Hyppää sisältöön

Supermarketit ja huoltoasemat kiilaavat kärkeen POP Visa -korttien käytössä

POP Pankin myöntämillä Visa-korteilla on tehty viimeisen puolen vuoden aikana eniten ostoksia supermarketeissa ja huoltoasemilla. Seuraavaksi suosituimpia korttiostoskohteita ovat ravintolat, apteekit ja rautakaupat sekä autonosia myyvät liikkeet. Sukupuolittain miehet ja naiset käyttävät POP Visa -korttia saman verran.

POP Visa -korttien käyttötilaston tarkasteluajanjaksona on käytetty 10/2020-5/2021. Joulukuun perinteinen kulutuspiikki näkyy tällä tarkastelujaksolla. Tämän vuoden puolella kulutus on korttiostosten perusteella lähtenyt toukokuuta kohden nousuun kaikissa ikäryhmissä.


Lahimaksaminen_2000x800


Ikäryhmittäin kortin käyttö on jakaantunut tasaisesti, joskin 20–30-vuotiaissa ravintoloissa käynti on muita ikäryhmiä hiukan yleisempää, vaikka ravintolamyynti on vielä tarkastelujaksoa koskevien koronarajoitusten vuoksi maltillista. 20–30- ja 50–70-vuotiaiden keskuudessa palvelujen osuus on 30–40- ja 40–50-vuotiaita yleisempää.


– Meidän myöntämien Visa-korttien tilastojen perusteella kulutus on kohdentunut vahvasti ruokaostoksiin, kaupan osuus on 50 prosentin luokkaa kaikesta ostamisesta eri ikäryhmiä tarkasteltaessa. Lukujen valossa rautakaupoissa näkynyt remontti-innostus on nähtävissä myös POP Visa -kortin käyttäjien keskuudessa, toteaa POP Visa -maksukorttien liiketoimintapäällikkö Harriet Gabrielsson.

 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä