Hyppää sisältöön

Suupohjan Osuuspankin alkuvuoden liikevoitto ennätyksellinen

Suupohjan Osuuspankin peruspankkiliiketoiminnan kehitys jatkui vahvana. Luottokanta kasvoi vuoden alusta 7,2 % ollen 810 miljoonaa euroa. Talletuskanta kasvoi 1,7 % 789 miljoonaan euroon. Pankin alkuvuoden liikevoitto nousi 9,4 miljoonaan euroon. Koronan vaikutukset ovat näkyneet pankissa, mutta edelleen ennakoitua vähemmän.

Tiedotustilaisuus_16_8_21_nettiSuupohjan Osuuspankin liiketoiminnan kasvu jatkui viime vuoden tapaan vahvana. Pankin tase kasvoi 3,3 % ollen kesäkuun lopussa 981 miljoonaa euroa. Myös pankin vakavaraisuus säilyi vahvana ollen 24,2 %, joka on suomalaisessa pankkivertailussa edelleen huippuluokkaa. Pankin liikevoitoksi muodostui 9,4 miljoonaa euroa, jossa nousua on edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan 8,2 miljoonaa euroa. Peruspankkitoiminnan kannattavuus kehittyi erittäin hyvin rahoituskatteen ja palkkiotuottojen vetämänä. Pankin rahoituskate nousi 8,9 % ja nettopalkkiotuotot kasvoivat 22,0 %. Tulokseen vaikuttaa myös pankin saama kertaluonteinen erä, joka liittyy peruspankkijärjestelmän uudistamiseen liittyvän sopimuksen purkamiseen. Lisäksi pankin sijoitustoiminta on kehittynyt alkuvuoden aikana poikkeuksellisen hyvin, iloitsee pankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki.

Luoton kysyntä säilyi vahvana

Uusia luottoja avattiin 134 miljoonaa euroa, jossa on 44 % kasvua edellisvuoden vastaavaan verrattuna. Uusluotonannosta asuntolainojen osuus oli yli puolet, yksityisasiakkaiden uusien luottojen määrä kasvoi 30 % ja yritys-sekä maatalousasiakkailla 70 % verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. Vahvaan luotonannon kasvuun vaikuttivat omien asiakkaiden investointihalukkuuden lisäksi pankkiin siirtyneet uudet asiakkaat. Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana pankki sai 950 uutta henkilöasiakasta sekä 365 uutta yritysasiakasta, kertoo yritys- ja maatalousasiakasliiketoiminnasta vastaava Kyösti Kuusinen.

Talletuskannan kasvu hidastui selvästi viime vuoteen verrattuna. Kasvun hidastumisen taustalla on asiakkaiden luottamuksen palautuminen ja kulutuksen lisääntyminen.

Rovaniemen uusi palvelupiste aloitti toimintansa – Pankin työntekijämäärä on kasvanut kymmenellä

Pankin uusi palvelupiste aloitti toimintansa huhtikuun alussa Rovaniemellä. Ns. kevytkonttorissa työskentelee vakituisesti 2 työntekijää, jonka lisäksi konttorin toimintaa tuetaan vuosi sitten avatun digikonttori POP Easyn työntekijöiden toimesta. Digikonttorin toimintaperiaate perustuu henkilökohtaiseen sähköiseen asiakaspalveluun ja konttorin asiakkaaksi voi tulla käymättä kivijalkakonttorissa lainkaan. Digikonttorin toimintaperiaate on osoittautunut menestykseksi, minkä seurauksena digikonttorin työntekijämäärä on kaksinkertaistanut viimeisen vuoden aikana.

Pankin positiivisen kehityksen seurauksena myös työpaikkojen määrä on mennyt vastavirtaan verrattuna pankkitoimialan yleiseen kehitykseen. Pankin henkilöstömäärä on noussut 100:sta 110:een viimeisen vuoden aikana, eikä näköpiirissä ole vähennystarpeita. Päinvastoin kasvun seurauksena kasvanut työkuorma tuo paineita lisärekrytoinneille.

Loppuvuoden näkymät positiiviset – Suunnitelmissa uuden toimipisteen avaaminen Poriin

Talouden elpyminen koronasta on näkynyt asiakkaiden vahvistuneena luottamuksena tulevaisuuden suhteen. Investointihalukkuutta on runsaasti sekä henkilö- että yritysasiakkaiden keskuudessa ja tämän positiivisen vireen uskotaan jatkuvan myös loppuvuoden aikana. Poikkeuksellisen kovan luottokysynnän ja koronasta huolimatta vakaana säilyneen luottoriskin uskotaan tukevan pankin positiivista tuloskehitystä myös loppuvuoden aikana. Suurimmat haasteet liittyvät voimakkaasti kohonneisiin hintoihin. Esimerkiksi rakentaja-asiakkailla saattaa tulla ikäviä yllätyksiä kohonneiden materiaalihintojen seurauksena. Nyt jos koskaan on oltava erityisen tarkkana rakennushankkeiden kustannusarvioiden laadinnassa ja kulujen toteuman seurannassa.

Pankki suunnittelee uuden toimipisteen avaamista Poriin lähikuukausien aikana. Toimipisteen toiminta-ajatus perustuu kevyeen miehitykseen, jota voidaan tukea digikonttorista käsin, toteaa Kalliomäki. Uudessa toimipisteessä on tarkoitus palvella sekä henkilö- että yritysasiakkaita.

Kasvun jatkuessa pankin ennustetaan saavuttavan taseessa miljardin euron rajapyykin jälkimmäisellä vuosipuoliskolla, toteaa Kalliomäki.

(1000 euroa) 1.1.-30.6.2021 1.1.-30.6.2020 Muutos (%)
Korkokate 6 891 6 325 8,94 %
Palkkiotuotot 4 396 3 670 19,77 %
Kulut -9 574 -7 557 -26,70 %
Arvonalentumistappiot 1 099 -482 328,23 %
Liikevoitto 9 386 1 229 663,98 %
       
(1000 euroa) 30.6.2021 31.12.2020 Muutos (%)
Talletukset 789 377 776 532 1,7 %
Luotot 810 284 755 780 7,2 %
Tase 981 249 949 931 3,3 %

Tuloskatsauksen luvut ovat tilintarkastamattomia.
Suupohjan Osuuspankki on 31.12.2015 toimintansa aloittaneen POP Pankkien yhteenliittymän jäsenluottolaitos ja kuuluu POP Pankki -ryhmään. POP Pankki -ryhmä on julkaissut puolivuosikatsauksen 16.8.2021 ja se löytyy osoitteessa www.poppankki.fi. POP Pankki -ryhmän puolivuosikatsaus sisältää tiedot POP Pankkien yhteenliittymän vakavaraisuudesta.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Timo Kalliomäki
puh. 040 523 2068

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä