Hyppää sisältöön

Nivalan Järvikylän Osuuspankin jäsenillä nyt mahdollisuus sijoittaa omaan pankkiin

POP Pankin jäsenenä sinulla on nyt mahdollisuus sijoittaa omaan paikalliseen pankkiisi. Nivalan Järvikylän Osuuspankin hallitus on päättänyt tarjota osuuspankin jäsenten merkittäväksi yhteensä enintään 10.000 kappaletta uusia POP Osuuksia. POP Osuuksien
merkintäaika alkaa 1.2.2022 ja yhden POP Osuuden merkintähinta on 100,00 euroa.

POP Osuus on sijoitus pankin pääomiin, sijoittamalla POP Osuuksiin tuet oman pankkisi vakavaraisuutta ja sitä kautta myös paikallista pankki- ja yritystoimintaa. POP Osuus on tarkoitettu pitkäaikaiseksi sijoitukseksi ja tavoitteemme on maksaa sijoituksellesi vakaata
korkoa.

POP Osuusanti on voimassa rajoitetun ajan 1.2.–31.3.2022 saakka.
Nivalan Järvikylän Osuuspankin hallituksella on oikeus milloin tahansa merkintäajan kuluessa keskeyttää anti. Hallituksella on myös oikeus pidentää merkintäaikaa.

Tutustu POP Osuuteen pankin sivuilta ›

Merkintäpaikkoina toimivat Nivalan Järvikylän Osuuspankin konttorit Nivalassa ja Haapavedellä. Merkintähinta on suoritettava rahana merkinnän tekemisen yhteydessä merkintäpaikassa. Osuuksiin liittyvät oikeudet syntyvät maksun suorittamisella. Merkinnän
tekeminen edellyttää huolellista tutustumista merkintäesitteeseen ja antiehtoihin.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä