Hyppää sisältöön
Kuvituskuva nuorista

Kesäksi töihin

POP Pankki tarjoaa kesätöitä sekä keskitettyjä tehtäviä hoitavalla POP Pankkikeskuksella että konttoreissa eri puolilla Suomea. Rekrytointikausi vaihtelee hieman alueittain; pääkaupunkiseudulla kesätyöntekijöitä haetaan tavallisesti tammikuussa, joillakin alueilla päätöksiä saatetaan tehdä vielä huhtikuussa. 

Pankkitoimiala tarjoaa monenlaisia tehtäviä erilaisille osaajille. Alan digitalisoituessa esimerkiksi IT-taitoisille on kysyntää. Digitalisoituminen merkitsee myös, että markkinoinnissa ja viestinnässä kaivataan monitaitoisia sisällöntuottajia. Uusien digitaalisten kanavien lisäksi asiakkaita kohdataan tietysti perinteiseen tapaan konttoreissa. Aina tarvitaan palveluneuvojia, jotka kohtaavat asiakkaat lämpimästi kanavasta riippumatta.

Tutustu avoimiin työpaikkoihin

pop-opiskelujakuva-ryhmä