Hyppää sisältöön

Blogi

Artikkeleita aiheesta ### POP Taloushetki

Kaikki artikkelit
  • Konttorin julkisivu, kuvituskuva.

    Mihin pankkikonttoria (enää) tarvitaan?

    Kun lähes kaikki palvelut ruokakaupasta pankkiin tuntuvat nykyisin löytyvät interwebistä, niin onko sillä enää merkitystä, että pääsee asioimaan konttorissa omalla paikkakunnalla, ihan kasvotusten oikeiden ihmisten kanssa ja juuri silloin kun itselle sopii?

  • Kortit ja kolikot, kuvituskuva.

    Talouden hallinnan ABC - helpot stepit oman talouden hoitoon

    Oman talouden hallinta on tärkeä kansalaistaito. Rahan muuttuessa korttien ja online-maksamisen myötä yhä enemmän näkymättömäksi, ei-kosketeltavaksi asiaksi, voi rahankäyttö myös tuntua ajoittain hallitsemattomalta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.

  • Nainen istuu tuolilla kannettava tietokone sylissään, kuvituskuva.

    Pankkiasiat kuntoon kotisohvalta käsin - tilanteessa kuin tilanteessa

    Miltä kuulostaisi mahdollisuus hoitaa kaikki pankkiasiat kuntoon juuri silloin kun sinulle parhaiten sopii, missä ikinä oletkin - mökillä, koronakaranteenissa tai vaikka laiturin nokassa? POP Verkkohetken avulla tämä onnistuu ja tapaat asiakasvastaavasi verkon välityksellä ja hoidat pankkiasiat kuntoon nopeasti ja näppärästi.

  • Jumppaavat tytöt, kuvituskuva.

    Lupauksia, joista voit pitää kiinni läpi vuoden

    Vuoden vaihduttua on hyvä arvioida mennyttä vuotta - ja siirtää katse kohti tulevan vuoden tavoitteita. Mitä uutta haluat saavuttaa ja mitä olet valmis tekemään sen toteutumiseksi?

  • Talo ja ihmiset, kuvituskuva.

    Tilauksessa tauko tai helpotusta arkeen?

    Arki on ihmisen parasta aikaa, mutta moni meistä silti unelmoi vuosilomaa pidemmästä tauosta. Miten pankki tukee sitä, jos haluaa hetkeksi höllätä?

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä