Hyppää sisältöön
Yrityskäyttäjien POP Avaimen käyttö on muuttunut

Vastuullisuusopas pk-yrityksille

Vastuullisuustyötä edellytetään enenevissä määrin kaiken kokoisilta yrityksiltä. Vastuullisuustyö avaa pk-yrityksille useita mahdollisuuksia esimerkiksi kustannussäästöjen, riskienhallinnan ja maineen parantamisen muodossa. Mitä vastuullisen liiketoiminnan kehittämisestä on hyvä tietää ja mistä lähteä liikkeelle? Vastuullisuusopas kokoaa konkreettiset vinkit vastuullisuustyön edistämiseen ja tärkeimmät termit, jotka auttavat ottamaan teeman haltuun.

Mitä on vastuullinen ja kestävä liiketoiminta?

Vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa sitä, että yritys huomioi toimintansa vaikutukset ympäristöön, ihmisiin ja yhteiskuntaan sekä pyrkii pitkäjänteisesti vähentämään kielteisiä vaikutuksiaan ja edistämään positiivisia vaikutuksia. Käytännössä kyse on siitä, miten yritys tekee päätöksiä, toimii arjessa sekä kehittää liiketoimintaansa siten, että se on kestävää sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Vastuullisuudesta puhuttaessa käytetään usein kirjainyhdistelmää ESG, jolla viitataan vastuullisuuden eri näkökulmiin: ympäristövastuuseen (E – Environmental), sosiaaliseen vastuuseen (S – Social) ja hyvään hallintotapaan (G – Governance). Ympäristövastuun osalta keskeistä on, miten yritys käyttää luonnonvaroja, hillitsee aiheuttamiaan kasvihuonekaasupäästöjä ja pienentää ympäristövaikutuksiaan. Sosiaalinen vastuu kattaa yrityksen vastuun ihmisistä ja yhteiskunnasta, kuten työntekijöiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehtimisen, asiakkaiden ja kumppaneiden hyvän kohtelun sekä ihmisoikeuksien kunnioittamisen. Hallintotapa määrittää, miten yritystä johdetaan ja hallinnoidaan, ja että toiminnassa huomioidaan eettisyys ja läpinäkyvyys, noudatetaan lakeja ja sääntelyä sekä hallitaan riskejä.

Hallintotavan yhteyteen voidaan lukea myös taloudellisen vastuun näkökulma, jolloin yritys pitää huolta, että sen talous on terveellä pohjalla ja sen toiminta on kannattavaa ja kilpailukykyistä. Tällöin yritys myös käyttää varojaan vastuullisesti sidosryhmät huomioiden ja pyrkii vastaamaan omistajien tuotto-odotuksiin.

Ympäristövastuu - keskeisiä teemoja

  • Kasvihuonekaasu-päästöt ja hiilijalanjälki
  • Jätteet
  • Veden ja raaka-aineiden käyttö
  • Energian kulutus
  • Kierrätys ja kiertotalous
  • Luonnon monimuotoisuus

Uusiutuvan energian käyttöön siirtyminen, energiankulutuksen vähentäminen, jätemäärän vähentäminen ja lajittelun ja kierrätyksen parantaminen, hiilijalanjäljen laskeminen ja seuranta, ympäristövaikutusten ja kiertotalouden huomioiminen hankinnoissa, materiaalin käytön tehostaminen ja materiaalihävikin vähentäminen, kuljetusten optimointi.

Sosiaalinen vastuu - keskeisiä teemoja

  • Työntekijöiden oikeudet
  • Työhyvinvointi ja työturvallisuus
  • Ihmisoikeudet
  • Tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus
  • Tietosuoja ja tietoturva
  • Kuluttajansuoja, tuoteturvallisuus, palveluiden laatu
  • Toimitusketjun työolot

Yrittäjän ja henkilöstön hyvinvoinnin ja työturvallisuuden kehittäminen, asiakkaiden ja henkilöstön tasa-arvoinen kohtelu ja syrjimättömyys, henkilöstön osaamisen kehittäminen ja kouluttaminen, tuotteiden ja palveluiden laadun ja turvallisuuden varmistaminen ja kehittäminen.

Hyvä hallintotapa - keskeisiä teemoja

  • Eettiset toimintaperiaatteet
  • Lahjonnan ja korruption ehkäiseminen
  • Toimittaja- ja sopimushallinta
  • Läpinäkyvyys ja avoimuus
  • Riskienhallinta
  • Raportointi

Eettisten toimintaperiaatteiden (Code of Conduct) laatiminen, lahjonnan ja korruption ehkäisyyn liittyvät käytännöt, tietoturvan ja tietosuojan varmistaminen ja kehittäminen (esim. koulutukset, ohjeistukset), vastuullisuuskriteerien huomioiminen toimittajavalinnoissa, selkeiden roolien ja vastuiden määrittely yrityksessä.

Laskuraha_muokattu

Vastuullisuuden edistäminen ei ole vain yksittäinen projekti vaan se tulisi sisällyttää osaksi arjen tekemistä ja liiketoimintaa. Perusedellytykset vastuullisille toimintavoille asettaa lainsäädäntö ja toimialakohtainen sääntely, esimerkiksi työtekijöiden oikeuksien tai lahjonnan ja korruption estämisen osalta. Vastuullisuus ei kuitenkaan rajoitu sääntelyn noudattamiseen, vaan tämän ylittävällä toiminnalla yritys voi parantaa kilpailukykyään, hallita riskejä paremmin ja vastata sidosryhmien kasvaviin odotuksiin.

Mitä hyötyä vastuullisuustyöstä on pk-yritykselle?

Vastuullisuustyön aloittaminen ja kehittäminen on pk-yritykselle tapa varmistaa liiketoiminnan jatkuvuus ja kilpailukyky muuttuvassa toimintaympäristössä. Sidosryhmien odotukset vastuullisuudesta ovat kasvaneet – niin asiakkaat, yhteistyökumppanit kuin rahoittajat edellyttävät tietoja esimerkiksi yrityksen ympäristövaikutuksista, henkilöstöstä huolehtimisesta sekä eettisestä ja sääntelyn mukaisesta toiminnasta.

Keskeisiä hyötyjä ovat:

  • Kilpailukyky ja maine: Vastuullisuustyö voi vahvistaa yrityksen asemaa markkinoilla ja luo uskottavuutta. Yritykset, jotka pystyvät kertomaan toiminnastaan läpinäkyvästi ja kehittämään vastuullisuutta systemaattisesti, ovat usein houkuttelevampia kumppaneita ja toimittajia. Suuremmille yrityksille kohdistuu vastuullisuusraportointivaatimuksia, jotka koskevat myös niiden toimitusketjua, jolloin vastuullisuusvaatimuksia voi tätä kautta kohdistua myös pienemmille yrityksille. Lisäksi vastuulliset toimintatavat tukevat asiakassuhteita, työnantajamielikuvan kehittymistä ja sitouttavat henkilöstöä. 

  • Kustannustehokkuus ja -säästöt: Vastuullisuustyö voi tuoda myös kustannussäästöjä, kun resurssien käyttöä tehostetaan. Tämä voi toteutua esimerkiksi energian säästönä, materiaalihävikin vähenemisenä tai materiaalien kierrätettävyyden parantamisena. 

  • Riskienhallinta: Tunnistamalla keskeiset riskit ympäristöön, ihmisiin ja hallintotapaan liittyen, yritys voi hallita riskejä ennakoivasti. Riskien tunnistaminen ja hallinta auttavat rakentamaan liiketoimintaa, joka kestää paremmin toimintaympäristön muutoksia ja epävarmuutta. Vastuullisuusriskit voivat liittyä esimerkiksi muuttuvaan sääntelyyn, energian hinnan nousuun, toimitusketjun häiriöihin ja raaka-aineiden saatavuuteen, työturvallisuuskäytäntöihin, tietoturvaan tai epäeettiseen toimintaan.

  • Liiketoimintamahdollisuudet: Vastuullisuuden kehittäminen tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa liiketoimintaa uudesta näkökulmasta ja tunnistaa uusia kasvun mahdollisuuksia. Se voi johtaa esimerkiksi uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen, parempaan asiakasymmärrykseen tai tehokkaampiin toimintamalleihin.

Miten lähteä liikkeelle vastuullisuustyön kehittämisessä?

1.    Arvioi nykytila ja tunnista olennaisimmat vastuullisuusteemat

Vastuullisuustyön aloittamisessa on hyvä lähteä liikkeelle oman liiketoimintaympäristön ja vastuullisuuden nykytilan kartoittamisesta. Mitkä on yrityksesi strategia ja arvot? Yrityksen arvot ja strategia ohjaavat vastuullisuustyötä, ja vastuullisuustyön tulisi puolestaan tukea niiden toteutumista käytännössä. Entä mitä käytäntöjä ja toimintatapoja on jo olemassa yrityksessäsi? Nykytilaa kartoittaessa voi tulla huomanneeksi, että vastuullisuustoimia toteutetaan jo yrityksessäsi, vaikkei niitä olisi vastuullisuustyön kehittämiseksi erikseen määritelty.

Lisäksi olisi tärkeää tunnistaa, missä liiketoiminnan osa-alueissa syntyy merkittävimmät vaikutukset ympäristöön, ihmisiin ja yhteiskuntaan. Entä tunnistatteko riskejä, joita voi aiheutua esimerkiksi ilmastonmuutoksen seurauksena tai vastuullisuussääntelyn muuttuessa? Pohdi, millä toimilla voisi saada suurimman vaikuttavuuden aikaiseksi eri vastuullisuuden osa-alueissa. Sidosryhmien näkemykset on myös hyvä ottaa alusta alkaen huomioon ja selvittää, millaisia odotuksia heillä on vastuullisuuteen liittyen. Samalla on hyvä varmistaa, että yrityksessäsi toimitaan oman toimialan sääntelyn ja normien mukaisesti.

Kaikkiin tunnistettuihin vastuullisuusteemoihin ei tarvitse tarttua kerralla, vaan tavoitteena on tunnistaa joukosta olennaisimmat teemat ja teot, joista lähteä liikkeelle. Vastuullisuustyön keskittäminen muutamaan tärkeimpään teemaan selkeyttää tekemistä ja luo vaikuttavuutta. Priorisoinnissa kannattaa huomioida ne asiat ja teot, joilla on suurimmat vaikutukset, sekä sidosryhmien toiveet.

Mieti seuraavia:

  • Mitä vastuullisuuteen liittyviä toimia teette jo?
  • Mitkä ovat toimialallasi tärkeitä vastuullisuusteemoja?
  • Ketkä ovat tärkeimpiä sidosryhmiäsi? Millaisia vaatimuksia tai odotuksia heillä on vastuullisuutta kohtaan?
  • Mitkä ovat suurimmat kestävyyteen liittyvät riskit yrityksellesi tai sen toiminnoille?
  • Mistä toiminnoista syntyy suurimmat vaikutukset ympäristöön ja luontoon, ihmisiin ja yhteiskuntaan?
  • Millä toimilla yrityksesi voi saada aikaan suurimman vaikuttavuuden?
  • Mitkä ovat tärkeimmät 1–3 teemaa, joihin vastuullisuustyössä tartutaan ensimmäisenä?

Kasvihuonekaasupäästöjen laskenta auttaa tunnistamaan yrityksen vaikutukset ympäristöön ja suurimmat päästölähteet. Päästöjen laskentaan löytyy erilaisia työkaluja, esimerkiksi Keskuskauppakamari tarjoaa maksutonta päästölaskuria verkkosivuillaan.

2. Laadi suunnitelma ja tavoitteet

Kun keskeiset vastuullisuusteemat on tunnistettu, seuraava vaihe on määritellä, mitä niiden osalta halutaan saavuttaa ja miten. Vastuullisuustyölle on hyvä laatia suunnitelma, johon määritellään mitä toimia tehdään, missä tahdissa, miten etenemistä seurataan ja kuka vastaa mistäkin toimesta.

Tavoitteet ohjaavat toimenpiteitä, ja tavoitteiden seurannan varmistamiseksi olisi tärkeää määrittää myös mittarit. Tavoitteet ja mittarit voivat liittyä esimerkiksi energiankulutukseen, kasvihuonekaasupäästöihin, työhyvinvointiin tai toimintatapojen ja -periaatteiden laadintaan ja selkeyttämiseen.

Suunnitelma ja tavoitteet on hyvä suhteuttaa yrityksen kokoon ja resursseihin. Suunnitelman ei tarvitse olla monimutkainen, vaan selkeä kuvaus tärkeimmistä tavoitteista, toimista ja rooleista luo hyvän pohjan vastuullisuustyön johdonmukaiselle edistämiselle. Suunnitelmaa ja tavoitteita päivitetään sitä mukaa, kun vastuullisuustyö etenee.

Mieti seuraavia:

  • Mitä tavoitteita haluatte saavuttaa vastuullisuustyöllä?
  • Miten aiotte saavuttaa tavoitteet, eli mitä toimenpiteitä aiotte toteuttaa?
  • Missä aikataulussa toteutatte kehitystoimenpiteet?
  • Kuka edistää toimia?
  • Miten toimien edistymistä seurataan? Mitä mittareita teillä on tavoitteiden seuraamiseksi?

Tutustu vapaaehtoiseen VS-raportointikehykseen, joka soveltuu hyvin pk-yritysten vastuullisuusraportointiin ja auttaa vastaamaan sidosryhmien vastuullisuuden tietotarpeisiin. VS-raportointimallista voi saada ajatuksia esimerkiksi kestävyyteen liittyvistä mittareista.

3. Viesti vastuullisuustyöstäsi

Sidosryhmien vastuullisuusodotusten kasvaessa on tärkeää pystyä kertomaan yrityksen vastuullisuustyöstä läpinäkyvästi ja konkreettisesti. Vastuullisuusteoista ja -tavoitteista voi viestiä esimerkiksi yrityksen verkkosivuilla tai vastuullisuusraportissa. Vastuullisuusraportoinnin osalta voi tutustua esimerkiksi vapaaehtoiseen VS-raportointistandardiin, joka soveltuu hyvin pk-yrityksille.

Kuluttajille suunnatussa vastuullisuusviestinnässä on myös hyvä tutustua vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiiviin, joka vaikuttaa siihen, miten vastuullisuudesta voi viestiä ja millaisia viherväitteitä voi esittää. Direktiivin tavoitteena on lisätä kuluttajien tietämystä hyödykkeiden ympäristövaikutuksista ja puuttua harhaanjohtavien tai totuudenvastaisten ympäristöväittämien esittämiseen.

Mieti seuraavia:

  • Mistä teoista ja toimista voitte jo viestiä konkreettisesti ja täsmällisesti sidosryhmillenne?
  • Mitkä ovat parhaat kanavat ja tavat vastuullisuudesta viestimiseen sidosryhmiänne ajatellen?
  • Ovatko vastuullisuusväitteenne selkeitä, täsmällisiä ja todennettavissa? Varmistakaa, että väitteiden tueksi on riittävä näyttö ja että ne kohdistuvat juuri siihen tuotteeseen, palveluun tai toimintaan, jota väite koskee. Yksittäistä vastuullisuustekoa ei tulisi esittää perusteena koko tuotteen tai yrityksen vastuullisuudelle.

4. Vastuullisuuteen liittyvät investoinnit

Vastuullisuustyön edistämisessä voi tulla eteen myös investointitarpeita. Yritysasiakkaillemme on tarjolla POP Tulevaisuuslaina, joka soveltuu esimerkiksi kiinteistöjen energiatehokkuusinvestointeihin, erilaisiin maatalouden käyttötarkoituksiin sekä sähköisten tai vähäpäästöisten koneiden ja kaluston hankintaan. POP Tulevaisuuslaina on vastaavaa tavallista lainaa edullisempi vaihtoehto ja sitä myönnetään vähemmin vakuuksin.

Tarkistuslista vastuullisuustyön aloittamiseen

  • Olemme selvittäneet oman liiketoimintamme vaikutukset ympäristöön, ihmisiin ja yhteiskuntaan ja mitä kestävyyteen liittyviä riskejä liiketoimintaamme voi liittyä
  • Olemme kartoittaneet sidosryhmiemme näkemyksiä ja odotuksia vastuullisuuteen liittyen
  • Olemme valinneet muutaman vastuullisuuden kehitystoimenpiteen, joihin keskitymme ensimmäisenä
  • Olemme määrittäneet konkreettiset tavoitteet ja toimet vastuullisuustyölle
  • Olemme määrittäneet yksinkertaiset mittarit tavoitteiden seuraamiseksi
  • Olemme sopineet, kuka vastaa vastuullisuustyön tai kunkin toimen edistämisestä 
  • Seuraamme edistymistä säännöllisesti (esimerkiksi neljännesvuosittain)
  • Olemme päivittäneet tietoja vastuullisuustyöstämme verkkosivuillemme, asiakasmateriaaleihimme, sisäisiin kanaviimme tai muihin tärkeisiin viestintäkanaviin
  • Olemme kartoittaneet mahdollisuuksiamme vastuullisuusraportointiin (esimerkiksi VS-standardin mukaisesti)

Vastuullisuuden termipankki

ESG kuvastaa yritysvastuun kolmea osa-aluetta: E (Environmental) viittaa ympäristövastuuseen, S (Social) kuvaa sosiaalista vastuuta ihmisistä ja yhteisöistä ja G (Governance) viittaa hyvään hallintotapaan.
Yrityksen hiilijalanjälki tarkoittaa yrityksen toiminnasta aiheutuvien kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärää. Kasvihuonekaasupäästöillä tarkoitetaan ilmakehään vapautuvia kaasuja, jotka voimistavat ilmastonmuutosta. Kasvihuonekaasupäästöt ilmoitetaan päästöjen laskennassa hiilidioksidiekvivalentteina (CO2e).
GHG-protokolla (Greenhouse Gas Protocol) on globaali, yleisesti käytetty standardi yritysten päästöjen laskentaan ja raportointiin. Protokolla jakaa yritysten aiheuttamat päästöt kolmeen eri luokkaan: scope 1 -, scope 2 - ja scope 3 - päästöluokkiin.
Scope 1 -päästöt ovat yrityksen omasta toiminnasta aiheutuvia suoria päästöjä, jotka aiheutuvat omasta lämmöntuotannosta, kuten öljylämmityksestä, omien ja yrityksen hallinnoimien ajoneuvojen kuluttamista polttoaineista, prosessipäästöistä sekä hajapäästöistä esimerkiksi kylmälaitteiden ja ilmastointijärjestelmien vuodoista johtuen.
Scope 2 -päästöt muodostuvat yrityksen oman toiminnan epäsuorista päästöistä, eli ostetusta sähköstä, lämmityksestä, jäähdytyksestä ja höyrystä aiheutuvista päästöistä.
Scope 3 -päästöt kattavat yrityksen arvoketjun kautta muodostuvat päästöt. Scope 3 -päästöihin sisältyy 15 kategoriaa, joista yritys laskee olennaisten kategorioiden osalta päästönsä. Kategorioihin kuuluu esimerkiksi päästöt ostetuista tuotteista ja palveluista, kuljetuksista ja jakelusta, yrityksen toiminnassa muodostuvasta jätteestä, liikematkustuksesta, työmatkaliikenteestä ja investoinneista.
Hiili-intensiteetti tarkoittaa yrityksen kasvihuonekaasupäästöjä suhteessa liikevaihtoon. 
Arvoketju = Arvoketju tai toimitusketju tarkoittaa yritykseen liittyviä toimintoja, prosesseja, resursseja ja liikesuhteita, joiden kautta yrityksen tuote tai palvelu luodaan ja jaellaan lopulliseen käyttöön asiakkaalle. Arvoketjuun kuuluu eri toimijoita, kuten raaka-aineiden toimittajat, alihankkijat, kuljetus ja logistiikka, yrityksen oma toiminta, asiakkaat ja tuotteen käyttö ja kierrätys. Vastuullisuuden näkökulmasta arvoketjua tarkastellaan esimerkiksi ympäristö- ja ihmisoikeusvaikutusten näkökulmasta. Myös pk-yritykset voivat kuulua isompien yritysten hankintaketjuun, ja heihin voi sitä kautta kohdistua. vastuullisuusvaatimuksia ja -selvityksiä
Voluntary Standard (VS), joka on aikaisemmin tunnettu nimellä Voluntary Sustainability Reporting Standard for SMEs (VSME), on vapaaehtoinen kestävyysraportoinnin viitekehys, joka soveltuu pk-yrityksille. Raportointikehys sisältää kaksi kokonaisuutta: perusmoduulin ja laajan moduulin. Yritys voi raportoida joko kevyemmin perusmoduulin mukaisesti tai noudattaen molempia moduuleja. VSME-viitekehyksen on laatinut EFRAG eli Euroopan tilinpäätösraportoinnin neuvoa-antava ryhmä, joka kehittää yhtenäistä kestävyysraportoinnin mallia Euroopan Unionissa. VS on Euroopan komission julkaisema standardi, joka pohjautuu VSME-standardiin ja on sisällöltään pitkälti vastaava.
Global Reporting Initiative on kansainvälinen organisaatio, joka tarjoaa viitekehyksen vastuullisuudesta raportointiin. GRI-standardit auttavat ja ohjeistavat yritystä raportoimaan johdonmukaisesti vaikutuksistaan ympäristöön, ihmisiin, yhteiskuntaan ja talouteen. 
Biodiversiteetti = Biodiversiteetillä viitataan luonnon monimuotoisuuteen, joka tarkoittaa maapallon lajien ja ekosysteemien kirjoa. Yritykset voivat vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen esimerkiksi materiaalien käytön, energiantuotannon, rakentamisen ja hankintaketjujen kautta. Yritysten on myös hyvä huomioida luonnon monimuotoisuus osana riskienhallintaa, esimerkiksi raaka-aineiden saatavuuden näkökulmasta.
Kestävyysriskit ovat ympäristöön, yhteiskuntaan ja hallintotapaan liittyviä tapahtumia, jotka voivat vaikuttaa kielteisesti yrityksen liiketoimintaan ja talouteen. Kestävyysriskejä voivat olla esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutukset, muuttuva sääntely, luonnonvarojen saatavuus tai työoloihin liittyvät ongelmat.
Ilmastonmuutoksesta suoraan aiheutuva riski, joka voi johtua sääilmiöistä tai pitkän aikavälin ilmaston muutoksista. Esimerkkejä ilmastoon liittyvistä fyysisistä riskeistä ovat tulvat, myrskyt, tulipalot, vedenpinnan nousu ja muutokset maaperässä ja sen tuottavuudessa.
Ilmastonmuutoksesta aiheutuva välillinen riski, joka aiheutuu siirtymästä vähähiiliseen talouteen. Riskit voivat johtua esimerkiksi muutoksista sääntelyssä, markkinoissa ja kuluttajien mieltymyksissä.
Ilmastonmuutokseen liittyvä siirtymäsuunnitelma on strateginen suunnitelma, joka kuvaa miten yritys varautuu siirtymään kohti vähähiilistä taloutta. Suunnitelma sisältää esimerkiksi päästövähennystavoitteet, toimenpiteet, aikataulut ja toimiin vaadittavat investoinnit.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä