Hyppää sisältöön

Blogi

Artikkeleita aiheesta ### Säästäminen

Kaikki artikkelit
  • Maisema, kuvituskuva.

    Säästämällä lomalle

    Ainahan se on mielessä, loma nimittäin. Etenkin vuoden pimeinä ja kylminä aikoina mieleen saattaa hiipiä kaukokaipuu: aurinkoiset hiekkarannat ja lempeä merituuli houkuttelevat hetkellisesti enemmän kuin koti-Suomen toppa- ja Gore-Tex-kerrospukeutuminen. Kaiken kiireen keskeltä irrottautuminen on kuin rahan laittamista omalle säästötilillesi: henkinen pääoma kasvaa korkoa.

  • Kolikot, kuvituskuva.

    Säästämisen ABC

    Joillekin se on itsestäänselvyys ja toisille jotain, mitä tapahtuu sitten joskus, kun ensin on eletty täysillä hetkessä. Säästämiseen voi liittyä monia uskomuksia ja ajatuksia, joilla harhautamme itseämme luulemaan, että se on vaikeaa. Jos jotain, niin sitä se ei Suomessa ole ihmiselle, jolla on perusturva - vai onko?

  • Kortit ja kolikot, kuvituskuva.

    Talouden hallinnan ABC - helpot stepit oman talouden hoitoon

    Oman talouden hallinta on tärkeä kansalaistaito. Rahan muuttuessa korttien ja online-maksamisen myötä yhä enemmän näkymättömäksi, ei-kosketeltavaksi asiaksi, voi rahankäyttö myös tuntua ajoittain hallitsemattomalta. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.

  • Portaat, kuvituskuva.

    Unelmat on tehty toteutettaviksi

    Mistä me suomalaiset unelmoimme ja miksi unelmointi kannattaa? POPin Facebookissa toteuttama suuri unelmakysely kirvoitti seuraajiltamme monimuotoisen unelmien kirjon.

  • Talo ja ihmiset, kuvituskuva.

    Tilauksessa tauko tai helpotusta arkeen?

    Arki on ihmisen parasta aikaa, mutta moni meistä silti unelmoi vuosilomaa pidemmästä tauosta. Miten pankki tukee sitä, jos haluaa hetkeksi höllätä?

  • Vene laiturilla, kuvituskuva.

    Taloudellisen lomailijan TOP 5

    Loman ei tarvitse tehdä lommoa lompakkoon tai vetää Visaa tappiin. Keräsimme konsteja lomailla taloudellisesti, mutta silti täysin rinnoin.

  • Kortit ja kolikot, kuvituskuva.

    Vinkit velattomampaan elämään

    Lapsen syntymä, uusi koti, rikkoutunut pesukone, remontti, lomamatka. Joskus elämässä tulee eteen enemmän tai vähemmän yllättäviä tilanteita, jotka tietävät myös rahanmenoa. Näissä tilanteissa monesti tekisi mieli valita näennäisesti helppo "rahat heti, maksu myöhemmin" -tyyppinen ratkaisu, mutta pidemmän päälle tällainen kuluttaminen ei kannata. Miten siis kuluttaa järkevästi?

  • Talvinen maisema, kuvituskuva.

    Järkevän kulutuksen puolesta - joulunakin

    Joulukuu on monelle kiireistä aikaa: työkalenteri uhkaa ratketa liitoksistaan, pikkujoulut ja joulujuhlat täyttävät illat ja viikonloput, joululahjat odottavat ostamistaan puhumattakaan joulusiivouksesta, koristelusta ja ruuista.

  • Perhe ja muuttolaatikot, kuvituskuva.

    Vuokralta omaan kotiin

    Vaikka vuokralla asuminen on suosittua varsinkin isommissa kaupungeissa, kaipaa moni nimenomaan ihan omaa kotia. Se, asummeko vuokralla vai omistusasunnossa riippuu paljolti elämäntilanteesta ja asuinpaikasta - molemmissa on puolensa. Nykyisin kuitenkin jo vuokra-asuntojen hinnat ja saatavuus houkuttelevat hankkimaan oman kodin. Asunnon ostaminen on sitovampi päätös kuin vuokralla asuminen. Vuokrakämppää tulee helposti vaihdettua useastikin. Omistusasunnosta saa tehtyä juuri omanlaisensa kodin.

  • Puut, kuvituskuva.

    Muuttolintuna muilla mailla

    Moni suomalainen haaveilee loppumattomasta horisontista ja lokoisista päivistä, jotka toteutuisivat viimeistään eläkkeellä. Varsinkin talvipakkasilla mielessä käy, kuinka upeaa olisikaan viettää talvi kylmän ja pimeän Suomen sijaan auringon alla. Sanonta "kesä on mielentila! on näillä leveysasteilla viimeistään joulukuussa todettu toimimattomaksi.

Haluaisitko tulla POP Pankin asiakkaaksi?

Ota yhteyttä