Hyppää sisältöön

POP Osuus

POP Osuus on oman paikallisen pankkisi pääomaan tehtävä pitkäaikainen sijoitus. POP Osuus on tarkoitettu tuottamaan Osuuspankin jäsenille vakaata vuosittaista tuottoa. Sijoittamalla POP Osuuteen tuet oman pankkisi vakavaraisuutta ja sitä kautta myös paikallista pankki- ja yritystoimintaa.

Lanneveden Osuuspankin POP Osuudelle tavoitellaan 1,75 %:n tuottoa. Huomioitavaa kuitenkin on, että POP Osuuden korko ja sen maksaminen riippuvat Osuuspankin toiminnan tuloksellisuudesta. Tuotto-odotuksen perusteella ei voida muodostaa luotettavaa oletusta POP Osuuden tulevasta tuottokehityksestä.

Lisätietoja POP Osuudesta

  • Pankin jäsenasiakkaana voit merkitä POP Osuuksia.
  • Tavoitteenamme on maksaa sijoituksellesi korkoa kerran vuodessa pankin voitonjakokelpoisista varoista. Tuotto-odotus perustuu oman pankkisi taloudelliseen menestymiseen. Osuuskunnan kokous vahvistaa koron määrän ja maksamisen vuosittain jälkikäteen. On mahdollista, että pankillesi ei välttämättä synny joka vuosi sellaista ylijäämää, josta voittoa maksetaan. On myös mahdollista, että osuuskunnan kokous muusta syystä päättää olla maksamatta korkoa POP Osuuksille. Pankille voi jäädä jakokelpoista ylijäämää enemmän kuin POP Osuuksille maksetaan korkoa.
  • Voit sijoittaa haluamasi summan annin ehtojen puitteissa. Osuusantikohtainen ja jäsenkohtainen POP Osuuksien merkintöjen enimmäismäärä on vahvistettu POP Osuuksien antiehdoissa.
  • POP Osuus on pitkän aikavälin sijoitus. POP Osuuksia ei voi vapaasti luovuttaa eteenpäin, koska ne ovat sidottuja pankin jäsenyyteen. POP Osuudelle ei ole myöskään jälkimarkkinoita.
  • POP Osuus ei ole talletus eikä sillä ole talletussuojaa.
  • Pankilla on oikeus kieltäytyä osuuksista suoritettujen maksujen palauttamisesta. Tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteessa, jossa pankilla ei ole riittävästi voitonjakokelpoisia varoja.
  • POP Osuudella ei ole vakuutta tai takausta eikä näin ollen pääomaturvaa. POP Osuuteen sijoittavalla on riski sekä sijoitetun pääoman että koron menettämisestä osittain tai kokonaan.
  • Mikäli haluat luopua POP Osuuksista, ne on mahdollista irtisanoa. POP Osuuksien takaisinmaksuaika on 12 kuukautta irtisanomistilikauden päättymisestä. Olet oikeutettu korkoon myös irtisanomisajalta.
  • Pankilla on sen säännöissä todetuilla edellytyksillä oikeus lunastaa POP Osuudet. Lunastusvastike on tällöin POP Osuudesta maksettu merkintähinta.
  • Luopuessasi jäsenosuudesta sinun tulee luovuttaa pankille myös omistamasi POP Osuudet. Tämä tarkoittaa sitä, että pääoma irtisanottavasta jäsenosuudesta ja POP Osuuksista maksetaan 12 kuukautta irtisanomistilikauden päättymisestä. Olet oikeutettu korkoon myös irtisanomisajalta.
  • Ennen kuin teet merkinnän, tutustu huolellisesti POP Osuusannin ehtoihin ja merkintäesitteeseen, jotka ovat saatavilla pankin konttoreissa.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä