POP Pankki Järvi-Suomen uusi toimitusjohtaja aloitti
POP Pankki Järvi-Suomen uusi toimitusjohtaja Jari-Pekka Raatikainen on aloittanut tehtävässään tänään 7.4.2026. Hän siirtyy tehtävään OP Savonmaan toimitusjohtajan paikalta ja tuo mukanaan vahvan kokemuksen paikallisesta ja osuustoiminnallisesta pankkitoiminnasta.
Aloitusvaiheessa Raatikaisen fokus on selkeä: tutustuminen henkilöstöön, arjen tekemiseen ja pankin eri toimialueisiin.
"On hienoa päästä johtamaan vahvaa paikallista pankkia omalla kotiseudullani. Haluan käyttää ensimmäiset viikot kuuntelemiseen ja kohtaamisiin - henkilöstön, asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. POP Pankki Järvi-Suomen vahvuus on lähellä asiakasta tehtävä päätöksenteko ja aito paikallinen läsnäolo - näitä haluamme edelleen vahvistaa yhdessä henkilöstön ja asiakkaiden kanssa", Raatikainen sanoo.
"Olemme aidosti kiinnostuneita toimialueidemme kehittymisestä. Pankki menestyy pitkäjänteisesti vain silloin, kun myös alueemme ihmiset, yritykset ja yhteisöt voivat hyvin", jatkaa Raatikainen.

Raatikaisella on monipuolinen tausta rahoitusalalta. Hän on työskennellyt useissa pankkiryhmissä ja toiminut aiemmin toimitusjohtajana, minkä lisäksi hänellä on vahva alueellinen verkosto Järvi-Suomessa.
POP Pankki Järvi-Suomi kuuluu POP Ryhmän viiden suurimman pankin joukkoon ja palvelee henkilö- ja yritysasiakkaita neljän maakunnan alueella kahdeksalla paikkakunnalla. Uuden toimitusjohtajan myötä pankki jatkaa paikallisen päätöksenteon, asiakaskokemuksen ja digitaalisten palveluiden kehittämistä – pankin arvopohjaa ja läheisyyttä vaalien.
Lue Jari-Pekan nimitysuutinen tästä.
