Lähimaksuraja muuttuu 12.4. alkaen

POP Pankin korttien lähimaksuraja nousee 12.4.2019 alkaen 25 eurosta 50 euroon. Uusi lähimaksuraja päivitetään POP Pankin asiakkaiden kortteihin automaattisesti.  

Lähimaksaminen on kasvattanut suosiotaan Suomessa ennen kaikkea sen helppouden ja nopeuden ansiosta. Lähimaksamisesta pitävät myös POP Pankin asiakkaat.

‒ Lähimaksaminen on koko ajan suositumpaa myös meidän asiakkaidemme keskuudessa, ja uskon suosion vain kasvavan nyt, kun lähimaksuraja nousee 50 euroon, arvioi korttiliiketoiminnan tuotepäällikkö Harriet Gabrielsson.

Suomessa päädyttiin nostamaan raja 50 euroon asiakaspalautteen ja kansainvälisen vertailun perusteella. Moni on uudesta rajasta ilahtunut, kun yhä useammin ostokset voi maksaa sujuvasti, mutta toisia mietityttää lähimaksamisen turvallisuus. Onko lähimaksaminen turvallista?

‒ Kyllä, lähimaksamisen on todettu olevan turvallista. Itse asiassa väärinkäytösten on jopa havaittu vähentyneen, kun pin-koodia tarvitaan harvemmin ja siten urkintamahdollisuuksiakin on vähemmän, Gabrielsson sanoo.

‒ Lisäksi maksupäätteet kysyvät pin-koodia aina silloin tällöin juuri turvallisuutta silmällä pitäen. Kun pitää huolta korteistaan ja tekee ilmoituksen pankille heti, jos huomaa kortin kadonneen tai omalla tilillä on havaittavissa kyseenalaista toimintaa, voi olla turvallisin mielin.

Uusi lähimaksuraja päivitetään POP Pankin asiakkaiden kortteihin automaattisesti, joten asiakkaiden ei tarvitse itse tehdä mitään toimenpiteitä. Jos ajatus lähimaksamisesta ei tunnu hyvältä, kortilla voi toki maksaa yhä entiseen tapaan.

Uutta rajaa voi kokeilla kaupan kassalla vaikka saman tien, mutta kannattaa varautua siihen, että korttien ja maksupäätteiden päivittymiseen uutta rajaa vastaavaksi voi mennä muutama päivä.