Hyppää sisältöön

Kultaisen Iän Kerho

Kultaisen Iän Kerhossa on yhdessäolon taikaa

Kerho on perustettu Lammin Osuuspankin eläkeasiakkaille vuonna 1982, jo paljon aikaisemmin kuin valtakunnallisia pankkien eläkekerhoja olikaan.

Kerhon tarkoituksena on järjestää eläkeläisille tilaisuuksia, matkoja ja mukavaa yhdessäoloa. Lisäksi kerhon jäsenet saavat alennuksia pankin palveluista.

Kerho jatkaa aktiivista toimintaa ja uusia jäseniä tulee koko ajan. Kerhon vetäjänä on Lahden pankinjohtaja Sari Rekola. Sari on mukana matkoilla.

Miten kerhoon pääsee jäseneksi?

Olet automaattisesti kerhon jäsen kun liityt Lammin Osuuspankin jäseneksi ja eläkkeesi tulee Lammin Osuuspankin tilille.

Eläkkeen siirron voi tehdä helposti Lammin Osuuspankissa allekirjoittamalla valtakirjan, jonka jälkeen me hoidamme tulevien eläkkeidesi siirtymisen meillä olevalle tilillesi.

Miten kerhotoiminnasta informoidaan?

Kerholaiset saavat kirjeen 2 kertaa vuodessa. Kirjeissä kerrotaan tulevista matkoista ja tapahtumista. 

Ota reilusti yhteyttä – Siitä se lähtee

Tule keskustelemaan jäsenyydestä ja eläkkeesi siirtämisestä Lammin Osuuspankkiin ja olet pian mukanamme mitä mukavimmassa seurassa. Me hoidamme kaiken tarvittavan paperisodan puolestasi. Lammin Osuuspankissa Kultaisen Iän kerhon toiminnasta vastaa Sari Rekola. Hänet tavoittaa puhelimella numerosta 010 548 6015.

  • Liity Lammin Osuuspankin jäseneksi.
  • Siirrä eläkkeesi Lammin Osuuspankkiin.
  • Pääset osallistumaan Kultaisen Iän kerhoretkille.
  • Kultaisen Iän Kerhon jäsenenä saat 50% alennuksen maksupalvelun hinnasta.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä