Hyppää sisältöön

Kortti kiilaa käteisen edelle turvallisuudessa

Kortilla maksaminen on lähtökohtaisesti yksi turvallisimmista tavoista maksaa tänä päivänä. Tähän lauseeseen varmaan moni on törmännyt, mutta mitä se tarkoittaakaan käytännössä?  

Aloitetaan ikuisuusaiheesta. Onko lähimaksun käyttäminen turvallista? Lyhyesti vastattuna: On. Lähimaksutekniikka turvaa maksutapahtuman ja lisäksi lähimaksulla on mahdollista tehdä enintään 50 euron kertaostoja. Jos kortti häviää, ja varas ei saa PIN-koodia, varastamista on jo lähtökohtaisesti vaikeutettu enimmäiskertamaksurajoituksella. Lähimaksuominaisuudella varustetulla kortilla tehdyt ostokset pitää vahvistaa PIN-koodilla tasaisin väliajoin lisävarmistukseksi siitä, että korttia käyttää sen oikea omistaja.   

Tarkastellaanpa kortilla maksamisen turvallisuutta varastamisen näkökulmasta hieman lisää. Jos joku anastaa sinulta 50 euron setelin, on hyvin epätodennäköistä, että tulet koskaan saamaan sen takaisin. Sen sijaan, jos kortti varastetaan, ja roisto ehtii vielä tehdä sillä ostoksiakin, voi näistä tehdä korttireklamaation, ja menetetyt rahat voi hyvällä todennäköisyydellä saada takaisin, edellyttäen että kortinhaltija on heti varkauden huomattuaan ilmoittanut tästä sulkupalveluun. Pitää toki muistaa, että kaikki väärinkäyttötapaukset ovat yksittäistapauksia, mutta käteiseen verrattuna kortinhaltija on hyvin turvattu näiden varalta, ja tämän takia suosin itsekin korttimaksamista kaikissa maksuissani.  

Verkko-ostosten tekemisen suosio nousee koko ajan. Asiakkaana voi olla vaikea tietää, mikä kauppa on luotettava. Jos kaupan nimi hiemankin epäilyttää, kannattaa netistä katsoa, onko kaupasta kirjoitettu esimerkiksi asiakasarvosteluja. Toisaalta myös luotettavien ja suosittujen verkkokauppojen kanssa kannattaa suosia korttimaksamista ja nimenomaan kortin luotto-ominaisuutta, sillä luoton puolelta maksaessa kortinhaltija on suojattu, jos esimerkiksi myyjä joutuu yllättäen konkurssiin tai jotain muuta odottamatonta tapahtuu.  

POP Visa -korteissa on tekstiviesti-ilmoitusominaisuus, joka ilmoittaa kortinhaltijalle automaattisesti, mikäli on syytä epäillä, että korttia voisi käyttää joku ulkopuolinen. Jos kyseessä on niin sanottu ”väärä hälytys”, kortinhaltija voi kuitata viestin saman tien ja jatkaa ostoksiaan. POP Visa -kortteihin on lisäksi tulossa vielä tänä keväänä uusi ilmoitusviesti-ominaisuus, joka ilmoittaa kortinhaltijalle jokaisesta kortilla tehdystä ostoksesta. Ominaisuuden voi kytkeä itse päälle POP Mobiilissa. POP Mobiilissa ja verkkopankissa voi itse muutenkin asettaa kortin debit- ja credit-ominaisuuksille erilaisia käyttörajoituksia. Näiden kanavien kautta korttitapahtumat ovat myös seurattavissa reaaliajassa. 

Artikkelin on kirjoittanut POP Visa -korttien myöntämisestä vastaavan Bonum Pankin korttimaksamisen asiantuntija Niklas Vuorinen 

Lue myös: Harriet Gabrielsson taktikoi perhearjen menoja korttimaksamisen avulla 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä