Hyppää sisältöön
Kaksivärinen tausta

Usein kysyttyjä kysymyksiä - Tilit, kortit ja maksut

Usein kysyttyjä kysymyksiä tilien, korttien ja maksujen tiimoilta.

Aiheet

Matalien korkojen aika on jatkunut, joten ASP-tilin talletus- ja lisäkorosta on sinulle taloudellista etua.

Pankki maksaa ASP-tilille yhden prosentin vuotuista talletuskorkoa. Talletuskoron lisäksi saat 2–4 prosentin lisäkoron, kun olet saavuttanut säästötavoitteesi ja hankit asunnon. Lisäkorko maksetaan tallettamisen aloittamisvuodelta ja tämän jälkeen enintään viideltä seuraavalta kalenterivuodelta.

On siis erinomainen aika olla ASP-säästäjä.

ASP-tilille säästäminen ei edellytä säännöllisiä tuloja ja APS-tilille tehtävän talletuksen määrän voit joustavasti päättää aina elämäntilanteesi mukaan.

Sinun tulee kuitenkin säästää ASP-tilillesi kahdeksana kalenterivuosineljänneksenä vähintään 150 euroa ja enintään 3 000 euroa. Vähimmäissäästöaika on siis noin kaksi vuotta.

Huomioithan, että talletusten ei tarvitse tapahtua perättäisinä vuosineljänneksinä, vaan halutessasi voit pitää säästämisestä taukoa.

Ilman muuta voi. Voit muuttaa säästösummaa suuremmaksi tai pienemmäksi tilanteesi mukaan. Muistathan, että ennen kuin ASP-laina on mahdollista nostaa, neljännesvuosittaisia talletuseriä on oltava vähintään kahdeksan ja yhden talletuserän tulee olla suuruudeltaan vähintään 150 euroa ja enintään 3000 euroa. Talletuserien ei kuitenkaan tarvitse olla perättäisiä.

Muistathan, että 15-17-vuotiaan ASP-tilille talletettavien säästöjen tulee koostua omalla työllä ansaituista varoista. Kannattaa esimerkiksi miettiä, jos kesätöistä saatavista ansioista voisi laittaa pienen siivun ASP-tilille. Jo esimerkiksi 50 euroa kuukaudessa riittää.

Säästöillesi maksetaan talletuskorko ilman lisäkorkoa. Jos sattuu käymään niin, että asunnon ostamiselle ei syystä tai toisesta ole tarvetta, voit tietenkin käyttää säästämäsi summan miten haluat. ASP-säästäminen siis todella kannattaa, sillä se ei sido sinua mihinkään.

Kyllä. Voit avata ASP-tilin, vaikka olisit aiemmin omistanut osan asunnosta. Omistusosuutesi on kuitenkin täytynyt olla alle 50 prosenttia tai olet saanut määräosan asunnosta (alle 100 prosenttia) vastikkeetta eli esimerkiksi lahjana tai perintönä.

Jos korttisi katoaa, soita heti maksukorttien sulkupalveluun 020 333 (ulkomailta +358 20 333). Numero palvelee 24h/vrk. Tallenna numero saman tien puhelimeesi. Korttisi pystytään sulkemaan henkilötunnuksen avulla, et siis tarvitse kortinnumeroa sulkemiseen. Voit olla yhteydessä myös korttiasiakaspalvelumme 010 2484 800 sen aukioloaikoina. Kadonneen tai varastetun kortin tilalle tilataan uusi kortti uudella numerolla. Saat myös uuden tunnusluvun.

Rikkoutuneen tai muuten vahingoittuneen kortin tilalle voidaan tilata uusi samannumeroinen kortti pankin konttorissa. Samalla korttinumerolla tilatun kortin tunnusluku ei muutu. Pankki voi veloittaa kortin uusimisesta hinnaston mukaisen palvelumaksun.

Korttiasiakapalvelumme palvelee arkisin klo 9-18 numerossa 010 2484 800 (puhelun hinta 0,835€/puhelu + 0,1669€/minuutti). Palvelemme myös Chatissa osoitteessa www.poppankki.fi.

Jos olet unohtanut korttisi tunnusluvun, voit tilata PIN-tunnuksen uudelleentulostuksen olemalla yhteydessä korttiasiakaspalveluumme. Tilauksesta veloitetaan hinnaston mukainen palvelumaksu. 

Jos tunnuslukusi lukkiutuu kaupan kassalla, saat sen avattua Otto.-käteisnostoautomaatilla syöttämällä oikean tunnusluvun. Muutoin ole yhteydessä korttiasiakaspalveluumme.

Voit tehdä korttihakemuksen verkkopankissa, soittamalla korttiasiakaspalveluumme, tai käymällä konttorissa tekemässä hakemuksen.

Jos haluat vaihtaa maksukorttisi toiseen korttituotteeseen, esim. Debit-kortista Credit/Debit-korttiin, voit tehdä korttihakemuksen verkkopankissa, voit myös olla yhteydessä korttiasiakaspalveluumme tai otta yhteyttä omaan pankkiisi, joka neuvoo muutoksen tekemisessä.

Muistathan lopettaa vanhan korttisi, mikäli se jää tarpeettomaksi.

POP Pankin maksukorttien vuorokausikohtaisia turvarajoja voi muuttaa POP Mobiilissa tai verkkopankissa. Muutokset tulevat voimaan heti. Jos sinulla ei ole POP Mobiilia tai verkkopankkia, voit olla yhteydessä korttiasiakaspalveluumme.

POP Pankkien Visa-korteilla voi ostoksen yhteydessä nostaa käteistä rahaa. Nostotapahtuma on mahdollinen sekä korttisi Debit- että Credit -puolelta. POP Pankkien kortit on sertifioitu Visalla Osta ja Nosta -palveluun kaikkialla Suomessa, palvelun tarjoaminen ei ole kuitenkaan kauppiaalle pakollista.

Ulkomailla palvelu ei ole mahdollinen. Osta ja Nosta -palvelussa (ns. Cash Back) kortinhaltija ostaa jonkin tavaran tai palvelun ja nostaa ostoksen yhteydessä käteistä rahaa kaupan kassalta. Osto on aina pakollinen, pelkästään käteistä rahaa ei voi kaupasta nostaa. Suurin sallittu nostorahamäärä on 400 euroa, jollei kauppa ole määritellyt alempaa rajaa.

POP Pankkien Visa-korteilla voi ostoksen yhteydessä nostaa käteistä rahaa kaikilla korttituotteilla.

Maksuvapaa kuukausi liittyy kortin luotto-ominaisuuteen. Se tarkoittaa sitä, että saat Visa-laskun normaalisti, mutta minimilyhennys on 0 euroa eli voit siirtää koko laskun summan Visa-luotolle, mikäli sopimasi luottoraja antaa siihen mahdollisuuden. Maksuvapaita kuukausia voi olla kaksi vuodessa, mutta kuukaudet eivät voi olla peräkkäin.

Jos haluat maksuvapaan kuukauden käyttöösi, voit tehdä muutoksen verkkopankissasi tai olemalla yhteydessä korttiasiakaspalveluun.

Visa-laskun eräpäivää voit muuttaa verkkopankissa tai olemalla yhteydessä korttiasiakaspalveluun.

Jos haluat muuttaa luoton minimilyhennysprosenttia, voit tehdä muutoksen verkkopankissasi tai olemalla yhteydessä korttiasiakaspalveluun.

Voit muuttaa Visa-korttisi luottorajaa verkkopankissa tai olemalla yhteydessä korttiasiakaspalveluun tai omassa POP Pankissasi.

Voit tehdä e-laskuvaltuutuksen omassa verkkopankissasi.

Jos huomaat omalla kortillasi virheellisiä korttitapahtumia, kirjaudu korttien reklamaatiopalveluun POP verkkopankkitunnuksillasi ja tee reklamaatio sähköisesti. Tämä on nopein ja kätevin tapa saada korttireklamaatio käsittelyyn.

Voit kirjautua reklamaatiopalveluun seuraavasta osoitteesta: https://korttireklamaatio.nets.fi/  

Reklamaatiopalvelun  kautta voi tehdä reklamaation sekä Debit- että Credit puolen korttitapahtumista. Huomioithan, että jos tapahtumia on yhdistelmäkortin molemmilla puolilla, tulee näistä tehdä kaksi erillistä reklamaatiota.

Mikäli sinulla ei ole käytössä POP Pankin verkkopankkitunnuksia, kysy pankistasi (voit kysyä myös chatin kautta) Debit-tapahtumien reklamaatiolomaketta, tai käytä Credit-tapahtumien reklamaatiolomaketta, jonka voit täyttää osoitteessa: https://www.nets.eu/fi-fi/asiakaspalvelu/Pages/Oikaisupyyntö.aspx 

Huomioithan lomakkeilla olevat ohjeet liittyen lomakkeiden täyttämiseen.

Jos reklamoitu tapahtuma koskee Automatian Otto.-automaatilla olevaa toimintahäiriötä, pyydämme ystävällisesti käyttämään reklamaatiolomakkeita.

Yleiset korttiehdot ja kortinhaltijan velvollisuudet

Maksuvapaat kuukaudet

Voit hakea kahta maksuvapaata kuukautta vuodessa, kunhan muistat etteivät kuukaudet saa olla perättäisiä. Maksuvapaan kuukauden aikana muodostuu korkoa käytetystä luotosta. Itse muutos on maksuton.

Voit pyytää maksuvapaita kuukausia soittamalla Visa-asiakaspalveluun (puhelin: +358 9 6964 6012) tai ottamalla yhteyttä omaan POP Pankkiisi esimerkiksi verkkopankin tai POP Mobiilin kautta.

Muuta minimilyhennysprosenttia

Säätämällä luoton minimilyhennysprosentin minimiin (5 %) voit lyhentää korttiluottoa maltillisesti. Silloin rahaa jää myös muuhun elämään. Huomaa, että minimilyhennysprosentin muutos pitää tehdä jo ennen laskun muodostumista. Tämäkin muutos on maksuton.

Voit muuttaa minimilyhennysprosenttia soittamalla Visa-asiakaspalveluun (puhelin: +358 9 6964 6012).

Eräpäivän siirto

Joskus auttaa, kun laskujen eräpäivät jaksottaa sopimaan paremmin palkkapäivään tai muihin tuloihin. Visa-laskun eräpäivää voit muuttaa  soittamalla Visa-asiakaspalveluun (puhelin: +358 9 6964 6012) tai ottamalla yhteyttä omaan POP Pankkiisi esimerkiksi verkkopankin tai POP Mobiilin kautta.

Luottorajan muuttaminen

Tiesitkö, että kortin luottorajaa voi korottaa koska tahansa ja muutos on maksuton? Pyydä luottorajan korotusta ottamalla yhteyttä omaan POP Pankkiisi esimerkiksi verkkopankissa tai POP Mobiilissa.

Maksusopimus

Mikäli tiedät, ettet pysty maksamaan laskun koko loppusummaa kerralla, ole yhteydessä Visa-asiakaspalveluun maksusopimuksen tekemiseksi. Maksusopimuksen aikana lyhennät laskua jollakin henkilökohtaisesti sovittavalla maksuerällä. Voit sopia pienemmästä erästä ennen tai jälkeen laskun vastaanottamisen. Maksusopimus on maksullinen palvelu.

Ota yhteyttä Visa-asiakaspalveluun maksusopimuksen solmimiseksi.

Visa-asiakaspalvelu
+358 9 6964 6012
Ma‑pe klo 8‑20

  1. Vie lähimaksuominaisuudella varustettu kortti maksupäätteen lähelle tai aivan kiinni maksupäätteeseen kohtaan, jossa näet lähimaksusymbolin. Kohta sijaitsee tavallisesti joko laitteen vasemmalla kyljellä tai laitteen näyttöruudun päällä.
  2. Odota, että laite suorittaa maksun. Kun maksu on suoritettu, laite ilmoittaa, että voit poistaa kortin.
  3. Valmista tuli! Jos laite hylkää maksun ja tiedät, että tililläsi on riittävästi katetta, kokeile maksaa ostoksesi sirun ja PIN-koodin avulla. Maksupäätteet kysyvät PIN-koodia tietyin väliajoin turvallisuussyistä.

Raja vaihtelee maittain. Suomessa lähimaksun yläraja on 50 euroa.

Raja on asetettu, jotta asiakaan on mahdollista vahvistaa suuret maksut turvallisesti. Toistaiseksi Suomessa kortilla tehtävän lähimaksun yhteydessä ei ole mahdollista käyttää tunnuslukua, jolla maksun voisi vahvistaa, joten maksulle pitää määrittää yläraja. Rajan ylittyessä kortin siru tulee lukea sirulukijalla ja tapahtuma hyväksyä tunnusluvulla. Puhelimella maksettaessa asiakas voi vahvistaa ostoksen sovelluksen kautta, jolloin isommatkin maksut onnistuvat. 

Suoramaksu on tarkoitettu asiakkaille, jotka eivät käytä verkkopankkia. Käytännössä teet Suoramaksusopimuksen pankin kanssa. Laskuttajan on kuitenkin oltava e-laskuttaja voidakseen tarjota asiakkailleen Suoramaksua.

Suoramaksu on laskujen maksutapa, jossa maksun määrä veloitetaan maksaja-asiakkaan tililtä automaattisesti laskuttajan pankkiin lähettämän veloitusaineiston perusteella. Suoramaksu on aina tilisiirto. Lasku toimitetaan maksajalle postitse ennen eräpäivää. Laskulla kerrotaan, että maksutapa on Suoramaksu. Tarkistat laskun oikeellisuuden laskuttajan kotiin postitse toimittamalta laskulta ja pankki huolehtii laskun maksamisesta automaattisesti eräpäivänä toiveidesi mukaisesti.

Kuinka suoramaksu otetaan käyttöön?

  • Tee suoramaksusopimus omassa POP Pankin konttorissasi
  • Saat laskuttajalta paperisen ilmoituksen eräpäivänä veloitettavasta maksusta
  • Laskuttaja lähettää pankkiin laskusta sähköisen kopion, jonka perusteella maksusi hoidetaan automaattisesti
  • Suoramaksuna maksettavan laskun summaa, eräpäivää tai tilinumeroa ei voi itse muuttaa
  • Mikäli laskutukseen halutaan muutoksia, niistä tulee sopia laskuttajan kanssa erikseen hyvissä ajoin
  • Voit perua suoramaksun olemalla yhteydessä omaan konttoriisi
  • Näet suoritetut maksut tiliotteeltasi, joka toimii myös kuittina

Ensisijaisesti suosittelemme asiakkaillemme e-laskun käyttöä.

Tilisiirto on kätevä tapa yksittäisten laskujen maksamiseen ja varojen siirtämiseen toiselle tilille. Teet siirron vaivattomimmin suoraan omassa verkkopankissasi, mutta myös perinteinen pankissa maksaminen onnistuu POP Pankin konttorissa.

Pankkiasioissa omaan elämäntilanteeseen sopivat rutiinit ovat tärkeitä. Meillä voit tehdä tilisiirtosi niin kuin sinulle parhaiten sopii.

Muistathan, että Voit myös maksaa mobiilisti lataamalla mobiilipankkisovelluksen älypuhelimeen sovelluskaupasta.

Vaivattomasti verkossa

Verkkopankin suurin etu on se, että pankki on sinulle avoinna vuorokauden ympäri. Voit siirtää varoja omien tiliesi välillä ja muiden pankkien tileille. Verkkopankkiiisi kirjaudut kätevästi sivuston yläpalkissa olevasta Kirjaudu-kohdasta.

Helposti automaatilla

Osalla konttoreissamme on käytössäsi maksuautomaatteja ja palvelupäätteitä, joilla voit hoitaa laskut ja muut tilisiirrot helposti pankin tiloissa.

Kätevästi konttorissa

Kaikissa konttoreissamme hoidat tilisiirtosi ystävällisesti tiskillä. Voit maksaa laskut tililtäsi tai siirtää varoja omien tiliesi välillä. Hyvät neuvot ja hymy kuuluvat palvelupakettiimme vakiona.

Saapuvien ulkomaanmaksujen kohdalla ilmoita pankkiyhteystiedoksesi oma IBAN-tilinumerosi sekä BIC-koodi aina kun olet vastaanottamassa maksuja ulkomailta.

Maksajalle annettavat tiedot:

  • Please instruct your bank to forward payment order to:
  • Bonum Bank Ltd, Hevosenkenka 3, 02600 Espoo, Finland
  • BIC/SWIFT –code: POPFFI22
  • IBAN (account number): FIXX XXXX XXXX XXXX XX
  • In favour of: Saajan nimi ja osoite