Hyppää sisältöön

Blogi

Artikkeleita aiheesta ### Vakuutukset

Kaikki artikkelit
  • Äiti ja lapsi keittiössä, kuvituskuva.

    Turvassa on hyvä olla

    Mielestämme jokaisella suomalaisella tulee olla oikeus perusturvaan. Elellessämme yhdessä maailman turvallisimmista maista turvattomuuden tunne onkin suurelle osalle meistä onneksi varsin vieras.

  • Talo ja ihmiset, kuvituskuva.

    Tilauksessa tauko tai helpotusta arkeen?

    Arki on ihmisen parasta aikaa, mutta moni meistä silti unelmoi vuosilomaa pidemmästä tauosta. Miten pankki tukee sitä, jos haluaa hetkeksi höllätä?

  • Tie ja metsä, kuvituskuva.

    Konkari kertoo: 6 vinkkiä matkailijalle

    Matkoja on monenlaisia, mutta yleistä meille ihmisille taitaa olla se, että kaipaamme sopivassa suhteessa turvallisuutta ja seikkailua. Toisen seikkailunhalu tyydyttyy reissusta lähikaupunkiin tai -laiturille, kun toisen täytyy matkata merta kauemmas kalaan. Kummin vain, useimpia kiinnostaa matkata turvallisesti.

  • Perhe ja muuttolaatikot, kuvituskuva.

    Vuokralta omaan kotiin

    Vaikka vuokralla asuminen on suosittua varsinkin isommissa kaupungeissa, kaipaa moni nimenomaan ihan omaa kotia. Se, asummeko vuokralla vai omistusasunnossa riippuu paljolti elämäntilanteesta ja asuinpaikasta - molemmissa on puolensa. Nykyisin kuitenkin jo vuokra-asuntojen hinnat ja saatavuus houkuttelevat hankkimaan oman kodin. Asunnon ostaminen on sitovampi päätös kuin vuokralla asuminen. Vuokrakämppää tulee helposti vaihdettua useastikin. Omistusasunnosta saa tehtyä juuri omanlaisensa kodin.

  • Puut, kuvituskuva.

    Muuttolintuna muilla mailla

    Moni suomalainen haaveilee loppumattomasta horisontista ja lokoisista päivistä, jotka toteutuisivat viimeistään eläkkeellä. Varsinkin talvipakkasilla mielessä käy, kuinka upeaa olisikaan viettää talvi kylmän ja pimeän Suomen sijaan auringon alla. Sanonta "kesä on mielentila! on näillä leveysasteilla viimeistään joulukuussa todettu toimimattomaksi.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä