Hyppää sisältöön

Lizzie Armanto kertoo suhteestaan rahaan ja rullalautailuun: ”Omasta visiostani en jousta”

Rullalautailu eli skeittaus lajina saa maailmanlaajuista huomiota heinä-elokuussa, kun skeittaus tekee ensiesiintymisensä "Olympic Games Tokyo 2020" -kilpailussa. Myös Suomesta lähtee kolme skeittaajaa kisaamaan olympialaisiin, ja yksi heistä on Visan urheilijalähettiläs Lizzie Armanto. Yhdysvaltojen ja Suomen kaksoiskansalaisuuden omaava urheilija kertoo suhteestaan rullalautailuun ja rahaan.

Tänä vuonna olympialaiset tuovat mukanaan uusia lajeja, kuten kiipeilyn, lainelautailun ja skeittauksen. Skeittauksen osalta Suomessa ollaan hyvin toiveikkaita mitalisijoitusten suhteen, sillä Suomen joukkueessa kisaa maailman parhaaksikin naisskeittaajaksi kutsuttu Lizzie Armanto.

Lizzie Armanto skeittaa
Lizzie Armanto, Team Visa. Kuva: ©2019: IOC – Carl De Souza – AFP/Getty Images – All rights reserved

Skeittaus on ollut osa Armannon elämää 14-vuotiaasta lähtien. Alun perin harrastus alkoi, kun pikkuveli kiinnostui lajista.

‒ Olin nuorena urheilullinen, mutta en harrastanut mitään tiettyä lajia. Pikkuveljeni halusi kokeilla skeittausta, ja tuohon aikaan teimme lähes kaiken veljeni kanssa yhdessä. Paikallisesta skeittipuistosta tulikin sitten vakiopaikkamme koulun jälkeen.

Nyt 14 vuotta myöhemmin Armanto on saavuttanut useita voittoja kansainvälisissä skeittikisoissa sekä pääsee kisaamaan olympialaisiin. Armannon isä on suomalainen, ja sitä kautta hänellä on mahdollisuus päästä edustamaan Suomea olympialaisissa.

‒ Kaikki odottivat minun edustavan Yhdysvaltoja Tokion olympialaisissa. Olympialaisissa jokainen maa voi lähettää ainoastaan kolme urheilijaa kisoihin yhtä lajia kohden, joten minusta oli tärkeää varmistaa, että mahdollisimman moni maailman parhaista skeittaajista saa mahdollisuuden osallistua kisoihin. Jos olisin mennyt Yhdysvaltojen joukkueeseen, se olisi vienyt paikan maailman 10 parhaan skeittaajan joukkoon listatulta skeittaajalta.

‒ Toinen syy edustaa Suomea kisoissa, oli mahdollisuus tuoda enemmän huomiota tälle upealle maalle, josta isäni ja hänen puolen perheestäni on kotoisin. Toivottavasti myös yhä useampi ihminen oppisi lisää Suomesta, sen kulttuurista ja suomalaisista. Minusta tuntuu todella siistiltä ja erityiseltä edustaa Suomea olympialaisissa.

Kiireisestä urheilijan elämäntyylistä huolimatta Armanto on ehtinyt viettää aikaa myös Suomessa.

‒ Minun aikatauluillani ei ole koskaan helppoa piipahtaa käymään Suomessa. Yritän aina pusertaa johonkin väliin sopivan hetken matkalle Suomeen, jotta pääsisin tapaamaan perhettäni.

Oikeat kumppanit tärkeitä turvallisuuden takaamiseksi

Rullalautailu on laji, jossa sattuu ja tapahtuu, eikä ruhjeilta voi välttyä. Kysyimme Lizzie Armannolta, mitä turvallisuus hänelle tarkoittaa.

‒ Skeittauksessa ja harjoittelussa minulle on tärkeää pysyä terveenä, ja olenkin aina tehnyt myös voimaharjoituksia, jotka auttavat ennaltaehkäisemään vammoja.

‒ Uskon kuitenkin, että turvallisuuden tunne kaikilla elämän osa-alueella on meille jokaiselle tärkeää. Olkoon turvallisuus sitten taloudellisiin tai henkilökohtaisiin asioihin liittyvää, olennaista ovat oikeat kumppanit ja suunnitelmallisuus.

Armanto kertookin, että erityisesti shoppaillessaan kivijalkaliikkeissä, Visa-kortti on hänen turvallinen luottokumppaninsa. Hän kuitenkin tuo esiin, ettei laita suurta painoarvoa rahalle elämässään.

‒ Tärkeintä on, että saan laskuni maksettua. Kaikki muu on ylimääräistä.

Lizzie Armanto skeittaa
Kuva: ©2019: Donald Miralle – Sports Illustrated/Getty Images – All rights reserved

Vahvuutena oma visio skeittauksesta

Rullalautailukisoissa pisteytys perustuu temppuihin ja tyyliin. Armanto kertookin, että skeittauksessa juuri jatkuva uusien temppujen opettelu ja kokeilu tekee lajista innostavan. Skeittistara kertoo myös nauttivansa ihan vain rullailusta ympäriinsä ilman päämäärää. Hän kokee oman vision olevan hänen suurin vahvuutensa skeittauksessa.

‒ Minulla on oma visioni siitä, mitä skeittaus minulle tarkoittaa, enkä jousta siitä. En anna muiden sanella, mitä skeittaus minulle tarkoittaa, ja se on mielestäni erittäin tärkeää. Sanoisin, että se on suurin vahvuuteni skeittauksessa.

Armanto huomauttaakin, että eihän myöskään muusikoille tai taiteilijoille voi kertoa, miten heidän tulisi maalata tai tuottaa musiikkia. Vahvan vision lisäksi yksi Armannon menestyksen syistä lienee hänen intohimonsa skeittausta kohtaan.

‒ Odotan innolla Tokion kisoja ja sitä, että voin jakaa rakkauteni ja intohimoni skeittausta kohtaan valtavalle yleisölle, joka ei välttämättä ole aikaisemmin tutustunut lajiin.

Toivotamme Lizzie Armannolle onnea ja menestystä kisoihin!

Mistä ja missä ikinä maksatkaan, kun maksat Visalla, maksat turvallisesti. POP Visasta löytyy erilaisia vaihtoehtoja jokaiseen elämäntilanteeseen.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä