Hyppää sisältöön

Maksukorttien lähimaksuraja nousee 50 euroon

Huhtikuussa 2019 POP Pankin maksukorttien lähimaksuraja nousee Suomessa tehtävien maksujen osalta 50 euroon.

Nopea ja helppo lähimaksaminen on saanut kaikkien pankkien asiakkailta paljon positiivista palautetta. Myös POP Pankin asiakkaat käyttävät mielellään korttiensa lähimaksuominaisuutta, ja asiakaspalautteissa on esitetty lukuisia toiveita lähimaksurajan nostamisesta 25 eurosta korkeammaksi.
 
‒ Ei ihme, että lähimaksamisesta on tullut suosittua. Paitsi että se on nopeaa, se on myös turvallista, kun PIN-koodeja ei voi urkkia enää niin helposti, POP Pankin korttiliiketoiminnasta vastaava Anne Korte kertoo.

Esimerkiksi Tanskassa lähimaksurajaa on jo nostettu onnistuneesti. 50 euron rajaan päädyttiin kansainvälisen vertailun, asiakaspalautteen sekä aiempien kokemusten perusteella.
 
Asiakkaat voivat jatkaa korttiensa käyttämistä tavalliseen tapaan lähimaksurajan nostamisen jälkeen. 

‒ Maksukorttien käyttämistä voi jatkaa kuten ennenkin. Rajan nostaminen ei lisää asiakkaan vastuuta ja jos lähimaksaminen ei tunnu hyvältä, ominaisuutta ei ole pakko käyttää, Korte sanoo. 

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä