Hyppää sisältöön

Sisustusunelmana arjen luksus käytäntöä unohtamatta

 koivunlehti-essi-nador

Etätyön arkeen tuo vaihtelua ulkona työskentely. Jos töitä tekee pidempään kotona, on hyvä rauhoittaa itselle työtila ja huolehtia valaistuksesta ja ergonomiasta.

Ylellinen makuuhuone ja asumista helpottava teknologia. Nämä ovat suomalaisten sisustusunelmia. Sisustusarkkitehti Essi Nádor kertoo, että rakennamme koteihimme selkeyttä ja toimivuutta. — Toiveet ovat myös käytännönläheisiä, kuten hyvät säilytystilat ja kodinhoitohuone.

Koronan aiheuttama poikkeustila sai ihmiset pysyttelemään kotona, ja innostuimmekin remontoimaan ja sisustamaan. Oli aikaa kunnostaa nurkkia ja maalata vaikka lastenhuoneen seinät. Rautakaupoissa ja puutarhamyymälöissä on ollut kiirettä ruuhkaksi asti. Essi Nádor sanoo tämän näkyneen myös sisustussuunnittelijoiden työtilanteessa – pelättyä täydellistä hiljaiseloa ei tullutkaan, vaan esimerkiksi keittiösuunnitelmille on ollut kysyntää. Nyt syksyllä näemme, millaista kotoilua viruksen aiheuttama toinen aalto saa kodeissa aikaan.

– Perustimme Nádor + Nádor Oy:n toukokuun alussa, ja olemme vielä yrityksen rakennusvaiheessa. Teemme kokonaisvaltaisia projekteja sekä kevyempiä suunnittelupäivityksiä tai konsultointia. Toiminta on lähtenyt hyvin alkuun ja tilauksia on tullut tasaisesti niin koti- kuin toimistosuunnittelupuolellekin. Tarkoituksemme on laajentaa vähitellen toimintaa hotelli- ja ravintolasuunnittelun puolelle, Nádor kertoo tuoreenyrittäjän tunnelmista.

Nádor on monille tuttu suunnittelija ”Asuntokaupat sokkona” -ohjelmasta. Nelosen tosi-tv-sarjassa tavalliset suomalaiset antoivat kodin oston ja remontoinnin ammattilaisten vastuulle. Tv-työ oli Nádorin mielestä kiinnostavaa ja siinä oppi kuuntelemaan asiakkaita. Ohjelmasta saatu palaute ja työtarjoukset olivat yksi kimmoke yrittäjäksi ryhtymiseen.

– Perustimme oman yrityksen osakeyhtiönä, koska se tuntui turvallisimmalta ja selkeimmältä tavalta toimia. Tiimissämme on nyt kuusi henkilöä. Toistaiseksi tämä on sopiva koko.

Vastuullisia valintoja

Sisustuksen trendit ja suuntaviivat vaihtelevat säännöllisin väliajoin ja jopa vuodenaikojen mukaan. Nádor itse korostaa valinnoissa laatua ja kestävyyttä, mutta kertoo, että tietyt värit ja materiaalit nousevat muiden edelle. Nyt aiempaa kirkkaammat ja voimakkaammat sävyt ovat palaamassa, havaittavissa on vaikutteita 60–70-lukujen väripaletista sekä 2000-luvun maailmasta. Seinät maalataan nykyään valkoisen sijasta yhä useammin harmaan vaaleilla sävyillä, beigellä ja muilla murretuilla sävyillä, myös kirkkaanpunainen on palaamassa sisustukseen. 2000-luvun alusta tutut lasi ja rosteri ovat taas ajankohtaisia. Myös puu ja varsinkin lämmin puu ovat tällä hetkellä suosittuja. Tilojen halutaan olevan toimivia ja monikäyttöisiä.

Nádor toteaa, että koska ekologisuus ja vastuullisuus vaikuttavat aikaisempaa enemmän päätöksentekoon, arvostetaan materiaalivalinnoissa laadun lisäksi aitoutta. Sama trendi näkyy yksityisissä sijoitusasunnoissa, ja hän toivookin, että ajatusmalli laadukkaiden materiaalien kestävyydestä nähtäisiin laajemmin myös vuokra-asuntomarkkinoilla.

Sisustuksesta iloa elämään

Milloin ihmiset sitten pyytävät sisustussuunnittelijoiden ja -arkkitehtien apua? Suunnittelijaan on hyvä olla yhteydessä ajoissa, mielellään kuukausia tai jopa vuosi ennen toivottua valmistumisajankohtaa.

– Ideaalitilanteessa sisustusarkkitehti pääsee jo uudisrakennuksen luonnosvaiheessa vaikuttamaan pohjaratkaisuihin. Muun muassa ovien paikoilla voi olla suuri vaikutus kiinteiden kalusteiden sijoitteluun ja tämä kertautuu muissa tiloissa.

Nádor toteaa, että vaikka esimerkiksi muuton yhteydessä tai rakennusprojektin valmistuttua olisi innostusta muuttaa kodin sisustusta kerralla enemmän, menee kaikki kuitenkin harvoin kokonaan uusiksi. Se ei oikeastaan edes sovi nykyiseen ekologisuutta ja kiertotaloutta arvostavaan tapaan toimia. Kirpputoreilta ja nettihuutokaupoista tehdäänkin taas innokkaasti sisustuslöytöjä, joilla saadaan tiloihin uniikkia ilmeikkyyttä kustannustehokkaasti.

– Kerroksellisuus ja elämäntilanteet saavat näkyä. Tasapainoisen kokonaisuuden saa entisen asunnon huonekaluista ja esineistä sekä uusista hankinnoista. Kodin tunnelman tulee heijastella asukkaiden elämää. Tavaroiden tulee olla sellaisia, että ne tuovat iloa.

Ylellistä käytännöllisyyttä

Nádor on huomannut, että kotiin liittyvät unelmat kytkeytyvät ajatukseen arjen luksuksesta. Kylpyhuoneisiin kaivataan kylpylämäistä tyyliä ja makuuhuoneeseen halutaan ylellistä tunnelmaa valaistuksen ja materiaalien avulla. Toiveissa voi olla esimerkiksi kokolattiamatto, jolla saadaan hotellimaista fiilistä. Sisustuksessa tavoitellaankin elämyksellisyyttä ja nautintoa.

– Käytännönläheisyys näkyy siinä, että koteihin halutaan hyviä säilytystiloja ja kodinhoitotila. Elämisen tulee sujua helposti ja tähän saa apua kodinkoneista ja älyratkaisuista. Vaikka asuminen tiivistyy kaupunkeihin ja niiden keskustoihin, liittyy asumisen unelmiin oma piha tai ainakin parveke. Kädet pitää saada multaan, monilla on kaipuu perusasioiden äärelle.

Tavoitteena on viihtyisä ja ennen kaikkea mukava koti. Nyt valitaankin taas isoja löhösohvia, joihin mahtuu vaikka koko perhe katsomaan elokuvaa isolta tv-ruudulta.

– Monesti sisustuksen lähtökohtana on se, että koti näyttää asujiltaan. Jokainen saa lopulta valita juuri sitä, mikä tuntuu omimmalta.

Nádor miettii, että suomalaiset ovat toisinaan arkoja sisustusvalinnoissaan. Suunnittelijalta saatetaan toivoa värejä ja rohkeutta, mutta ajattomuus ja vaaleat sävyt vievät usein kuitenkin voiton. Moni ajattelee, että väreihin voi kyllästyä nopeasti ja valitsee varman päälle vaaleaa.

– Jotain meistä kertoo se, että esimerkiksi Vallilan kuosit ovat laajalti suosittuja. Ne vastaavat värien ja kuvioiden kaipuuseemme. Värejä tulee kuitenkin osata käyttää. Voi esimerkiksi valita murrettuja sävyjä isompaan pintaan ja ottaa kirkkaista väreistä yksityiskohtia. Tekstiilejä vaihtamalla saa helposti kotiin uusia sävyjä, joilla voi piristää yleisilmettä.

Ammattisisustaja kuunteleekin tarkasti asiakkaansa toivomuksia ja koostaa niistä tasapainoisia kokonaisuuksia. Nádor toteaa, että asiakkaat myös tarttuvat mielellään suunnittelijan ehdotuksiin. Toisinaan jokin aluksi täysin pannassa ollut väri tai materiaali, kuten keltainen samettisohva, alkaakin tuntua kutkuttavalta vaihtoehdolta.

Vanhaa ja uutta

Sisustamiseen voi käyttää rahaa monella tapaa. Nádor kertoo, että esimerkiksi Artekin huonekalut ovat taas muodissa. Hän on ilokseen huomannut, että designhuonekalut toimivat myös sisustamisen ja tuunauksen inspiraationa. Sarjavalmisteisiin tai osto- ja myyntiliikkeen löytöihin voi muokkaamalla saada samaa yksilöllistä tunnelmaa edullisemmin. Hän saattaa itse ehdottaa, että asiakas panostaisi yhteen tai kahteen laadukkaaseen design-huonekaluun tai esineeseen, ja yhdistää niihin sitten vaikka edullisempia ja kirpputorilta hankittuja valintoja.

– Kannattaa seurata nettihuutokauppojen tarjontaa, sieltä voi löytyä edullisesti laadukkaita klassikkoja. Tämä tietysti vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa. Voi myös kysellä, jos omasta lähipiiristä löytyisi käytöstä poistettuja huonekaluja tai astioita. Isoäidin senkki saa nuoren sukulaisen kodissa uuden elämän. On hienoa nähdä, kun käsistään kätevät saavat nuppeja vaihtamalla uuden kokonaisuuden vaikkapa vanhasta tai sarjavalmisteisesta lipastosta.

Äly tuo mukavuutta

Teknologia ja älykkyys valtaavat yhä isompaa roolia kodeissa, ja tämä pitää ottaa huomioon myös sisustuksessa. Nádor ei vielä ole keksinyt, miten ilmalämpöpumpun sisäyksiköstä saa ympäristöönsä sopivan – rimoitusta on toisinaan kokeiltu. Ehkä nyt tuleekin ajatella, että laite kuuluu tähän aikaan ja kertoo niin energiansäästöstä kuin tarpeesta viilentää koteja.

Osa asiakkaista on hyvin teknologiatietoisia. He innostuvat teknisistä mahdollisuuksista ja haluavat hyödyntää niitä laajasti. Kodinkoneet valitaan energiatehokkaiksi jo ympäristösyistä.

– Kodin älykkyys lähtee teknisestä- ja sähkösuunnittelusta ja esimerkiksi wifin vaatimat kaapeloinnit, integroitu äänentoisto sekä valaistus ja turvakamerat otetaan jo näissä huomioon. Yhteistyö sisustusarkkitehdin kanssa vie viimeisteltyyn lopputulokseen. Teknologiset ratkaisut integroituvat kätevästi uuteen rakennukseen, kun ne on otettu huomioon jo alkuvaiheessa. Onneksi myös vanhoihin rakennuksiin on saatavilla monia ratkaisuja. Helppo tapa tuoda älykkyyttä ja samalla mukavuutta kotiin on valaistuksen ohjaus kännykän avulla.

Nádorin oman kodin remontti on vasta valmistunut ja esimerkiksi valojen ohjauksesta hän ei enää halua luopua.

Lisääntynyt etätyö vaikuttaa osaltaan kodin tilaratkaisuihin tai ainakin se pitäisi ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon, ja rauhoittaa kotiin tila työskentelylle. Nádor painottaa, että ainakin työtuolin tulee olla hyvä.

– Erillinen työhuone on paras ratkaisu, jotta työn voi sulkea pois muusta elämästä. Jos työt levittää päiväksi keittiön pöydälle, on hyvä kerätä paperit ja tietokone piiloon muuksi ajaksi, ettei työ pyöri koko päivää mielessä. Vaikka etätöitä on tehty jo aikaisemminkin kotona, on meiltä kysytty tähän liittyen vielä aika vähän ratkaisuja.

Tarkkaa talousajattelua

Nádor kertoo muuttuneensa vastuullisemmaksi ja taloudellisemmaksi kuluttajaksi.

– Olin aikaisemmin kova shoppailija, mutta nyt olen aika tarkka ja katson myös tarjouksia ja kilpailutan isommat hankinnat. Rakastan excel-taulukkoja, niillä voi kätevästi seurata talouttaan. Olen myös alkanut sijoittaa.

Yrittäjäksi ryhtyminen on osaltaan muuttanut ajatustapaa.

– Minua kiinnostaa sijoittaminen. Ajattelen, että se on sijoitus tulevaisuuteen, Nádor miettii.

Teksti: Johanna Pelto-Timperi
Kuvat: Satu Kemppainen
Ilmestynyt POP Koivunlehdessä 3/2020

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä