Hyppää sisältöön

Blogi

Artikkeleita aiheesta ### Yritysrahoitus

Kaikki artikkelit
  • Kassavirran kurimus

    Yrittäjällä on arjessaan monenlaisia haasteita. Yhdelle byrokratia on alituinen ahdistuksen aihe, toisella tökkii myyntiosaaminen. Omalla yrittäjäurallani harmia aiheutti kassavirran ryöpsähtely.

  • Yrittäjä – ethän unohda liiketoimintasuunnitelmaa

    Kouluaikoina tuli tehtyä usein liiketoimintasuunnitelmia eri opintoasteilla. Muistelin taannoin oppien olleen hieman vaihtelevia sen suhteen, mihin liiketoimintasuunnitelmaa yleensäkään tarvitaan. Kun on paloa itsensä työllistämiseen omilla ehdoilla niin eikös liiketoimintaa kehitetä tilanteen mukaan? Näin itse ajattelin ja näin myös toisinaan opetettiin: liiketoimintasuunnitelma on starttirahaa ja ensimmäisiä pankkineuvotteluita varten. Ajattelua on hyvä kuitenkin tarkistaa.

  • Myyntisaamiset rahaksi

    POP Pankin Kansalaissuhdanne-ennuste povasi talouden kasvua loppuvuodelle 2021 ellei tautitilanne tuo kummempia yllätyksiä. Kysyntä kasvaa jo niin nopeasti, että tuotanto ja toimitusketjut eivät pysty siihen täysin vastaamaan.

  • POP Pankki on mukana rahoittamassa moderneja asuntokohteita

    Tammelan stadion Tampereella on palvellut jalkapallokansaa jo 1930-luvulta lähtien. Nyt paikasta ollaan rakentamassa modernia urheilun ja asumisen yhdistävää hybridistadionia. Isännöintiä, asuntovälitystä, vuokrausta ja vuokra-asuntojen hallinnointia tarjoava Asuntopehtoori osti yhden syksyllä 2023 valmistuvista hybridirakennuksista. Lainaneuvottelut hoituivat POP Pankki Keuruun kanssa.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä