Hyppää sisältöön
Varoitus: Rikolliset kalastelevat tietoja viesteillä ja puheluilla

POP Pankki Kannonkoski avaa POP Up -pisteen Pihtiputaalle

POP Pankin asiantuntijoita on mahdollista tavata Pihtiputaalle 21.9.-2.10.2026 avattavassa POP Up -pisteessä, osoitteessa Keskuskatu 14. Kassa-asiointia palvelupisteessä ei ole, mutta asiantuntijoiden kanssa voi keskustella lainaamiseen sekä säästämiseen ja sijoittamiseen liittyvissä asioissa. POP Up -piste on auki ma-pe klo 10–18 ja la klo 10–15. POP Up -pisteellä voi vierailla ilman ajanvarausta. Lisäksi POP Up -pisteellä järjestetään teemapäivä eri aiheista.

”Ajatus pankkipalveluidemme tutustumismahdollisuudesta virisi jo vuonna 2024, ja olemme iloisia, että pääsemme nyt kokeilemaan POP Up -pistettä ensimmäisenä Pihtiputaalla. Alustava vastaanotto on ollut erittäin rohkaisevaa. Teemapäiviemme aikaan pääsee tutustumaan esimerkiksi yrityspalveluihimme sekä kuulemaan ajankohtaista asiaa säästämisestä ja sijoittamisesta”, kertoo POP Pankki Kannonkosken toimitusjohtaja Hannaleena Riihimäki.

Hannaleena Riihimaki konttorissa 2026.jpg

”Monelle on usein tärkeää etenkin ensimmäisellä kerralla kohdata pankin asiantuntija kasvotusten. Tämän jälkeen asiointi on helppoa esimerkiksi verkkotapaamisissa. Haluamme POP Up -pisteemme avulla tarjota matalan kynnyksen mahdollisuuden kohdata asiantuntijoitamme”.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä