Hyppää sisältöön
Hedelmälaatikko

POP Pankki mukana auttamassa vähävaraisia lapsiperheitä

Korona on tuntunut kuluneen vuoden aikana etenkin vähävaraisissa lapsiperheissä, sillä pienituloisten perheiden talouksissa ruokamenot ovat lisääntyneet kotona oleskelun myötä huomattavasti. 

Kun koko perhe ruokailee kotona koulu- ja työpaikkaruokailun puuttuessa, on selvää, että ruokailukustannukset kasvavat huomattavasti. Samanaikaisesti monen lapsiperheen entisestään tiukka talous on joutunut koetukselle esimerkiksi aikuisten lomautusten ja työttömyyden vuoksi.

Meillä on yli 100-vuotiaat juuret suomalaisen hyvinvoinnin tukemisessa yhteistyössä paikallisten pankkiemme kanssa. Erityisesti lasten ja nuorten harrastus- ja liikuntatoiminta on ollut jo vuosia yhteisen tukemme kohteena. Viime keväänä sen sijaan työllistimme yhteistyössä 4H-liiton kanssa joukon nuoria taimenistutustoiminnassa. Tiedämme, että monessa perheessä tilanne on nyt erittäin vaikea ja kaikenlaiselle avulle on huutava tarve. Tämän vuoksi halusimme tarttua jälleen toimeen ja etsiä tavan auttaa.

Kohdistamme perinteisen joulumuistamisemme tänä vuonna vähävaraisten perheiden auttamiseen. Kumppaniksemme löysimme Vennerin, joka tarjoaa auttamiseen paitsi erinomaisen kanavan, myös konkreettisen tavan. Toimitamme yhteistyössä vähävaraisille lapsiperheille ruokalaatikoita, jotka takaavat perheille laadukkaan ravinnon sekä mahdollisuuden yhdessä tekemiseen. Meille POP Pankissa vastuullisuus on aina tarkoittanut konkreettisia tekoja.

Tekojen tiistaita vietetään 1.12.2020, jonka myötä haluamme kannustaa hyviin sanoihin ja tekoihin. Pienikin voi vaikuttaa - siitä me pankkina toimimme oivana esimerkkinä.

Hanna Siimes
Markkinointipäällikkö, POP Pankki

Vennerin perustaja Tuulia Järvinen ja POP Pankkikeskuksen markkinointipäällikkö Hanna Siimes

Kuvassa Vennerin perustaja Tuulia ja POP Pankin markkinointipäällikkö Hanna.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä