Hyppää sisältöön

Onko tavallisten ihmisten mahdollisuus vaurastua sijoittamalla?

Amerikkalainen sijoituskirjallisuus painottaa sankaritarinoita ja yksittäisiä sijoitusguruja, jotka ovat kyenneet voittamaan markkinoiden keskimääräisen tuoton moninkertaisesti taitavalla ajoituksella ja erinomaisella osakepoiminnalla. Nyt kysymys kuuluukin: Onko tavallisen ihmisen mahdollista vaurastua sijoittamalla?
Vastaus on kyllä. Tai riippuu siitä, että mitä vaurastumisella tarkoitetaan. Mikäli puhutaan esimerkiksi 200 000 euron sijoitusvarallisuuden keräämisestä lähtötason ollessa 0 euroa, niin mielestäni tavoite on palkansaajalla mahdollinen. Onnistuminen on täysin kiinni säästämisen aloittamisajankohdasta, joka on hyvä olla nyt, eikä huomenna.

Miksi säästäminen pitäisi aloittaa nyt eikä kolmen vuoden päästä?

Säästämisen aloittaminen heti on tärkeää ainakin viidestä seuraavasta syystä:
 
1. Koron korko on ilmiö, joka pitkällä aikavälillä nostaa sijoitustuotteiden arvoja eksponentiaalisesti. 
 
2. Kun aloitat säästämisen heti, alat samalla oppia. Osakkeisiin, rahastoihin ja muihin sijoituksiin liittyy runsaasti selkeitä lainalaisuuksia, jotka aika ja perehtyminen opettavat. 
 
3. Myös katkerat kokemukset kuuluvat säästämiseen ja sijoittamiseen, mutta sitä kautta oppi menee usein parhaiten perille ja säilyy mielessä koko loppuelämän.
 
4. Säästäminen ja sijoittaminen ovat pitkäjänteistä toimintaa. Sen ymmärtämisessä ja sisäistämisessä piilee menestyksen salaisuus.
 
5. Inflaatio nakertaa tilisäästöjen reaaliarvoa armottomasti ja järjestelmällisesti. Älä antaudu sen rengiksi.

Tarvitsenko ylipäätään suurta sijoitusvarallisuutta?

Ensinnäkin, on hyvä muistaa, että suomalaisten tarve suureen finanssivarallisuuteen ei ole vastaavaa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa iso osa eläkekertymästä säästetään itse. Lisäksi on otettava kalliita sairauskuluvakuutuksia, koska ilmaista terveydenhuoltoa ei ole kuten esimerkiksi Suomessa. Myös lasten koulutukseen on usein säästettävä suomalaiseen omakotitaloon verrattava summa. 

Suomen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit eli lähes maksuton terveydenhuolto, työttömyysturva (varsinkin ansiosidonnainen turva) ja lakisääteisesti kerrytettävät eläkevakuutukset tuovat huomaamattamme taaksemme tietynlaisen turvaverkon, joka kantaa eläkkeellä, työttömyyden kohdatessa tai sairastuttuamme. Näistä rationaalisista syistä monet uskaltavat elää ilman finanssivarallisuuden antamaa puskuria. Luotamme hyvinvointiyhteiskuntaan.
 
200 000 euron säästöjen kerryttäminen saattaa sitä paitsi kuulostaa palkansaajasta ihan utopialta. Kyseessä on oltava jokin ainakin puolirikollinen juoni, miettii moni tässä vaiheessa. Näin ei kuitenkaan ole, jos tosiaankin aloittaa säästämisen nyt heti. 
 
Onneahan raha ei tutkitusti tuo, mutta helpottaa monessa elämän mutkassa. Toimi siis heti tänään loppuelämäsi hyväksi.

Nuutti Härmä

Kehityspäällikkö, sijoittaminen ja säästäminen
POP Pankkiliitto osk

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä