Hyppää sisältöön
Saapuvissa maksuissa esiintyy viivettä

POP Pankkiliitto nimesi pankkialan huippuasiantuntijan hallitukseensa

Ilkka Lähteenmäki on aloittanut POP Pankkiliitto osk:n hallituksen jäsenenä. Nimitys on astunut voimaan 8.1.2020. Lähteenmäki on toinen ulkopuolinen hallituksen jäsen Invalidisäätiön Marja Pajulahden ohella. Lisäksi Suupohjan Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki on nimitetty hallituksen jäseneksi eläkkeelle siirtyneen Hannu Tuominiemen tilalle.

– Siirryimme vuoden vaiheessa uuteen jatkuvasti päivitettävään strategiaan. Sen myötä tilannekuvan ja markkinoiden painopisteiden hahmottamisessa tarvitaan rohkeita näkemyksiä. Ilkka Lähteenmäki on Suomen pankkitoimialan johtavia asiantuntijoita. Pankkitaustansa ja nykyisen aktiivisen tutkimustyönsä kautta saamme hallitustyöskentelyymme tuoretta ajattelua, toteaa POP Pankkiliitto osk:n hallituksen puheenjohtaja, Liedon Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Niemelä. 

– Olen erittäin innostunut mahdollisuudesta osallistua POP Pankin kehittämiseen Pankkiliiton hallitusjäsenyyden myötä. Uskon, että pitkäaikainen kokemukseni finanssitoiminnan digitaalisessa kehittämisessä, johtamisessa ja tutkimuksessa antaa minulle hyvän viitekehikon olla muodostamassa POP Pankista entistä modernimpaa edelläkävijäpankkia, jonka perinteinen vahva asiakastyytyväisyys yhdistettynä digitalisaation mahdollisuuksiin vahvistaa pankin luotettavuutta, toimivuutta, joustavuutta ja turvallisuutta, kommentoi Ilkka Lähteenmäki nimitystään.

POP Pankkiliitto osk:n hallitus

  • Hallituksen puheenjohtaja Juha Niemelä, Liedon Osuuspankin toimitusjohtaja
  • Hallituksen varapuheenjohtaja Soile Pusa, Siilinjärven Osuuspankin toimitusjohtaja
  • Hallituksen jäsen Ari Heikkilä, Konneveden Osuuspankin toimitusjohtaja
  • Hallituksen jäsen Petri Jaakkola, Lapuan Osuuspankin toimitusjohtaja
  • Hallituksen jäsen Timo Kalliomäki, Suupohjan Osuuspankin toimitusjohtaja (1.1.2020 alkaen)
  • Hallituksen jäsen Marja Pajulahti, Invalidisäätiön toimitusjohtaja
  • Hallituksen jäsen Ilkka Lähteenmäki, Research Fellow – Aalto yliopisto, Adjunct Professor – Oulun yliopisto (8.1.2020 alkaen)

Ilkka Lähteenmäen myötä hallituksen koko on kasvanut yhdellä jäsenellä kuudesta seitsemään.

Lisätietoja:

Juha Niemelä, POP Pankkiliitto osk:n hallituksen puheenjohtaja, 050 558 1523

Ilkka Lähteenmäki, POP Pankkiliitto osk:n hallituksen jäsen, 040 557 1630

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä