Hyppää sisältöön

Irtisanominen antoi potkua työllistymiseen

Lahtelainen varaosamyyjä Timo Kääriäinen ei lannistunut työpaikan menettämisestä, vaan palasi ketterästi työelämään puolessa vuodessa. Laaja lainaturva takasi hänelle perustan hakea oman alan töitä ilman taloushuolia.

- Sen piti olla ihan tavallinen maanantai töissä. Aamurutiinien hoitamisen jälkeen muutama työntekijä kuitenkin kutsuttiin peräjälkeen toimitusjohtajan puheille. Olin aidosti yllättynyt, kun kuulin, että varaosamyyjän ja edustajan työni lakkautettaisiin, Kääriäinen muistelee. 

Kääriäisen työsuhde päättyi välittömästi keskustelun jälkeen. Tämä tapahtui keväällä 2017, jolloin hän oli ehtinyt tehdä myyntityötä reilut 30 vuotta. Alkujärkytyksestä toivuttuaan hän soitti jo samana päivänä Lammin Osuuspankkiin.

– Halusin varmistaa heti, että pystyn hoitamaan asuntolainan, auton osamaksun, ja rahaa jää kattamaan myös elinkustannukset ja tyttäreni harrastukset. Sain pankista vahvistuksen, että heidän kauttaan hankkimani vakuutuksen työttömyysturva takaa toimeentulon työttömyysajalleni. Lopullinen maksupäätös tuli vakuutusyhtiö AXAlta parissa päivässä.

Laajentaminen kannatti

Vaikka Kääriäinen ei ollut osannut ennakoida työttömyyttä, hän oli kuitenkin lähes huomaamattaan vakuuttanut tulotasonsa kolme vuotta aikaisemmin. Silloin Kääriäinen kävi läpi pankki- ja vakuutusasioitaan Lammin Osuuspankin Lahden konttorissa.

– Minulla oli jo ennestään henkivakuutus, mutta pankinjohtaja suositteli vaihtamaan sen laajempaan vakuutukseen, jossa on mukana myös työttömyysturva. Perusteluna hän käytti kuuttakymmentä lähestyvää ikääni. Tämän ikäisenä on jo erittäin haastavaa saada uusi työpaikka, joten omasta työttömyysturvasta todella kannattaa huolehtia, Kääriäinen taustoittaa.

Tarjous kuulosti Kääriäisen mielestä varsin reilulta, joten hän otti sen osaksi vakuutuspakettiaan. Päätös ei mennyt hukkaan, sillä työttömyysaikanaan hän huomasi, kuinka isolta murheelta vakaa tulotaso säästää. Työttömyysvakuutus toimii samalla tavalla kuin ansiosidonnainen päiväraha eli korvauksia haetaan joka kuukausi takautuvasti.

– Selvisin karenssiajan yli vanhalta työpaikaltani saamilla irtisanomis- ja lomarahoilla, mutta heti sen jälkeen ansiosidonnainen päiväraha ja työttömyysvakuutuksen perusteella maksettavat korvaukset tulivat avuksi. Niiden yhteissumman ja veronkevennysten myötä perheen talous pysyi jopa yllättävän vakaana koko työttömyysaikanani.

Aktiivinen työnhaku kannatti

Kääriäinen on tottunut tekemään töitä koko ajan. Niinpä hän kävi kolmesti viikossa alueen avoimet työpaikat läpi, lähetti avoimia työhakemuksia paikallisille yrityksille ja vastaili oman alansa työpaikkailmoituksiin. Työnhaun ohella hän jatkoi harrastustaan paikallisen Pelicans Sb -salibandyjoukkueen johtajana ja rahastonhoitajana.

Työttömyyttä kesti puoli vuotta. Kääriäinen ehti käydä muutamassa työhaastattelussa, kunnes hänet palkattiin edustajaksi hitsaustarvikeliikkeeseen. Paluu työelämään sujui ongelmitta, mutta toimenkuva ei tuntunut hänestä kaikkein omimmalta.

– Tein hitsausalan työpaikassani kauppaa raskaiden koneiden ja laitteiden huoltoihin ja varaosiin erikoistuneen Raskorin kanssa. Kuulin, että he tarvitsivat lisää työvoimaa varaosa- ja huoltopuolelle, joten ehdotin itseäni heille uudeksi varaosamyyjäksi.

Aloitin työt heillä viime huhtikuussa ja palasin näin takaisin varaosamyyntiin. Kääriäinen viihtyy hyvin työssään ja toivoo voivansa jatkaa siinä eläkepäiviinsä asti.

– Tämä työ sopii minulle hyvin, sillä olen kilpailuhenkinen ja haluan oppia koko ajan uutta. Pyrin siihen, että olen joko paras tai ainakin toiseksi paras. Minulla riittää motivaatiota tehdä töitä niin kauan kuin terveyttä ja tarmoa riittää. Maksan edelleen vakuutusmaksuja, koska haluan turvata tulotasoni jatkossakin.Vakuutuksen myöntävät vakuutusyhtiö Financial Insurance Company Limited, Suomen sivuliike (y-tunnus 1067708-2) ja Financial Assurance Company Limited, Suomen sivuliike (y-tunnus 1915572-3), joihin kumpaankin viitataan tekstissä ”AXA”. Sivuliikkeiden osoite on Lintulahdenkatu 2, 00500 Helsinki.

Teksti  - Annika Kujanpää

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä