Hyppää sisältöön

Blogi

Artikkeleita aiheesta ### Opiskelija

Kaikki artikkelit
  • Vinkit ensimmäisen oman kodin löytämiseen ja muuttoon

    Muutto ensimmäiseen omaan kotiin on iso ja jännittävä muutos elämässä. Samoihin aikoihin saattaa osua esimerkiksi opintojen aloitus uudella paikkakunnalla. On siispä aika ottaa vastuu itsestään ja omista asioistaan. Keräsimme sinulle muutamia vinkkejä muistettavista asioista valmiiksi sitten, kun omaan kotiin muutto on ajankohtainen.

  • Opiskelijayhteistyöllä uutta näkökulmaa asuntolainaamiseen

    POP Pankki osallistui syksyllä 2022 Aalto-yliopiston Societal Design Project -kurssille yhtenä case-organisaationa. Opiskelijat Maria Oehlandt, Sanni Lares, Rahim Ahsanullah, Matias Kuoppala ja Ilari Kuoppala saivat tutustuttavakseen digitaalisen asuntolainatuotteen, POP Lainalupauksen sekä haasteen selvittää, millaista palvelua nuori ensiasunnon ostaja toivoo ostopäätöksensä tueksi.

  • Opiskelija, ota oma taloutesi haltuun

    Monelle opiskeluaika tarkoittaa ensimmäisiä askelia itsenäiseen elämään, ja tämä tarkoittaa myös oman talouden haltuun ottamista. Katso vinkit opiskelijan erilaisiin taloudellisiin tilanteisiin!

  • Miten rahoittaa opiskeluajan eläminen?

    Opintuki muodostuu opintorahasta, opintolainasta ja asumislisästä. Opintotukiuudistuksen jälkeen opintotuki on muuttunut opintolainapainotteiseksi. Toisin sanoen uudistuksen jälkeen opintolainojen määrä on ollut kasvussa.

  • Vältä opintolainaruuhka – katso vinkit lainan sujuvaan hakemiseen

    Opiskelijaelämä on innostavaa, vauhdikasta ja jännittävääkin – jännitystä ilmaan voi luoda kokeiden ja kurssiarvosanojen lisäksi myös taloudellinen tilanne. Opintolaina tuo joustoa arkeen ja vapauttaa aikaa opintoihin keskittymiseen. Kokosimme kootut vinkit opintolainan eduista ja sen hakemisesta.

  • Kauhajoella koulutetaan suomalaisia pelialan osaajia – maskotti inspiroi tasohyppelyjä ja kolikkojahteja

    ”Tehän olette jo pitkällä”, huudahtaa Vuoksin Suupohjan koulutuskuntayhtymän tieto- ja viestintätekniikan lehtori Sakari Äijö. Jättinoppa pyörähtää peliareenalle ja Android-laitteille monipeliä suunnitelleen ryhmän jäsenet hymyilevät. ”Todella, viikossa on jo tapahtunut paljon. Ulkopuolisen silmiin tämä peli voi vieläkin näyttää hieman rosoiselle, mutta kun tietää, mitä tämä on opiskelijoilta vaatinut, peli näyttää erittäin hyvälle”.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä