Hyppää sisältöön

Toimittajasta tuli motelliyrittäjä

Koti-ikävä toi Teija-Liisa Paanasen etelästä takaisin pohjoiseen ja hieman yllättäen matkailuyrittäjäksi. Joulua hän viettää omassa motellissa ystävien ja asiakkaiden kanssa.

Koti-ikävä toi Teija-Liisa Paanasen etelästä takaisin pohjoiseen ja hieman yllättäen matkailuyrittäjäksi. Joulua hän viettää omassa motellissa ystävien ja asiakkaiden kanssa.

Paananen teki vuosien ajan Helsingissä televisio-ohjelmia ja toimittajan töitä, ennen kuin iski kova kaipuu kotikonnuille Kemiin.

Kuusi vuotta sitten hän sai työpaikan Rovaniemeltä, matkailuorganisaatio House of Laplandista. Kun Paananen oli palkattu elokuvakomissaariksi, muutti hän takaisin Keminmaalle ja ajeli päivittäin yli sadan kilometrin työmatkan Rovaniemelle. Pikkuhiljaa reissaaminen alkoi väsyttää.

Viime keväänä näin työvoimatoimiston sivuilla, että Keminmaassa sijaitseva Motel Käpylä etsi uutta yrittäjää. Olin jo ehtinyt ajatella, että olisi mukava kokeilla omia siipiä yrittäjänä.

Matkailuelinkeino on kasvanut Meri-Lapissa, kuten Lapissa muutoinkin, viime vuosina hurjin harppauksin. 

Meillä on huikea meri ja hienot joet, jotka tarjoavat liikkumismahdollisuuksia ympäri vuoden. Mutta kyllä pohjoisen toinen vähintään yhtä suuri matkailuvaltti ovat pohjoisen ihmiset, jotka luovat tämän paikan ainutlaatuisen tunnelman. Me olemme hyvällä tavalla outoja, himpun verran avoimempia ja elämänrytmi on erilainen. Uskon, että matkailijatkin hakevat täältä luonnon hiljaisuutta ja rauhaa. 

Aikamatka 1970-luvulle

Motel Käpylässä on säilynyt harvinaisella tavalla vanhan ajan henki. Suurin osa sisustuksesta on alkuperäistä, 1970-luvulta.

Kun astuin sisään ovesta, rakastuin paikkaan välittömästi. Se oli kuin aikamatka 1970-luvulle. Muistan, kuinka omat vanhempani kävivät täällä tansseissa, kun olin lapsi.

Motel Käpylä sijaitsee ihanteellisella paikalla suuren maantien varressa. Ohikulkijat majoittuvat yhdeksi yöksi ja komennusmiehet jopa useaksi viikoksi. Heinäkuussa paikka oli ihan täyteen buukattu.

Vaikka sitä kuinka asennoitui etukäteen siihen, että töitä on paljon, työmäärä pääsi kuitenkin yllättämään. Olen ollut aika pedantti ja kunnianhimoinen, mutta nyt olen opettanut itselleni armeliaisuutta. Työpöytä ei koskaan tyhjene.

Kuvittelin alussa, että ehtisin itse tehdä paljonkin suorittavia työvuoroja, mutta arki näytti pian, että on uskallettava palkata työntekijöitä ja järjestettävä itselle aikaa toimistotöihin.

Joustavin ja palveluhenkisin

Kun Paananen etsi ennen toiminnan aloittamista pankkikumppania, hän pyysi lainatarjouksia useista paikoista.

Täytyy sanoa, että kaikkein sujuvin, joustavin, nopein ja ammattitaitoisin palvelu tuli POP Pankista. Suupohjan Osuuspankin Tornion konttorin johtaja tutki liiketoimintasuunnitelmani ja laskelmani parissa päivässä. Olin ajatellut, että isommista ja vanhemmista pankeista saisin nopeampaa palvelua, mutta olin täysin väärässä.

Niinpä Paananen siirtyi Suupohjan Osuuspankin asiakkaaksi ja on ollut valintaansa erittäin tyytyväinen.

Pankkilaiset ovat hyvin avuliaita ja ammattitaitoisia. Voin ihan kenelle tahansa suositella omaa pankkiani, Paananen sanoo hymyillen.

Kannustan ryhtymään yrittäjäksi, jos se vähänkään mieltä kutkuttaa. Jos pankin ammattilainen lukee suunnitelmat ja pitää niitä hyvänä, ei se voi ihan pieleen mennä.

Yrittäjä ei ole vapaalla joulunakaan. Ainakin Paananen aikoo pitää Motel Käpylän auki.

Mutta minä vietän motellissa joulua perheen ja ystävien kanssa. Siinä samalla voimme tehdä ruokia muillekin vieraille, hän naurahtaa.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä