Asiakkaan tunteminen ja tunnistaminen – miksi pankki kysyy? 

Miksi kysymme?

Pankeilla on lakiin perustuva velvollisuus tuntea ja tunnistaa asiakkaansa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että pankkien on kerättävä ja kirjattava tietoja asiakkaistaan säännöllisesti sekä todennettava asiakkaan henkilöllisyys. Asiakkaan tunteminen ja siihen liittyvät kysymykset perustuvat pankkeja koskevaan lainsäädäntöön, kuten luottolaitoslakiin, verotietojen vaihtoa koskevaan lainsäädäntöön sekä lakiin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä. 

Tietojen keräämisellä ja tarkemmalla seurannalla pyritään estämään pankkipalveluiden mahdollinen väärinkäyttö sekä takaamaan palveluiden turvallisuus. 

Henkilöllisyyden todentaminen

Meidän on kaikissa tilanteissa tunnistettava asiakkaamme. Tunnistaminen varmistetaan yleensä todentamalla henkilöllisyys hyväksymiemme henkilöllisyystodistusten avulla.

Mitä kysymme?

Henkilöllisyyden todentamisen lisäksi asiakkaan tuntemiseen kuuluu, että pankilla on lakien edellyttämät tiedot mm. toiminnastasi, taloudellista tilanteestasi ja varojesi alkuperästä sekä missä maassa sinua verotetaan. Kysymme myös lähtevien ja saapuvien maksujen määriä ja niiden käyttötarkoitusta sekä oletko poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö (PEP), tällaisen henkilön perheenjäsen tai läheinen liikekumppani.

Esitämme Sinulle kysymyksiä sekä asiakassuhteen alkaessa että sen aikana. Päivitämme tietoja säännöllisesti kaikissa asiakaskohtaamisissa. Voit päivittää tietojasi myös itse verkkopankissa. Jos kysymyksiin vastaaminen tuntuu vaikealta, voit olla meihin yhteydessä. 

Tietojen käsittely luottamuksellisesti

Käsittelemme kaikkia antamiasi tietoja luottamuksellisesti pankkisalaisuussäännösten ja henkilötietolain säännösten mukaisesti.

Aiheesta muualla

Finanssivalvonnan kannanotto ”Asiakkaan tuntemistiedot ja pankkien menettelytavat”

Finanssivalvonta - Asiakkaan tunnistaminen ja tunteminen  

Finanssialan Keskusliitto on julkaissut asiakkaan tuntemisesta verkkosivuillaan Miksi pankki kysyy? -esitteen (PDF).