Hyppää sisältöön
Yrityskäyttäjien POP Avaimen käyttö on muuttunut

Huijarit vaanivat myös yrityksiä – huijausyritysten määrät kasvussa

Huijausyritysten määrä kasvaa nopeasti, ja rikolliset tavoittelevat myös yritysten maksuja, pankkitunnuksia ja luottamuksellisia tietoja. Henkilöstön ohjeistaminen ja koulutus, kiireen keskellä pysähtyminen ja nopea reagointi voivat auttaa ehkäisemään menetyksiä.

Finanssiala ry:n julkaisemien tietojen mukaan suomalaisilta yritettiin huijata alkuvuonna yhteensä 60 miljoonaa euroa. Huijausyritysten määrät ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuoteen verrattuna, toisaalta pankkien estämien tai palauttamien maksujen osuus on viime vuotta korkeampi.

Toimitusjohtaja- ja laskutushuijauksissa estettyjen tai palautettujen maksujen osuus oli selvästi huonompi kuin läpimenneiden huijausten. Rikollisille meni 4,9 miljoonaa euroa ja pankit saivat torjuttua tai pysäytettyä 0,4 miljoonaa. Finanssialan petos- ja rikostorjunnasta vastaavan johtajan Niko Saxholmin mukaan rikollisille mennyt suuri rahamäärä johtuu muutamasta isosta huijaustapauksesta.

”Huijaukset ovat erittäin valitettava tämän päivän ilmiö, etenkin kun yrittäjällä on muutakin mietittävää. Yritykset ovat samanlailla huijareiden kohderyhmää kuin yksityishenkilöt, joskin yritysten lähestyminen tapahtuu usein erilailla. Huijauksista kannattaa keskustella ja kouluttaa henkilöstöä, sillä huijarit ovat nopeita liikkeissään”, sanoo POP Pankki Lammin pankinjohtaja Sari Rekola. 

Koko henkilöstön voimin torjumaan huijauksia

Yrityksissä taloushallinnon, johdon ja kaikkien maksuliikennettä tai asiakastietoja käsittelevien työntekijöiden on hyvä tunnistaa huijausten merkit. Huijauksissa hyödynnetään usein kiirettä, auktoriteettia ja tuttuja nimiä. Yrityksiin kohdistuvia huijauksia ovat mm.

  • Toimitusjohtaja- ja maksuhuijaukset: näissä rikollinen esiintyy yrityksen johtajana tai työntekijänä ja pyytää kiireellistä, luottamuksellista maksua.
  • Lasku- ja tilinumerohuijaukset: esimerkiksi aidon näköiseen laskuun tai sähköpostiketjuun vaihdetaan rikollisen tilinumero.
  • Tietojenkalastelu: viestillä yritetään saada verkkopankki-, sähköposti- tai muita kirjautumistunnuksia.
  • Valesivustot ja haitalliset liitteet: linkki tai tiedosto voi johtaa tunnusten varastamiseen tai haittaohjelman asentumiseen.
  • Puhelinhuijaukset: soittaja voi esiintyä pankin, viranomaisen tai IT-tuen edustajana ja pyytää tunnuksia, vahvistuksia tai ohjelman asentamista.
  • Sijoitus- ja rahoitushuijaukset: poikkeuksellisen tuottoisa tai kiireellinen tarjous voi olla rakennettu yrityksen tai yrittäjän varojen anastamiseksi.

Valppaus on valttia. Alla on muutamia esimerkkejä miten toimia mahdollisessa huijaustilanteessa.

  • Älä toimi kiireessä. Huijari pyrkii usein aiheuttamaan kiireen tuntua -  keskeytä tilanne ja tarkista pyyntö rauhassa.
  • Varmista pyyntö toista kanavaa pitkin. Soita tutulle yhteyshenkilölle ennestään tiedossasi olevaan numeroon. Älä käytä epäilyttävässä viestissä annettuja yhteystietoja.
  • Tarkista maksutiedot. Varmista erityisesti uusi tai muuttunut tilinumero. Sopikaa, että tilimuutokset hyväksytään aina kahden henkilön tarkistuksella.
  • Älä luovuta tunnuksia tai vahvistuskoodeja. Pankki tai viranomainen ei pyydä verkkopankkitunnuksia, salasanoja tai turvakoodeja viestillä tai puhelimessa.
  • Tarkista lähettäjä, osoite ja kieli. Poikkeama verkkotunnuksessa, kirjoitusasuvirhe tai tavallisuudesta poikkeava pyyntö voi paljastaa huijauksen.
  • Suojaa käyttäjätilit. Käytä eri palveluissa eri salasanoja ja ota monivaiheinen tunnistautuminen käyttöön.
  • Pidä järjestelmät ajan tasalla. Päivitä laitteet ja ohjelmistot, rajaa käyttöoikeudet työtehtävien mukaan ja huolehdi varmuuskopioista.
  • Harjoitelkaa yhdessä. Käykää henkilöstön kanssa säännöllisesti läpi, miten epäilyttävistä viesteistä ilmoitetaan ja kuka saa hyväksyä maksuja tai tilitietojen muutoksia.

Jos epäilet yrityksenne joutuneen huijauksen kohteeksi, toimi heti

  • Ota ensin yhteyttä sulkupalveluun ja sen jälkeen pankkiin. POP Pankin sulkupalvelun numero on 020 333 ja se palvelee 24/7.
  • Tee rikosilmoitus poliisille ja säilytä viestit, maksutiedot, puhelinnumerot sekä muut tapahtumaan liittyvät tiedot.
  • Arvioi, onko henkilötietoja vaarantunut ja edellyttääkö tilanne ilmoitusta tietosuojaviranomaiselle tai rekisteröidyille.

Digihuijauksista kertova sarja alkaa 10.11.2026

Nelosella alkaa marraskuussa 2026 uusi kuusiosainen dokumenttisarja Sami Kieksi: Digihuijaukset. Sarja keskittyy kertomaan, miten digitaalinen rikollisuus toimii. Ohjelma on tehty yhteistyössä Finanssiala ry:n (FA) kanssa. FA on rahoittanut dokumenttisarjan tekoa. 

 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä