Hyppää sisältöön

Kannonkosken Osuuspankin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Hannaleena Riihimäki

Kannonkosken Osuuspankin hallintoneuvosto on nimittänyt Hannaleena Riihimäen pankin toimitusjohtajaksi. Riihimäki aloittaa Kannonkosken Osuuspankin toimitusjohtajana 1.3.2022. Työt pankissa hän aloittaa jo 10.1.2022. Hannaleena Riihimäellä on yli 20 vuoden kokemus POP Pankki -ryhmän eri jäsenpankkien johtotehtävistä. Hän siirtyy Kannonkoskelle Kosken Osuuspankin Salon konttorin johtajan paikalta.

 

Hannaleena Riihimaki

Hannaleena Riihimäki aloittaa Kannonkosken Osuuspankin toimitusjohtajana 1.3.2022.

– Olen kotoisin Perhosta, joten Kannonkoskelle siirtymisestä voi kohdallani puhua eräänlaisena kotiinpaluuna. Olen kiitollinen Etelä-Suomessa viettämästäni ajasta, tämä on ollut hyvin kokemusrikasta aikaa ja olen saanut hyviä työkavereita. Keskustelut Kannonkosken Osuuspankin hallintoneuvoston, johdon ja henkilöstön kanssa ovat olleet erittäin hyviä ja uskon, että eri pankeista ammentamistani työ- ja toimintatavoista on hyötyä uudessa tehtävässäni, sanoo Hannaleena Riihimäki.

– Töitä on odotettavissa paljon, mutta Kannonkosken upeat järvimaisemat ja hyvät harrastusmahdollisuudet tuovat varmasti työlle vastapainoa ja auttavat varmasti tutustumaan uusiin ihmisiin, liikkumisen parissa viihtyvä Riihimäki lisää.

– Arvostamme Hannaleenan pitkää kokemusta eri johtotehtävissä sekä näkemyksellisyyttä. Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi Kannonkosken Osuuspankkiin, kommentoi nimitystä pankin hallituksen puheenjohtaja Jari Hurskainen.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä