Hyppää sisältöön
Kaksivärinen tausta

Usein kysyttyjä kysymyksiä - Lainat ja luotot

Usein kysyttyjä kysymyksiä lainojen ja luottojen tiimoilta

Aiheet

ASP-asunnon voi rajoituksetta myydä ja tarvittaessa hankkia tilalle uuden omistusasunnon. Huomioithan, että ASP-korkotukilainasi voidaan siirtää uuteen kohteeseen, kun olet myynyt ensiasuntosi. Korkotuen jatkuminen seuraavan asunnon lainoituksessa edellyttää, että uusi asunto ostetaan kohtuullisessa ajassa.

Pääsääntöisesti asunnossa on asuttava itse, mutta ASP-asunnon voi vuokrata vain erityisestä syystä. Erityiseksi syyksi katsotaan työ- tai opiskelupaikka ulkomailla tai oman työssäkäyntialueen ulkopuolella sekä asevelvollisuuden suorittaminen. ASP-asunnon voi vuokrata enintään kahdeksi vuodeksi korkotuen maksuaikana ja vain silloin, kun erityinen syy täyttyy. Vuokrauksesta tulee myös ilmoittaa Valtiokonttorille.

Varainsiirtoveron lisäksi ensiasunnon ostajan edut saa myös asuntolainan korkovähennyksenä. Asuntolainasta maksetun koron saa yleensä vähentää verotuksessa joko kokonaan tai osittain.

Tämä tarkoittaa, että voit vähentää verotuksessa osan lainan korkoihin menevästä määrästä, mikä vähentää todellisuudessa asuntolainaan liittyvien kulujen määrää.

Asuntolainan korkovähennystä voit saada myös ensiasunnon ostajana.

Asuntolainan korkovähennyksen määrät

Asuntolainan korkojen maksuvuosi Koroista saa vähentää
2021 10 %
2020 15 %
2019 25 %
2018 35 %

Lisätietoja korkovähennyksistä löytyy vero.fi-verkkosivuilta.

 

Valtio haluaa tukea ensiasunnon ostajia muutenkin kuin ASP-lainan avulla. Ensiasunnon ostajan edut voidaan saada mm. verotuksessa.
Yleensä asuntoa ostaessa ostaja joutuu maksamaan 2–4 prosentin varainsiirtoveron, mutta ensiasunnon ostajan ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa.

Sinut lasketaan (verotuksellisesti) ensiasunnon ostajaksi, jos

  • Olet kaupantekohetkellä 18–39-vuotias.
  • Omistat kaupan jälkeen asunnosta 50 % tai enemmän, mutta et ole aikaisemmin omistanut asunto-osakkeesta tai asuinrakennuksesta 50 %:a tai enempää.
  • Ostat asunnon vakituiseksi asunnoksesi ja muutat siihen 6 kuukauden kuluessa kaupanteosta.

Ensiasunnon ostaminen voi tapahtua myös vaiheittain ja voit silti säästyä varainsiirtoverolta. Jos ostat omistukseesi vähemmän kuin puolet ensiasunnosta, joudut ensin maksamaan varainsiirtoveron, mutta kun myöhemmin ostat asunnosta vähintään puolet, voit hakea maksamaasi varainsiirtoveroa takaisin.

Ensiasunnon ostajalla on erilaisia tapoja hankkia laina ensimmäistä omaa asuntoa varten.

ASP-laina (AsuntoSäästöPalkkio-laina) on valtion takaama asuntolaina, joka on tarkoitettu 15–39-vuotiaille ensiasunnon ostajille. ASP-lainassa sinä säästät vähintään 10 % asunnon hinnasta erillisille ASP-tilille vähintään kahden vuoden aikana ja POP Pankki lainaa sinulle loput. ASP-lainaan on mahdollista saada valtiontakaus maksuttomana.

Lue lisää POP Pankin tarjoamasta ASP-lainasta.

Ensiasunnon ostaja voi myös hakea perinteisesti asuntolainaa. On kuitenkin hyvä huomioida, että asuntolainalle välttämätöntä ovat vakuudet. Osa POP Pankin konttoreista tarjoaa POP Takaus -palvelua, jonka avulla voidaan nostaa asunnon vakuusarvoa.

Ensiasunnon ostaja on henkilö, joka ei ole aikaisemmin omistanut 50 prosenttia tai enempää asunto-osakkeesta tai asuinrakennuksesta. Autopaikan omistamista ei lasketa mukaan.  Ensiasunto voi olla asunto-osake, kuten kerrostalo- tai rivitalohuoneisto.

Tyypillisesti ensiasunnon ostaminen tulee ajankohtaiseksi esimerkiksi silloin kun työelämässä on vakiintuneempi vaihe. Ensiasunnon ostamiselle ei ole ikärajaa vaan tärkeintä on halu ja valmius ostaa oma asunto. On kuitenkin hyvä huomioida verotusedut ja niihin liittyvät ikärajoitukset.

Tiesithän, että ensiasunnon ostajana sinun ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa, jos seuraavat ehdot täyttyvät:

  • Olet kaupantekohetkellä 18–39-vuotias.
  • Omistat kaupan jälkeen asunnosta 50 % tai enemmän.
  • Ostat asunnon vakituiseksi asunnoksesi ja muutat siihen 6 kuukauden kuluessa kaupanteosta.
  • Et ole kaupantekohetkellä tai sitä ennen omistanut mistään asunto-osakkeesta tai asuinrakennuksesta 50 %:a tai enempää.

Kun lainanlyhentämiseen ei tarvitse vähään aikaan kiinnittää huomiota, on mahdollista esimerkiksi kerryttää hieman säästöjä. Säästöjä ei kuitenkaan välttämättä muodostu kovinkaan paljon, sillä lyhennysvapaa kasvattaa myös lainan kustannuksia.

Onkin hyvä pitää mielessä, että lyhennysvapaa vaikuttaa myös laina-aikaan ja lainan kokonaiskustannuksiin. Lyhennysvapaan aikana lainapääomaa ei nimittäin lyhennetä. Siksi laina-aika pitenee, ja joudut maksamaan myös hieman enemmän korkokustannuksia ja tilinhoitomaksuja.

Korkojen ollessa alhaalla erityisesti pidempiaikaisia lainoja kannattaakin lyhentää, sillä se on juuri nyt halpaa. Kukaan ei voi varmuudella sanoa milloin on korot ampaisevat uudestaan nousuun. Lainan lyhennysvapaan sijaan voit myös pankilta maksusuunnitelman muuttamista, ja esimerkiksi maksettavan kuukausierän pienentämistä.

Parhaimmillaan lyhennysvapaa voi kuitenkin tarjota tilaisuuden ottaa vähän rennommin. Joskus irtiotto tai pitkäaikaisen unelman toteuttaminen on se paras idea!

Jos haluat jutella lainatarpeistasi tai esimerkiksi lyhennysvapaasta, niin ota meihin yhteyttä.

Hae lyhennysvapaata joko soittamalla tai käymällä omassa konttorissasi. Voit myös hakea lyhennysvapaata suoraan verkkopankkisi Lainat-välilehden kautta. Valitse haluamasi laina, johon haet lyhennysvapaata, ja tee sille muutospyyntö.

Ennen lyhennysvapaan hakemista tarkista, että yhteystietosi verkkopankissa ovat ajan tasalla. Lyhennysvapaan myöntämisestä päättää aina pankki, ja siitä peritään palveluhinnaston mukainen kulu.

Lyhennysvapaiden kesto on tyypillisesti kuukaudesta noin vuoteen. Asuntolainan lyhennysvapaan voit hakea lähes kaikkiin asuntolainoihin.

Moni tunnistaa tilanteen: elämässä tapahtuu jotakin yllättävää, ja taloudellinen tilanne muuttuu hetkellisesti. Pienellä korjausliikkeellä tilanteen saa kuitenkin usein uudestaan tasapainoon. Vaikka aikuisen arki on täynnä velvollisuuksia ja järkeviä valintoja, elämä toisaalta on myös tässä ja nyt! Joskus unelmien perään on kerta kaikkiaan sännättävä.

Lyhennysvapaan aikana pidät taukoa lainan pääoman lyhentämisestä ja maksat lainastasi pelkästään korot, jolloin voit käyttää säästyvän summan johonkin sinulle mieluisaan. Olisiko nyt aika toteuttaa unelmien romanttinen matka Pariisiin, hankkia parempi pyörä tai ripustaa olohuoneen seinälle se ihana grafiikkateos? Sinä päätät.

POP Lyhennysvapaa tarjoaa sinulle mahdollisuuden väliaikaisesti tasapainottaa taloudellista tilannettasi.