LÄMPIMIMMÄT PANKKIMUISTOT

Minulla oli tapana pienenä tyttönä kulkea tiiviisti isäni mukana kauppa- ja pankkireissuilla. Isäni kanssa kävin usein lähipankissa. Seurasin aina tarkkaan, kun tuli isän vuoro asioida tiskillä. Minulle on elävästi jäänyt mieleen se ääni, kun konttorineidin sormet alkoivat näpyttää näppäimistöä lakatuin pitkin kynsin - siinä oli jotain maagista.

Kotona minulla oli tapana leikkiä pankkivirkailijaa. Lakkasin omat kynteni tai väritin tusseilla ja näpytelin vanhaa Commodoren näppäimistöä.

Pankkiasionti tarjosi jännitystä myös silloin, kun pääsimme käymään pankkiholvissa.

Sinne pääseminen tuntui jotenkin niin arvokkaalta. Pankkineidille ojennettiin pankkikirja ja sen jälkeen seurasimme häntä läpi kahden lukitun kalterioven. Sen jälkeen saavuimme isoon huoneeseen täynnä lokeroita. Olin aina ymmälläni niiden lokeroiden edessä. Kuvittelin ne täyteen timantteja ja muita aarteita.

Aivan huikea kokemus pienelle tytölle oli myös täyden säästöpossun vieminen pankkiin tyhjennettäväväksi. Kolikot kipattiin isoon koneeseen, joka nopeasti pyöräytti ne sisäänsä ja ilmoitti kolikoiden määrän. Joka kerta nähdessä tuon kasvavan luvun, tuntui kuin olisi voittanut jotain. Ja sitä ylpeyden määrää, kun luvut rullasivat ja näki kuinka paljon oli säästänyt!
—Elisa