Hyppää sisältöön

Korona-tilannepäivitys: POP Pankki suosittelee asiakkaitaan käyttämään ensisijaisesti sähköisiä pankkipalveluja

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi POP Pankki suosittelee asiakkailleen päivittäisten pankkipalvelujen hoitamista toistaiseksi joko tietokoneella tai puhelimella. Myös lainaamisen ja sijoittamisen palveluissa suositellaan sähköistä asiointia. Konttoreilla kättelystä on toistaiseksi luovuttu ja käsihygieniaan kehotetaan kiinnittämään erityistä huomiota.

– Haluamme osaltamme olla estämässä ja ehkäisemässä koronaviruksen leviämistä. Suosittelemme, että asiakkaamme asioivat pankeissa ensisijaisesti verkko- ja mobiilipalvelujemme, kuten POP Verkkohetken ja POP Mobiilin kautta. Kaikista välttämättömimmät henkilöasioinnit hoidetaan, neuvoo POP Pankkiliiton toimitusjohtaja Pekka Lemettinen.

POP Pankeissa asioinnissa on toistaiseksi luovuttu myös kättelystä. Konttoreita on myös kehotettu varautumaan nenäliinoin ja käsidesein. Omien kumppaniensa kanssa POP Pankki suosii verkkopalavereita.

– Näin ennakoidusti toimien pyrimme omalta osaltamme varmistamaan Suomen kokonaisturvallisuutta ja että normaaliin päästäisiin palaamaan mahdollisimman pian. Moni suosii digitaalisia asiointipalveluja muutoinkin. Pankkimme opastaa ja neuvoo tarvittaessa mielellään verkko- ja mobiilipalvelujen käyttöönottamisessa ja käytössä, kertoo Lemettinen.

Vinkit päivittäiseen maksamiseen ja pankkiasiointiin 

  • Suosi maksaessasi pankkikortin lähimaksu-ominaisuutta.
  • Käteisen sijaan kannattaa ylipäätään maksaa POP Visa -korteilla joko debit- tai credit-ominaisuutta hyödyntäen.
  • Rahansiirrot ystäville ja läheisille voi hoitaa mobiilipankin tai mobiilimaksusovelluksen kautta.
  • Käytä pankkiasioimiseen ensisijaisesti pankin sähköisiä palvelukanavia. 
  • Mikäli sinun on tarpeen asioida pankissa, desinfioi kätesi ennen ja jälkeen tapaamisen.
  • Kättelyn sijaan nyökkäys on hyvä tervehtimistapa.
 

Lisätietoja:

Maija Hyötyläinen, viestintäpäällikkö, POP Pankki, 050 572 9679, maija.hyotylainen@poppankki.fi

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä