rakennettavasta mökistä, tähän haetaan rakennuslainaa. Remonttilaina sopii mökin pienempiin parannus- ja korjaustöihin, selvittää Pulli. 

– Pankkien asuntolainalaskurilla voi alkuun hahmotella mökkilainan hakemista. Mökkilainan pituus on tilastojemme mukaan yli kaksitoista vuotta. Säästämisen ohella mökkilainaa voi turvata markkinoiden muutoksilta kokonaan tai osittain asuntolainapuolelta tutuilla tuotteilla, kuten kiinteällä korolla ja korkokatolla, POP Pankin Jaakko Pulli summaa.

Tunnetko nämä asuntolainaan liittyvät termit?

  • Kiinteä korko tarkoittaa, että korko lukitaan tietylle tasolle, ja se pysyy samana koko sovitun ajan. 
  • Korkokatto on sovittu yläraja, jonka yli korko ei voi nousta. Lainanottaja tietää tällöin aina maksimikuukausierän.
  • Korkoputkesskorolle asetetaan sekä lattia että katto, joiden välillä korkoa voi liikkua. 
  • Lainaturvavakuutus huolehtii vakuutuksen ottajan lainaerien maksamisesta, jos tulot pienenevät äkillisesti esimerkiksi sairaudesta tai työttömyydestä johtuen.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä