Hyppää sisältöön

Keski-Suomeen uusi vahvempi POP Pankki – Konneveden ja Hannulan Osuuspankkien fuusio hyväksyttiin

Konneveden ja Hannulan Osuuspankkien viime marraskuussa julkistettu sulautumisaie hyväksyttiin molempien pankkien osuuskuntakokouksissa 21.4.2020. Hannulan Osuuspankki yhdistyy suunnitellusti Konneveden Osuuspankkiin vuoden 2020 loppupuolella.

Taseeltaan uusi pankki on yhteensä lähes 170 miljoonaa euroa. Uusi POP Pankki työllistää yhteensä 21 henkilöä Konneveden, Hankasalmen, Lievestuoreen, Sumiaisten ja Suolahden konttoreissa. Yhdistyminen ei vaikuta asiakkaiden päivittäisasiointiin eikä tileihin.

– Osuuskuntien päätökset edustavat pitkänäköistä sitoutumista tämän alueen elinvoimaisuuden tukemiseen ja kehittämiseen. Hannulan ja Konneveden Osuuspankit muodostavat yhdessä vahvan ja monipuoliset asiantuntija- ja rahoituspalvelut tarjoavan POP Pankin itäisen Keski-Suomen alueella. Alueen maa-, metsä- ja biotalouden yritykset hyötyvät molempien pankkien toimialatuntemuksesta yhdistettynä uuden pankin rahoituksellisesti tukeviin hartioihin. Vaikka päivittäinen pankkiasiointi on siirtynyt pääosin verkkoon, asiakkaalla on yhdistymisen myötä käytettävissään jatkossa helposti saavutettavien konttoreiden verkosto, toteaa Konneveden Osuuspankin toimitusjohtaja Ari Heikkilä.

– Hannula on hyötynyt vahvasta kasvusta Lievestuoreella ja Hankasalmella. Lisäksi Jyväskylän kasvukeskuksen läheisyys näkyy muun muassa asuntolainavolyymissa. Muutoinkin seudulla on hyvät kehitysnäkymät, joita uusi pankki pystyy osaltaan tukemaan entistä paremmin. Yhdistymisellä halutaan juurikin varmistaa alueen ja pankin elinvoimaisuus tulevina vuosikymmeninä. Pankkeihin kohdistuvien kustannusten jakaminen, sääntelyn tuottaman työmäärän sekä toimintojen päällekkäisyyksien yhdistäminen antavat asiantuntijoille enemmän mahdollisuuksia ja aikaa asiakastyöhön, summaa Hannulan Osuuspankin toimitusjohtaja Tuija Riikonen.

 

Lisätiedot:

Ari Heikkilä, toimitusjohtaja, Konneveden Osuuspankki, ari.heikkila@poppankki.fi,
0400 643 685

Tuija Riikonen, toimitusjohtaja, Hannulan Osuuspankki, tuija.riikonen@poppankki.fi,
040 4840 852

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä