POP Lainaturva turvaa lainasi takaisinmaksun 

Viisas toivoo elämässä parasta, mutta varautuu kaikkeen muuhunkin. Joillekin vastoinkäymisille kukaan ei mahda mitään, mutta lainan takaisinmaksu on asia, jonka voi turvata. POP Lainaturva huolehtii lainasi maksamisesta silloin, kun et itse siihen pysty.

Kysy lainaturvaa

Oman kodin hankkiminen on elämän keskeisiä asioita ja asuntolainan ottaminen merkittävä päätös. POP Lainaturva sisältää huomattavasti turvaa elämän pienempien ja isompien sattumusten varalle. Sen turvin pystyt hoitamaan lainaasi silloinkin, kun sinun tai puolisosi tulot pienenevät johtuen esimerkiksi työttömyydestä tai sairaudesta. 

Koti on ihmisen turvapaikka - varsinkin hädän hetkellä. POP Lainaturva on suoja kriisien varalta. Kuolemantapauksesta maksettavan kertakorvauksen turvin perheesi voi jäädä halutessaan tuttuun kotiin asumaan eikä mahdollisia säästöjä tarvitse käyttää lainanhoitoon. POP Lainaturva on pieni hinta mielenrauhasta. 

Voit valita POP Lainaturva -turvapaketin yksilöllisesti tilanteesi mukaan. Jos lainassa on toinen osapuoli, hän voi valita itselleen sopivan turvapaketin riippumatta sinun valinnoistasi. Korvaustilanteessa korvausta maksetaan yhdestä tapahtumasta kerrallaan. 

POP Lainaturvan hintaan vaikuttavat:

  • vakuutetun ikä,
  • valittu turvapaketti,
  • lainan pääoma ja siitä vakuutettu prosenttiosuus,
  • laina-aika, sekä
  • kuukausierä.

Jos elämä kolhii, POP Lainaturva auttaa 

POP Lainaturvan voit ottaa henkilöasiakkaana uuteen asuntolainaan tai kulutusluottoon. Voit vakuuttaa lainan kokonaan (100 %) tai vaihtoehtoisesti osittain (75 %).

Henkilöasiakkaana voit valita kolmesta turvapakettivaihtoehdosta:

POP Kattava lainaturva

Sopii erityisesti perheelliselle palkansaajalle, joka haluaa kattavimman mahdollisen vakuutuksen itsensä sekä perheensä toimeentulon ja kodin turvaksi. POP Kattava lainaturva turvaa kuoleman ja työttömyyden sekä niin pysyvän kuin tilapäisenkin työkyvyttömyyden varalta. Lue lisää >>

POP Yksilön lainaturva

Uusi turvapaketti perheettömälle henkilöasiakkaalle, joka ei tarvitse kattavaa henkivakuutusta. Tämä paketti antaa turvaa elämän varrella mahdollisesti eteen tulevien sattumusten varalle. POP Yksilön lainaturva turvaa kuoleman (max. 20 000 €) ja työttömyyden sekä niin pysyvän kuin tilapäisenkin työkyvyttömyyden varalta. Voidaan myöntää vain yksilöturvana. Lue lisää >>

POP Kevyt lainaturva

Aina ei ole tarvetta maksimaaliselle turvalle. POP Kevyt lainaturva sopii henkilöasiakkaalle, jolle riittää kevyempi turva – se turvaa paitsi kuoleman myös tapaturmaisen pysyvän haitan (haittaluokka 10) sekä tapaturmaisen tilapäisen työkyvyttömyyden varalta. Lue lisää >>

Lainaturvaa myös yrittäjille

Mikäli olet yrittäjä ja ottamassa henkilöasiakkaana esimerkiksi asuntolainaa, on sinulle tarjolla POP Yrittäjän Lainaturva. Yritystoimintaan otettuun lainaan on räätälöity oma POP Lainaturvapaketti. Myös yrittäjänä voit vakuuttaa lainan kokonaan (100 %) tai vaihtoehtoisesti osittain (75 %). Yritystoimintaan otetun lainan takaisinmaksun voit turvata POP Yritysturvalla.

POP Yrittäjän lainaturva on yksityisyrittäjälle räätälöity henkilökohtainen, kattava turvapaketti silloin, kun yrittäjä on henkilöasiakkaan roolissa esimerkiksi asuntoa tai kesämökkiä ostamassa. POP Yrittäjän lainaturva turvaa kuoleman, pysyvän sekä tapaturmaisen tilapäisen työkyvyttömyyden ja vakavan sairauden varalta. Lue lisää >>

Täydennystä vakuutusturvaasi – räätälöidysti

POP Lainaturva voi täydentää myös aiempaa vakuutusturvaasi, jos sinulla on sellainen. Siitä maksettava kertakorvaus käytetään esimerkiksi kuolemantapauksessa sellaisenaan lainanhoitoon, ja panttauksen johdosta ei synny veroseuraamuksia lainaan kohdistuvan määrän osalta. Oikein mitoitettu henkivakuutuskorvaus puolestaan turvaa elintason säilymisen silloin, kun perheen toisen puolison tulot eivät enää ole käytettävissä.

Ota yhteyttä omaan POP Pankkiisi, niin sovitetaan POP Lainaturva, joka sopii sinuun elämäntilanteeseesi. 

Varaa aika ja tule juttelemaan

POP Lainaturvan myöntää Sp-Henkivakuutus Oy ja Chubb, joiden asiamiehinä POP Pankit toimivat.