Hyppää sisältöön

Suupohjan Osuuspankin puolivuosikatsaus: Peruspankkiliiketoiminta kasvussa

Suupohjan Osuuspankin peruspankkiliiketoiminnan kehitys oli alkuvuoden osalta koronasta huolimatta poikkeuksellisen vahvaa. Luottokanta kasvoi vuoden alusta 3,6 %, ollen 717,2 miljoonaa euroa. Myös talletuskanta oli vahvassa kasvussa, talletuskanta kasvoi 5,2 % 722 miljoonaan euroon. Liiketoimintavolyymin kasvu on seurausta uusien asiakkaiden siirtymisestä pankin asiakkaiksi. Liiketoimintavolyymien kasvu siivitti myös taseen selvään nousuun. Koronan vaikutukset näkyivät selvästi sijoitustoiminnan nettotuotoissa sekä luottotappioiden ja luottotappiovarausten kasvussa.

Suupohjan Osuuspankin liiketoiminnan kasvu ylitti alkuvuoden osalta tilikaudelle asetetut tavoitteet. Pankin tase kasvoi 7,8 %, ollen kesäkuun lopussa 893,7 miljoonaa euroa. Myös pankin vakavaraisuus säilyi vahvana, ollen 25,13 % joka on suomalaisessa pankkivertailussa huippuluokkaa. Pankin liikevoitoksi muodostui 1,23 miljoonaa euroa, jossa laskua on edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan 1,59 miljoonaa euroa. Laskun taustalla ovat koronasta johtuva sijoitustoiminnan heikko kehitys sekä odotettavissa olevien luottotappioiden kasvu, joiden avulla pankki ennakoi mahdollisia lisääntyviä maksuongelmia.

- Peruspankkitoiminnan kannattavuus kehittyi erittäin hyvin, rahoituskatteen ja palkkiotuottojen vetämänä, iloitsee pankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki.

Loppuvuoden näkymät varovaisen positiiviset

Loppuvuoden näkymät näyttävät vakailta, mikäli toiselta talouden pysäyttävältä korona-aallolta vältytään. Epävarmuustekijöitä on kuitenkin poikkeuksellisen paljon ja tilanne voi muuttua hyvinkin nopeasti. Asiakkaat hakivat lainoihin lyhennysvapaita maalis-huhtikuussa koronatilanteen ollessa pahimmillaan, mutta tilanne rauhoittui kevään ja alkukesän aikana nopeasti. Lyhennysvapaita haki alle 10 % pankin luottoasiakkaista ja useilla asiakkailla 3 kuukauden lyhennysvapaa on jo ohitse ja lainaohjelmat pyörivät normaalisti, toteaa Kalliomäki. Hyvästä peruspankkitoiminnan kehityksestä johtuen pankissa uskotaan myös liikevoiton kehittyvän loppuvuoden aikana positiivisissa merkeissä.

Luoton kysyntä säilyi vahvana

Uusia luottoja avattiin 93 miljoonaa euroa, jossa on 13,6 % kasvua edellisvuoden vastaavaan verrattuna. Uusluotonannosta asuntolainojen osuus oli yli puolet, yksityisasiakkaiden uusien luottojen määrä kasvoi 8,3 %. Voimakkainta kasvua tapahtui yritys- ja maatalousasiakkaille, joille avattiin uusia luottoja 23,7 % enemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Koronasta huolimatta pankin liiketoiminta-alueilla on meneillään suuriakin investointeja ja investointihalukkuutta tuntuu olevan myös tulevaisuudessa.

Talletuskannan vahvan kehityksen taustalla on kaksi syytä. Koronan aiheuttama epävarmuus on pienentänyt kulutusta selvästi, joka näkyy suoraan talletuskannan kasvussa. Lisäksi pankkiin on tullut 6 kuukauden aikana 917 uutta henkilöasiakasta ja 155 uutta yritysasiakasta. Yritysasiakkaiden talletuskannan kasvussa näkynee myös pankin päätös olla perimättä negatiivista korkoa talletuksista.

Hyvän volyymikehityksen ansiosta myös korkokate kehittyi pitkään jatkuneesta negatiivisesta korkotilanteesta huolimatta positiivisesti. Korkokatetta kertyi 6,3 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 5 %.

Myös palkkiotuottojen kehitys oli positiivinen. Palkkiotuottoja kertyi 3,7 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 11,6 %.

Uusi digikonttori aloitti toimintansa

Pankin uusi digikonttori POP Easy aloitti toimintansa toukokuun alussa. Digikonttorin toimintaperiaate perustuu henkilökohtaiseen sähköiseen asiakaspalveluun. Konttorin asiakkaaksi voit tulla käymättä kivijalkakonttorissa. Jo lyhyen alun perusteella voidaan todeta, että kyseiselle palvelukonseptille on kova kysyntä. Konttorissa työskentelee neljä neuvojaa sekä esimies konttorin palvellessa asiakkaita ympäri Suomen.

- Hyvän startin vuoksi joudumme melko nopeasti miettimään tulevaa resurssitarvetta uudelleen. Asiakaskäyttäytyminen on muuttunut nopeasti, joten digikonttori tukee pankin kasvustrategiaa mitä parhaimmalla tavalla, toteaa Kalliomäki.

(1000 euroa) 1.1.-30.6.2020 1.1.-30.6.2019 Muutos (%)
Korkokate 6 325 6 024 5,01 %
Palkkiotuotot 3 670 3 287 11,6 %
Kulut -7 557 -7 492 0,86 %
Arvonalentumistappiot -482 158 404,09 %
Liikevoitto 1 229 2 816 -56,38 %

 

(1000 euroa) 1.1.-30.6.2020 1.1.-30.6.2019 Muutos (%)
Talletukset 722 085 686 446 5,19 %
Luotot 717 265 692 050 3,64 %
Tase 893 710 828 892 7,82 %

Tuloskatsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia.

Suupohjan Osuuspankki on 31.12.2015 toimintansa aloittaneen POP Pankkien yhteenliittymän jäsenluottolaitos ja kuuluu POP Pankki -ryhmään. POP Pankki -ryhmä on julkaissut puolivuosikatsauksen 18.8.2020 ja se löytyy osoitteessa www.poppankki.fi. POP Pankki -ryhmän puolivuosikatsaus sisältää tiedot POP Pankkien yhteenliittymän vakavaraisuudesta.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Timo Kalliomäki
puh. 040 523 2068

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä