<img height="1" width="1" style="display:none" src="https://www.facebook.com/tr?id=349170025998669&amp;ev=PageView&amp;noscript=1">
Hyppää sisältöön
Järvimaisema, kuvituskuva.

Asuntolaina auttaa tekemään unelmista totta

Kytövaara Annika, Jami ja lapsi, kuvituskuva.

Ensiasunnon ostajalle ei ole helppoa saada haaveet kohtaamaan todellisuuden kanssa. Se on kuitenkin vielä täysin mahdollista lainakatonkin tultua.

Mutta mitä kaikkea käytännössä vaaditaan, että siihen ensimmäiseen omaan kotiin pääsee kiinni?

Asuntolainalla ensiasunto - mitä se vaatii?

Asuntolaina ei ole vaikea laji, mutta vaatii hakijaltaan muutamia perusominaisuuksia sekä sopivassa määrin ulkopuolista tukea. Ensiasunnon ostoa suunnittelevan kannattaa aluksi selvittää, kuinka suureen lainaan rahkeet riittävät. Pankin kanssa asioimisen kuuluisi olla to do -listan ykkösenä.

Ensimmäiseen omaan asuntoon pääsee kiinni, kunhan osoittaa kykenevänsä tunnolliseen taloudenpitoon ja iskee tiskiin asuntoa varten säästetyn oman rahoitusosuuden. Helppoa? Ei välttämättä, mutta mahdollista kyllä. 

Annika Rytövuori on POP Pankki Tampere-Kurikan asiakas jo toisessa polvessa. Yhdessä avopuolisonsa Jamin kanssa he näyttivät, kuinka ns. hommat hoidetaan. Nuoren parin päättäväinen säästäminen löi ällikällä niin oman asiakasvastaavan Annen kuin koko Tampereen POP Pankin konttorin. ASP-lainaajalta vaadittava 10 prosentin säästö-osuus asunnon ostohinnasta oli kasassa ennätysajassa. 

- ASP-tilit olimme avanneet hyvissä ajoin. Asuimme vielä vanhempien luona ja työssäkäyvänä säästäminen onnistui hyvin. Tiesimme silloin, että perheemme tulee kasvamaan ja oma asunto täytyi pian saada. Olimme kumpikin ostaneet oman auton, joista toinen sitten myytiin, Annika avaa tekijöitä rivakan säästämisen takana. 

Otollisten olosuhteiden lisäksi ensiasunnon ostajalta vaaditaan ennen kaikkea määrätietoisuutta.

- Meille molemmille oli selvää, että vuokra-asunnon sijaan haluamme omistusasunnon joten aloitamme säästämään siihen yhdessä heti 18-vuotiaina. Kun molemmat haluavat samaan, on helppoa aloittaa yhteinen projekti

Annika ja Jami myös osasivat ottaa omasta pankistaan tukea. 

- POPissa kysymyksiin saadaan aina realistiset vastaukset ja isoihin päätöksiin ollaan saatu kyllä tukea. Nyt kaksiosta kolmioon siirryttäessä, tämän tavanomaista vaikeamman asuntokaupan toteuttamiseen löytyi pankista halua ja asiantuntemusta. Asiat ovat hoituneet aina hyvin ja rennolla mielellä, Annika kertaa omia kokemuksiaan. 

- Pankissa käymisestä jää hyvä fiilis. Tulee usein juteltua kaikesta muustakin kuin raha-asioista. Meidän unelmia halutaan tukea ja niihin keksitään yhdessä ratkaisuja.

Nuorelle perheelle on tärkeää, että kotona ja yhdessä viihdytään. Asuntolaina ei saa syödä kaikkia tuloja, vaan välillä pitää voida piipahtaa myös ulkomailla. 

Meille on tullut sellainen tunne, että aina kun pankkiin mennään, niin jotain hyvää on tapahtumassa!

Asunnonostajan muistilista

Asunnon hankkiminen on aina merkittävä, jopa ainutkertainen ostos, johon liittyy monta muistettavaa seikkaa.

› Tutustu säästämisvaihtoehtoihin

Aloita säästäminen ajoissa. Ensiasunnon ostoa suunnittelevalle 15-39-vuotiaalle ASP-tili on hyvä vaihtoehto, koska oman pääoman osuus lainaa haettaessa on vain 10 %. Etu on korostunut 1.7.2016 alkaen voimaan tulleen lainakaton myötä. Jos asunnon ostajalla ei ole säästössä 10 % omarahoitusosuutta, vaaditaan enemmän reaalivakuuksia. Henkilötakaus on rajattu hyväksyttävien vakuuksien ulkopuolelle lainakattoa laskettaessa.

› Varmista rahoitus

Asunto hankitaan enää harvoin kokonaan säästämällä: käytännössä lainanotto liittyy aina kuvioon. Varmista luototuskelpoisuutesi ja maksuvalmiutesi ennakkoon.

› Ammattilainen avuksi

Ison päätöksen edessä on järkevää turvautua ammattilaisten apuun. Pankin kanssa asioiminen kannattaa ottaa to do -listan kärkipaikalle. Hankalatkin asiat alkavat aueta, kun niistä juttelee oikean ihmisen kanssa.

› Ota selvää ja varaudu ikäviinkin yllätyksiin

Asuntolaina on usein takaisinmaksuajaltaan pitkä. Olosuhteet voivat muuttua, mutta niihin voi varautua ennalta. Esimerkiksi lainavakuutus on yksi tapa varautua työttömyydestä tai työkyvyttömyydestä johtuvaan tulojen laskuun.

› Vertaile

Kun budjetti on selvillä, voi alkaa etsiä siihen sopivaa asuntoa. Kannattaa miettiä, mitkä kriteerit ovat itselle tärkeimpiä ja mistä on valmis tarpeen tullen joustamaan, jos budjetti ei veny luksuslukaaliin. Sijaintia ei voi muuttaa, sisustusta voi.

 

Unelmat ovat ilmaisia, mutta niiden toteutus vaatii usein rahaa ja suunnittelua. Tässä meillä on ilo auttaa!

>> Lue usein kysyttyjä kysymyksiä ensiasunnosta 

>> Varaa aika konttoriin 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä