Huijauksia raportoidaan nykyisin jatkuvasti
Aiemmin pankkialaan kohdistuvat huijaukset esiintyivät aalloissa, mutta nykyisin liikkeellä on jatkuvasti erityyppisiä huijauksia. Hakukonehuijauksilla ihminen pyritään ohjaamaan esimerkiksi viranomaiselta tai pankilta kopioiduille sivuille. Huijaussivustoja on viime aikoina ilmennyt myös teleoperaattoreiden nimissä. Näillä pyritään saamaan henkilön sähköinen eSIM-kortti ja sitä myöden puhelimeen tulevat vahvistusviestit huijareiden käyttöön. Tietoja yritetään kalastella myös erilaisilla tarjous- ja kampanjasivuilla.
Huijari ottaa usein yhteyttä myös puhelimitse esiintyen viranomaisena, pankin edustajana tai sijoitusyhtiön asiantuntijana tavoitteenaan saada asiakas hätääntymään ja sitten tarjota varallisuutesi väliaikaiseksi turvaamiseksi turvatiliä. Ronskeimmat saattavat lähestyä Whatsappilla ”Moi isä tai äiti, tässä uusi puhelinnumeroni” -viesteillä, etenkin kausina, jolloin puhelimia katoaa, hajoaa tai saatetaan muutoin vaihtaa uusiin.
Finanssiala ry:n julkaiseman tilaston mukaan suomalaisilta yritettiin huijata yli sadan miljoonan euron edestä rahaa vuonna 2024. Huijausyrityksiä raportoidaan nykyisin jatkuvasti.
”Tunnistautuminen on tärkeä osa turvallista verkkoasiointia. Huijarit tietävät sen ja ovat tehneet merkittävän busineksen pankkitunnusten kalastelusta. Verkkoasiointi on turvallista, kun pitää muutamat perusasiat kirkkaana mielessä. Älä koskaan mene pankin tai viranomaisen sivuille hakukoneen kautta, jotta et vahingossa päädy huijareiden luomalle valesivustolle. Kirjoita nettiosoite itse selaimen osoitekenttään tai käytä eri palveluiden mobiilisovelluksia. Toisekseen pankki tai viranomainen ei koskaan kysy pankkitunnuksiasi eikä kehota tekemään turvallisuuden nimissä tilisiirtoja "turvatilille". Ennen kaikkea älä usko kaikkea, mitä verkossa tulee vastaan tai sinulle esitetään”, toteaa POP Pankki Suomen Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki.
”Huijarit pelaavat taitavasti nimenomaan tunteilla. Pankkitunnuksia kalastelevissa huijauksissa yritetään usein saada asiakas eli uhri hätääntymään, kun taas rakkaus- ja sijoitushuijauksissa keskitytään rakentamaan luottamusta saaden uhri ”auttamaan” huijaria. Jos joku on liian hyvä ollakseen totta, sitä se valitettavasti usein on”, toteaa johtaja Paula Nygård-Ojanperä POP Pankki Suomen Osuuspankista.
Miten välttää huijatuksi tulemista:
- Verkossa asioiminen on turvallista, kun varmistut vastapuolesta ja toimit huolellisesti.
- Älä kiirehdi, äläkä toimi kenenkään käskystä. Ole itse yhteydessä soittajan esittämään tahoon, jos saat puhelinsoiton tai viestin, joka saa sinut huolestumaan.
- Suositeltavaa on ottaa käyttöön teleoperaattorin tarjoama mobiilivarmenne ja käyttää sitä tunnistautumiseen muiden kuin pankkipalvelujen osalta.
- Jos epäilet, että tunnuksesi ovat joutuneet vääriin käsiin ja huijari yrittää päästä käsiksi varoihin, soita viipymättä pankkisi sulkupalveluun. (POP Pankin sulkupalvelun numero on 020 333, +358 20 333 ulkomailta soitettaessa). Sulkupalvelu sulkee sekä verkkopankkisi että maksukorttisi. Ole tämän jälkeen yhteydessä pankkiisi.
Timo Kalliomäki puh. 040 5232 068
toimitusjohtaja
POP Pankki Suomen Osuuspankki