Asunnon vaihto – mitä pitää huomioida asunnon vaihdossa?

widget-1

Elämäntilanteet muuttuvat ja muutosten myötä myös asumisratkaisuja joutuu joskus miettimään uudelleen. Tyypillisiä asumiseen ja elämänlaatuun liittyviä pohdiskeluja ovat esimerkiksi: Onko nykyinen kotimme enää tarpeeksi suuri, kun toinen lapsi syntyy? Jos otamme koiran, haluan, että sillä on tilaa peuhata omalla pihalla. Emme enää jaksa hoitaa taloa, pitäisikö muuttaa kerrostaloon? Lapset ovat jo lentäneet pihasta emmekä enää tarvitse näin paljoa tilaa.

Koti on ihmisen elämän keskipiste ja tukikohta, joten on tärkeää, että sen arjen ja elämän kannalta toimiva. Olipa kysymyksessä sitten asunnon vaihto isompaan tai pienempään, vaatii asunnonvaihto aina harkintaa. Ensiasunnon ostaminen voi käydä nopeammin, sillä tällöin ei tarvitse huolehtia myös vanhasta asunnosta ja sen myymisestä ja juuri vanhan asunnon myynti on yksi tärkeimmistä asioista, jotka asunnon vaihtajan tulee ottaa huomioon.

Käsiraha asuntokaupassa

Asunto-osakekaupoissa asunnon ostotarjous on lähtökohtaisesti sitova ja ostotarjouksen tehnyt on sitoutunut ostamaan asunnon.  Käsiraha asuntokaupassa on vahvistus ostotarjouksesta ja signaali, että ostaja on tosissaan.
 
Jos ostaja peruuttaa kaupan, menettää hän yleensä käsirahansa, joka voi olla enintään 4 % kauppahinnasta. Käsirahaan tarvitaan usein pankista välirahoitusta. Käsiraha voidaan ottaa myös osaksi asuntolainaa. 
Tilanne, jossa sitoudutaan asunnon ostamiseen voi kuitenkin olla kinkkinen monille asunnonvaihtajille, joilla on usein vielä edellinenkin asunto myymättä ja niin kutsuttu kahden asunnon loukku pelottaa. Ehdollinen tarjous voikin olla erinomainen vaihtoehto, sillä tällöin tarjoukselle voidaan asettaa ehtoja. Ehtoina voi olla esimerkiksi se, että saa vanhan asunnon myytyä (niin kutsuttu myyntiehto) tai pankista lainaa.
 

Asuntolaina uuden asunnon rahoittamisessa

 
Asuntolaina on tavallisin tapa rahoittaa asunto, olipa kyseessä sitten ensimmäinen asunto tai asunnon vaihtaminen. Asuntolaina neuvotellaan yhdessä pankin kanssa.
 
Jos uusi asuntosi on hinnaltaan alhaisempi kaikkien kulujen kuten varainsiirtoveron jälkeenkin, et todennäköisesti tarvitse asuntolainaa hankinnan rahoittamiseen. Jos sen sijaan ostettava asunto on hinnaltaan kalliimpi kuin nykyinen, myytävä asuntosi, tarvitset todennäköisesti asuntolainaa. Ennen juttelua pankin kanssa voit arvioida asuntolainasi määrää ja kustannuksia asuntolainalaskurin avulla.