Hyppää sisältöön

Blogi

Artikkeleita aiheesta ### Kortit

Kaikki artikkelit
  • Kortit ja kolikot, kuvituskuva.

    Talouden hallinnan ABC - helpot stepit oman talouden hoitoon

    Oman talouden hallinta on tärkeä kansalaistaito. Rahan muuttuessa korttien ja online-maksamisen myötä yhä enemmän näkymättömäksi, ei-kosketeltavaksi asiaksi, voi rahankäyttö myös tuntua ajoittain hallitsemattomalta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.

  • Talo ja ihmiset, kuvituskuva.

    Tilauksessa tauko tai helpotusta arkeen?

    Arki on ihmisen parasta aikaa, mutta moni meistä silti unelmoi vuosilomaa pidemmästä tauosta. Miten pankki tukee sitä, jos haluaa hetkeksi höllätä?

  • Lähimaksaminen, kuvituskuva.

    Lähimaksaminen - uhka vai mahdollisuus?

    Lähimaksaminen aiheuttaa vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Uudet maksutavat puhuttavat aina, mikä on täysin luonnollista, sillä ne eivät ole tuttuja ja tuntuvat siksi aluksi turvattomilta.

  • Lähimaksaminen, kuvituskuva.

    Vinguta Visaa vastuullisesti - myös lomalla

    Toteuta kotimaan matkahaaveesi - nappaa mukaasi asiantuntijan matkakassavinkit Tämä kesä on oivallinen aika harrastaa kotimaan matkailua - ja nauttia kaikesta mitä Suomessa on mahdollista kokea. Reissussa matkakassan riittävyys ja turvallisuus ovat oleellisia asioita.

  • Tie ja metsä, kuvituskuva.

    Konkari kertoo: 6 vinkkiä matkailijalle

    Matkoja on monenlaisia, mutta yleistä meille ihmisille taitaa olla se, että kaipaamme sopivassa suhteessa turvallisuutta ja seikkailua. Toisen seikkailunhalu tyydyttyy reissusta lähikaupunkiin tai -laiturille, kun toisen täytyy matkata merta kauemmas kalaan. Kummin vain, useimpia kiinnostaa matkata turvallisesti.

  • Kerrostalo ja mies, kuvituskuva.

    Unelmissa opiskelu tai työharjoittelu ulkomailla?

    Nykyään moni viettää vaihto-opiskelijavuoden ulkomailla tai lähtee työharjoitteluun Suomen ulkopuolelle. Päätöksen takaa löytyy monenlaisia unelmia, mutta myös pelkoja, joista yksi suurimmista saattaa olla oma talous. Miten siis raha-asiat silloin hoituvat?

  • Puut, kuvituskuva.

    Muuttolintuna muilla mailla

    Moni suomalainen haaveilee loppumattomasta horisontista ja lokoisista päivistä, jotka toteutuisivat viimeistään eläkkeellä. Varsinkin talvipakkasilla mielessä käy, kuinka upeaa olisikaan viettää talvi kylmän ja pimeän Suomen sijaan auringon alla. Sanonta "kesä on mielentila! on näillä leveysasteilla viimeistään joulukuussa todettu toimimattomaksi.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä