Hyppää sisältöön
Asuntolaina-käännetty

Tutustu pankkiin

Lammin Osuuspankki

Lammin Osuuspankki on POP Pankki -ryhmään kuuluva paikallispankki, joka on perustettu vuonna 1925. Tarjoamme asiakkaillemme aktiivisesti ja asiakaslähtöisesti kilpailukykyisiä rahoitus- ja säästämispalveluita, sekä jäsenillemme etuja asioinnin keskittämisestä. Toimipisteemme sijaitsevat Hämeenlinnassa, Lammilla ja Lahdessa.

Lammin Osuuspankin tavoitteena on turvata asiakkailleen laadukkaat ja paikallisesti tuotetut pankkipalvelut. Lammin Osuuspankilla on 20 toimihenkilöä, 30 hallintohenkilöä ja noin 4 900 jäsentä.

Pankin yhteistyökumppaneina toimivat asuntoasioissa Lammin Kiinteistökeskus Oy Lammilla, AsuntoArea Lahdessa sekä Laatu LKV Hämeenlinnassa.

Toiminnan perusarvot

Lammin Osuuspankki harjoittaa luotettavaa, vastuullista ja pitkäjänteistä osuustoimintaa, joka edistää jäsenten ja toimintaympäristön taloudellista hyvinvointia.

Toiminta-ajatus

Lammin Osuuspankin tehtävänä on tarjota asiakkailleen aktiivisesti ja asiakaslähtöisesti kilpailukykyisiä rahoitus- ja säästämispalveluita sekä tuottaa jäsenilleen etuja asioinnin keskittämisestä.

Visio

Lammin Osuuspankki on kilpailukykyinen ja tavoitteellinen POP Pankki, joka tunnetaan koko toimialueellaan parhaasta asiakaspalvelusta verkossa sekä konttorissa.

Kultaisen Iän Kerhossa on yhdessäolon taikaa

Kerho on perustettu Lammin Osuuspankin eläkeasiakkaille vuonna 1982, jo paljon aikaisemmin kuin valtakunnallisia pankkien eläkekerhoja olikaan.

Kerhon tarkoituksena on järjestää eläkeläisille tilaisuuksia, matkoja ja mukavaa yhdessäoloa. Lisäksi kerhon jäsenet saavat alennuksia pankin palveluista.

Lue lisää Kultaisen Iän Kerhosta

Yhteystiedot

Katso konttorikohtaiset yhteystiedot alla olevasta konttorilistauksesta. Aukioloajat ja yhteyshenkilöiden suorat puhelinnumerot löytyvät konttorin sivuilta, johon pääset klikkaamalla konttoria.

Voit tallentaa oman asiointikonttorisi listauksesta, jolloin saat paikallispankkiuutiset sekä konttorin yhteystiedot kätevästi etusivulle.

Lammin Osuuspankin yleinen sähköpostiosoite: lammi@poppankki.fi.

Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@poppankki.fi

Laskutustiedot

Verkkolasku

Lammin Osuuspankki, 0150625-7
Verkkolaskuosoite: OVT-tunnus: 003701506257
Operaattori: Basware Oyj (BAWCFI22)

Toivomme saavamme laskut verkkolaskuina. Mikäli ette voi lähettää meille verkkolaskuja, pyydämme toimittamaan laskut sähköpostitse osoitteeseen: 

lammin.osuuspankki@pdf.basware.com

Sähköposti voi sisältää useita laskuja, mutta lasku liitteineen tulee sisällyttää yhteen pdf-tiedostoon. Yksi pdf on yksi lasku. Laskulta tulee löytyä:

  • laskun tarkastajan nimi (viitehenkilö, yhteyshenkilö, ostajan viite)
  • kustannuspaikka
  • mahdollinen sopimusnumero
  • mahdolliset tuote- tai projektinumerot.

Tervetuloa konttoriimme Tervetuloa konttoriimme

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä