<img height="1" width="1" style="display:none" src="https://www.facebook.com/tr?id=349170025998669&amp;ev=PageView&amp;noscript=1">
Hyppää sisältöön
Vihreä tausta, kuvituskuva.

Edunvalvontavaltuutus on viisasta varautumista

Äiti ja lapset metsässä, kuvituskuva.

Kukaan ei tiedä huomista. Siksi kannattaa miettiä ajoissa kenen haluaa hoitavan asioitaan siinä tilanteessa, kun ei siihen itse pysty. Edunvalvontavaltuutuksen tekeminen on suositeltavaa ihan kaikille.

  • Mikä on edunvalvontavaltuutus?

    Edunvalvontavaltakirjalla voit määrätä, kuka hoitaa asioitasi tilanteessa, kun et enää itse siihen kykene, esimerkiksi heikentyneen terveydentilan vuoksi. Valtuuttajana voit varsin vapaasti harkita, kuka olisi sopiva henkilö hoitamaan asioitasi. Valtuutettu voi olla esimerkiksi oma lapsi, puoliso, lähisukulainen tai joku muu luotettava henkilö. Suositeltavaa on, että valtuuttaja kysyy valtuutetun suostumusta tehtävään ja luovuttaa hänellekin asiakirjan. On tärkeä muistaa, että edunvalvontavaltuutus pitää tehdä siinä vaiheessa, kun on vielä terve ja hyvissä voimissa. Joskus edunvalvontavaltuutus sekoitetaan maistraatin nimeämään edunvalvojaan, mutta kyseessä on eri asia. 

  • Kenen kannattaa tehdä edunvalvontavaltuutus?

    Edunvalvontavaltuutuksen tekeminen on suositeltavaa ihan kaikille. Kukaan ei tiedä huomista päivää ja kannattaakin miettiä ajoissa, kenen haluaa hoitavan asioitaan siinä tilanteessa, jos ei itse siihen enää pysty. Tilanne voi tulla eteen, vaikka sairauden tai onnettomuuden kautta. 

  • Mitä asioita siinä voi määrätä?

    Sinä määrittelet asiat, jotka valtuutus kattaa. Voit oikeuttaa valtuuttamasi henkilön huolehtimaan omaisuutesi hoidosta ja muista taloudellisista asioistasi. Lisäksi voit valtuuttaa hänet tekemään puolestasi päätöksiä myös asioissa, jotka koskevat terveyden- ja sairaanhoitoasi. Valtuutettu ei lähtökohtaisesti voi edunvalvontavaltuutuksen nojalla lahjoittaa valtuuttajan omaisuutta. Valtuutettu voi antaa valtuuttajan puolesta vain sellaisen lahjan, jonka antamisen perusteet on tarkkaan yksilöity valtakirjassa. Myös kiinteistön myynti ja panttioikeuden perustaminen pitää kirjata jo edunvalvontavaltakirjaan, jotta valtuutettu voi tehdä näitä toimia ilman maistraatin lupaa.

  • Edunvalvontavaltuutuksen hinta

    Lakiasiainpalvelujen hinnaston löydät täältä!

  • Miten se tehdään?

    Edunvalvontavaltakirjan laatiminen voidaan rinnastaa testamentin laatimiseen. Valtakirjalle on laissa asetettu tarkat muotomääräykset, siksi se kannattaa antaa asiantuntijan tehtäväksi. Asiakirjan teko onnistuu meillä POP Pankissa. Mieti valmiiksi henkilö, kenet haluat valtuuttaa. Laadimme tarkkaan yksilöidyn valtakirjan aina asiakkaan tarpeen ja toivomuksen mukaan.

  • Milloin edunvalvontavaltuutus astuu voimaan?

    Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan maistraatin vahvistamana. Valtuutettu esittää maistraatille valtakirjan sekä lääkärinlausunnon, josta käy ilmi, että valtuutuksen antanut henkilö on tullut kyvyttömäksi hoitamaan valtakirjassa mainittuja asioita. 

    Edunvalvontavaltuutuksen laatiminen kannattaa antaa asiantuntijan tehtäväksi. Asiantuntija varmistaa, että dokumentti on pätevä ja sillä saavutetaan halutut oikeusvaikutukset. Me POP Pankissa autamme sinua.

Lakipalvelujen asiantuntijamme

Klikkaamalla lakipalvelujen asiantuntijan nimeä, pääset tutustumaan häneen paremmin ja varaamaan hänelle tapaamisaikaa!

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä