Hyppää sisältöön

Ensimmäiset veronpalautukset maksetaan 5.7.; palautukset eivät välttämättä näy tilillä heti aamusta

Henkilöasiakkaiden verotus valmistuu nyt kolmatta vuotta joustavasti eli eri henkilöillä eri aikaan. Siksi veronpalautusten tai mahdollisten jäännösverojen eli mätkyjen määräpäiviä on tänäkin vuonna useita. Ensimmäiset saavat veronpalautukset heinäkuussa, viimeisimmätkin joulukuussa. 

Jos veronpalautuksia ei näy tilillä, odota ja tarkista tilanne uudestaan iltapäivällä

Osalla odottajista veronpalautusten maksupäivä on voinut siirtyä myöhempään ajankohtaan, mitä alkuperäisessä verotuspäätöksessä on kerrottu. Verotuspäätöksellä on kerrottu henkilön verotuksen päättymispäivä. Jos verotustietoihin tulee muutoksia ennen verotuksen päättymistä, verotuksen päättymispäivä, veronpalautuksen tai jäännösveron määrät sekä maksu- tai eräpäivät voivat vielä muuttua.

Jos veronpalautukset eivät ole illalla tilillä, maksupäivä on voinut siirtyä

Veronpalautusten maksupäivä on voinut siirtyä eteenpäin esimerkiksi, jos

  • asiakas tai hänen puolisonsa on täydentänyt esitäytettyä veroilmoitusta
  • Verohallinto on saanut verotuksen vaikuttavia tietoja muualta esitäytetyn veroilmoituksen lähettämisen jälkeen
  • oikea tilinumero ei ole Verohallinnon tiedossa
  • veronpalautusta on käytetty verojen maksuksi
  • veronpalautus on ulosmitattu.

Ilmoita tilinumerosi OmaVerossa

Verohallinto muistuttaa asiakkaita tarkistamaan OmaVerosta, mille tilille veronpalautukset ovat tulossa.

Verojen maksupäiviä kesällä 2021

  • Kiinteistövero 6.7. ja 6.8.
  • Jäännösvero ("Mätkyjen maksupäivä" 1.7. ja 2.8. 
  • Veronpalautuspäivät 5.7. ja 3.8. 

Lisätietoa:

Miksi en saanut veronpalautusta? - vero.fi

Mille tilille veronpalautus maksetaan? - vero.fi

Tilinumeron ilmoitus ja muutokset - vero.fi

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä