Hyppää sisältöön

Pielisen kalansaalis

Pielisen Kalajaloste Oy on perheyritys ja POP Pankin pitkäaikainen yritysasiakas, joka purkittaa Pielisjärven antimia suomalaisten saataville. Omavarainen yritys kalastaa suurimman osan kaloistaan itse, ompelee rysät, kehittää reseptit ja pakkaa tuotteet. Tavoitteena on nostaa suomalaisen luonnonkalan suosiota entisestään ‒ jopa tonnikalan ohi.

Pielisen Kalajaloste Oy:n perustaja Markus Tolvanen ei pikkupoikana malttanut pysyä poissa kalavesiltä edes öisin. Maaseudun poika nukkui yöt aitassa, josta oli helppo livahtaa kalastamaan. Äiti sai juosta yöpaidan helmat lepattaen pojan perään ja komentaa tämän nukkumaan.

Rysän koenta

On selvää, että Pielisen Kalajaloste Oy:n perustajilla on suuri intohimo kalastukseen. Yrityksen synnyinsijoilla Nurmeksen Pitkäkoskella perheyrityksen toimintaa pyörittävät Markus ja Raakel Tolvanen lapsineen. Pielisjärven upeissa maisemissa tehdään kovaa työtä, sillä kalat eivät hyppää purkkeihin itsestään.

‒ Valtaosa työstä tehdään ennen kuin kala on purkitettu. Taustalla on valtava määrä osaamista. Meillä tehdään itse lähes kaikki aina rysän ompelusta reseptien kehittämiseen sekä tuotteen pakkaamiseen. Jopa koneita rakennetaan itse, kertoo Pielisen Kalajaloste Oy:n myynti- ja markkinointipäällikkö Juha Halonen.

Tavoitteena taklata tonnikala

Pielisen Kalajaloste Oy tuottaa kotimaista säilykekalaa jopa kymmeniä tuhansia purkkeja päivässä. Valikoimiin kuuluvat suomalaiset luonnonkalat, kuten muikku, ahven tai särki. Kaikki kala tulee Suomesta ja suurimman osan Pielisen Kala kalastaa itse. Se on rankkaa työtä ja vaatii paljon tietotaitoa.

‒ Itse olin juuri mukana kalanpyynnissä. Voin rehellisesti sanoa, että helpolla se kala ei järvestä nouse, vaikka sää suosi ja itse sain paistatella pyyntialuksen kannella. Pitää tietää mihin rysä laitetaan ja millainen sen tulee olla, ja troolikalastuksessa mihin trooli pudotetaan ja millä nopeudella sitä vedetään, Halonen kertoo. 

Kotimaisen säilykekalan suosio on vähitellen noussut kuluttajien keskuudessa, mutta vielä on matkaa kestosuosikki tonnikalan syrjäyttämiseen.

Miehet kalassa kauniissa maisemissa Pielisen rannalla

Miksi tonnikala on maistunut suomalaisille kotimaista järvikalaa paremmin?

‒ Aiemmin kotimainen kala on ollut hieman ruotoista ja kuluttajathan kaipaavat ruuanlaitolta helppoutta. Nykyään kotimainen kala on kuitenkin kirinyt rakenteensa ja makumaailmansa puolesta tonnikalan rinnalle ja jopa ohi. Olen kuullut kommenttia, että meidän luonnonkala on kuin tonnikalaa, mutta parempaa.

Halosen mukaan moni suomalaista säilykekalaa ostanut onkin jäänyt sille tielleen ja vaihtanut tonnikalat Suomen järvien antimiin. Hyvä niin, sillä suomalaisen kalan syöminen on todellinen järkiteko. Myös ympäristö kiittää, sillä luonnonkalan syöminen tasapainottaa kalakantoja.

‒ Miksi tuoda kalat toiselta puolelta maailmaa, kun meillä on omasta takaa niin upeat kalavarat? Olisi ihan järjetöntä olla hyödyntämättä niitä. Onneksi kuluttajat arvostavat nykyään hyvän maun lisäksi raaka-aineiden puhtautta ja vastuullisuutta. Ruuan alkuperä kiinnostaa. Kalastajia voisi tietysti olla aina enemmän, mutta ehkä tähän tulee muutos, kun kysyntä kasvaa, Halonen toteaa.

Maku on tärkein

Kuten aiemmin jo mainittiin, Pielisen Kalajaloste kehittää reseptinsä itse. Uuden tuotteen kehittämiseen menee vähintään puoli vuotta. Tolvasen perheen ruokapöydässä syödään tietysti paljon omia tuotteita ‒ erityisesti silloin, kun uusi resepti on kehitteillä. Halosellekin ovat kalaherkut käyneet hyvin tutuiksi.

Luonnonkalapurkkeja pinossa

Miten suomalaista säilykekalaa sitten kannattaa valmistaa?

‒ Mahdollisuuksia on vaikka kuinka. Savukirjolohi ja -muikku ovat meillä kestosuosikkeja, ja rinnalle on kirimässä savusärki. Niistä saa erinomaisia pizzoja, keittoja ja pastoja. Yksi herkkuresepteistäni on niinkin yksinkertainen kuin muurinpohjalettu, jonka väliin laitetaan raejuustoa ja savukirjolohta.

(Lettu, raejuusto ja savukirjolohi: toimii! Toim. huom.)

Suomalainen luonnonkala kiinnostaa myös ulkomailla. Halonen kertoo, että on ihan yllättynyt, että suomalaista kalaa arvostetaan niinkin paljon Suomen ulkopuolella.

‒ Kyllä se tärkein tekijä on maku. Ruuan pitää maistua hyvältä. Mutta siksi meistä ollaan kiinnostuneita. Taustalla ovat puhtaat raaka-aineet, joista sitten meidän menetelmillä ja reseptiikalla jalostetaan laadukkaaksi tuotteeksi. 

Teksti: Karoliina Leppinen

Kuvat: Juha Halonen / Pielisen Kalajaloste Oy

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä