Hyppää sisältöön

POP Pankkien liikevoitto alkuvuodelta 2015 yli 20 miljoonaa euroa

 

9.9.2015
 

POP Pankkien puolen vuoden 2015 liikevoitto 20,4 miljoonaa euroa oli lähes yhtä paljon kuin liikevoitto koko edelliseltä vuodelta 2014.

"Kun ydinvakavaraisuuskin on yli 20 % ja asiakkailta saadaan kannustavaa palautetta, uudistuva POP Pankki –ryhmä on hyvässä vauhdissa, iloitsee POP Pankkiliiton toimitusjohtaja Heikki Suutala."

Kaksikymmentäkuusi POP Pankkiliiton jäsenpankkia teki keväällä 2015 päätökset liittyä POP Pankkien yhteenliittymään, jonka toimilupahakemus on jätetty Finanssivalvonnalle heinäkuussa 2015. Pankkiryhmän tavoitteena on saada toimilupa ja aloittaa talletuspankkien yhteenliittymän toiminta vuoden 2015 lopussa.

Tulostiedote 1.1.-30.6.2015

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Heikki Suutala, puh. 09-6811 7020

Johtaja, ryhmäcontroller Timo Hulkko, puh. 09-6811 7050

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä